Nikulassa äitiä helssaamassa

Sunnuntaina, siis eilen, kävin äitiä katsomassa palvelutalossa. Taitaa olla just tänään päivälleen vuosi siitä, kun hän kaatui omassa kodissaan niin pahasti, että pitkän sairaalajakson jälkeen hänestä ei enää ollut yksin asujaksi mökissään edes kotipalvelun avulla. Niinpä hän muutti tämän vuoden helmikuun alusta Nikulaan, joka on tehostetun palveluasumisen paikka. Onhan äidillä sen lisäksi, että hän istuu pyörätuolissa, myös muistisairaus, joka heikentää hänen omatoimisuuttaan.
Mutta tuo muisti hänellä kyllä on aika erikoinen. Toiset asiat jäävät hänelle mieleen yllättävän hyvin, kun taas toiset ei sitten ollenkaan. Tarkoitan tätä nykyisten asioiden muistamista... Muistisairailla kun nuo ikivanhat asiat tuppaavat kyllä muistumaan mieleen, mutta nykyhetki katoaa samantien.
On niin tosi kivaa, kun hänen kanssaan pystyy vielä juttelemaan melko hyvin noista vanhoistakin asioista, joita hän vaihtelevasti muistaa.
Eilen hän puhui ensin omia kuulumisiaan, kertoi eräästä toisesta asukkaasta, joka, vaikka on mennyt aika huonoon kuntoon muuten, aika ajoin laulaa ja laulaakin tosi hienosti. No, siitä juttu sitten meni siihen, että minä muistelin äidinkin laulaneen ja osanneen paljon lauluja aikoinaan. Silloin hänen ilmeensä kirkastui ja hän alkoi muistella sitä, että kyllä hän tosiaan paljon lauloikin, mutta nyt hänen kurkussaan on jotain, niin että hänen äänensä ei ole enää samanlainen. No ei kai se olekaan.
Mutta tosiaan hän kertoi että silloin nuorena tyttönä kun hän ei vielä ollut naimisissakaan (ja hänhän meni naimisiin 16 vuotiaana) hän "piti konserttiakin". Ohhoh, minä hämmästelin, jaa että oikein esiinnyit jossakin? Juu, kyllä, maamiesseuran talolla ja Miettisten työväentalollakin. Kyselin että oliko hän jossain kuorossa vai? No juu, joskus oli vähän sellaistakin, mutta hän kuulemma esiintyi yksinkin ja sitten usein serkkunsa Raine Luojuksen kanssa. Hän kertoi Rainenkin olleen hyvä laulaja ja he sitten pitivät "konsertteja" hih. Ihana kuulla tällaista.
Sen jo tiesinkin, että äiti, niinkuin isäkin olivat mukana eräänlaisessa harrastajateatteritoiminnassa. Siitä kerron toisella kertaa.
Mutta olen viimeaikoina paljon miettinyt ja ollut jopa vähän kateellinenkin tuosta ajasta "ennen vanhaan". Kuinka vilkasta ja yhteisöllistä kaikki olikaan ja ihmiset osallistuivat tekemiseen yhdessä ihan toisella lailla näillä kylilläkin, kuin nykyään.
Eikä kaikesta tarvinnut tehdä "bisnestä" kuten nykyään. Eikä ihmisillä olisi ollut rahaakaan maksaa kaikesta, niinkuin nykyään. Ei äiti ja Rainekaan varmaan mitään palkkaa siitä saaneet, tekemisen ilo oli palkkiona.
Niin, no, tulipa tuosta mieleeni omakin lapsuuteni, joka osui 50-luvulle. Kyllä minuakin pyydettiin esiintymään kylällä pidettäviin erilaisiin tilaisuuksiin, (opettajat koulussa pyysivät) mutta koska minulla ei ollut tuota "sävelkorvaa" niin minä en laulanut, vaan  lausuin runoja. Luokkakaverini Vesalan Raimo taas oli todella hyvä laulaja ja hänen kanssaan istuin sitten "ripirintaa" eräissäkin "kodin illoissa" tai "raittiusilloissa" odottamassa esiintymisvuoroamme. Raimolla yksinlaulua ja minulla runonlausuntaa.
Mutta sitten tuli nykyaika ja nousukausi ja ihmiset keskittyivät elintason kohotukseen ja sehän se vasta energiaa syö, kun pitää rahan perässä juosta... ei sitä enää jaksa naapuriaan viihdyttää tai niiden kanssa juosta touhuamassa -muuta kuin korkeintaan urheilua. Sitäkin vain urheiluhullut.