Vesiongelma

Hei taas!

No eipä tule tästäkään kovin iloista kerrottavaa, vaikka edellisessä postauksessani sitä toivoin. Että siis seuraavaksi olisi jotain iloisempaa kerrottavaa.

Kuten kaikki tiedämme, mennyt kesä ja jo kevätkin, toukokuusta saakka oli yhtä hellettä ja kuivuutta.
Niinpä minun kaivoni kuivui kokonaan tuossa heinäkuun lopulla. Siitä saakka olen ollut pulassa puhtaan veden saatavuuden kanssa. Eikä sitä sadevettäkään saatu, ennenkuin syyskuun puolella ja niukasti sitäkin. Ihan tähän saakka on suuremmat sateet pysytelleet poissa näiltä seuduilta ja pohjavesi edelleen hyvin matalalla. Tätä kirjoittaessani kaivon pohjalla on jo muutaman kymmenen sentin kerros vettä, mutta se on vielä monta metriä alempana kuin pumppu.

Olen siis ollut tosi tukalassa tilanteessa. Aluksi ostin kaupasta juomavettä muutamia 5 litran pulloja, joilla sitten niiden tyhjennyttyä aloin hankkimaan vettä mistä milloinkin. Kesällä sisareni mies haki muutaman kerran äitini mökiltä 3 kilometrin päästä autolla mulle vettä, jota sitten säännöstelin tosi tarkkaan. Sitten sisareni lopetti täällä käynnit ja minä kannoin vettä pullo kerrallaan Nikulasta, kun äitiä kävin katsomassa. Matkaa on reilu kilometri ja kun voimat on mulla mitä on, niin aika raskasta on kantaa sitä vettä sekin matka. Nyt syksymmällä sitten veljeni on tuonut minulle autolla omasta hanastaan pari kertaa isomman satsin, kun hänellä sattui olemaan sellanen kätevä 100 litran umpinainen tynnyri, jossa on korkki suulla, ettei vesi loisku ympäriinsä kuljetuksen aikana.

Melkein kolme kuukautta tätä on nyt jatkunut. Kaikki huushollihommat on pitänyt ajatella uusiksi, samoin peseytyminen, pyykkäys jne.
Dialyysihoidot piti aloittaa jo lokakuun alussa, mutta jouduin pyytämään aikalisän lääkäriltä tämän vesitilanteen takia. Tarkoitus on nimittäin tehdä kotona peritoneaalidialyysiä, joka ei sinänsä vaadi vettä, mutta hygienian on oltava muuten kunnossa. Eli pitää olla puhdasta vettä, että pystyy pitämään itsensä ja kotinsa riittävän puhtaana hoidon tapahtuessa täällä kotona. Ei voi lähteä sadevesisaaveista hakemaan käsienpesuvettä kun aloittaa hoidon, joka tapahtuu siis 4 kertaa päivässä joka ikinen päivä. Kaiken pitää olla tarkkaa, ettei tule mitään tulehduksia kun on reikä vatsassa... :)
Se on siis yksi murheenkryyni tässä vesijutussa.

Niin, kesästä meni yli puolet ja syksy perään niin, että lähes kaikki energia meni ongelmien ratkaisemiseen ja ylimääräiseen työhön vain saadakseen juoda vettä, laittaa ruokaa, pyykinpesusta puhumattakaan -se jäi kokonaan syksyyn, kunnes tuli sadevettä saaveihin sen verran, että pystyi pyykkiä pesemään ja saunaa lämmittämään.
Peseytyminen siihen aikaan, kun ei vielä ollut satanut yhtään, eikä kaupasta ostettua vettä voinut käyttää saunan lämmityksessä, oli myös oma operaationsa. Mutta niin ihmeelliseltä, kuin se kuulostaakin, niin ei sitä vettä ihmisen kropan pesuun tarvita lopulta kuin litra tai pari. Kuinka niin?
Paljonko sinä lukija käytät suihkussa käymiseen vettä? Tai muuhun peseytymiseen?
Minäpä kerron, miten se toimii, jos vettä ei kertakaikkiaan ole.
Lämmitän noin 1-2 litraa vettä sopivan lämpöiseksi ja kastelen siihen muutaman froteekankaasta ommellun pesulapun/pesukintaan. Sitten laitan yhteen lappuun vähän suihkugeeliä/saippuaa ja pyyhin vartalon sillä. Sitten vaan puhtailla pesulapuilla "huuhtelu" . Ihan yhtä puhdasta tulee, kuin seisten suihkun alla valuttamassa puhdasta vettä viermäriin kymmeniä litroja.
Mutta vaivalloisempaahan tämä tietenkin on.
Olen toki tottunut myös saunassa käyttämään paljon vähemmän vettä, kuin jos minulla olisi suihku (jota ei siis ole, eikä luultavasti tulekaan), pesuvatiin vain pesuvesi ja huuhteluvedet jne... jokainen varmaan tietää nää jutut.
Mutta kaikki pesutyylit
vaatii kuitenkin sen, että sitä vettä on edes jonkin verran. Ilman sitä ihminen ei todellakaan pärjää eikä voi elää.
Niinpä olen kääntänyt uuden lehden tässä asiassa ja ollut yhteydessä Tevaniemen vesiosuuskuntaan. Asiat ovat tällä hetkellä edenneet niin pitkälle, että pian alkavat kaivuutyöt ja minunkin mökkini siirtyy vesijohtoverkon piiriin. En halua enää kokea sellaisia kesiä, kuin on ollut tässä jo muutama ja tämä viimeisin pahin, että vesi loppuu kesken kaiken.
Hurjan kalliiksi tämä minulle kyllä tulee. Taloni on ulkopuolella varsinaisen "linjan", joten joudun maksamaan triplahinnan kaivuutöistä ja muut kulut päälle, että tänne tuodaan se vesijohtoputki.

Että minä kyllä osaan tästä lähtien arvostaa puhdasta vettä.

Ps. Kuva ei liity mitenkään tähän vesitilanteeseen, se on ensimmäiseltä syksyltä täällä ja siinä näkyy vielä tuo vanha sauna, jota ei enää ole tuossa. Ja toinen isoista koivuistakin on jo poissa ja toinenkin lähtee pian... ja tiättekö mitä? loppuviikosta tulee talvi! Moi!

Tayssin reissulla

Hoh hoijaa, voisipa melkein jo sanoa, että Tays - toinen kotini, sillä niin usein siellä olen viimeisten parin vuoden ajan "hypännyt". Ja kaikkinensa jo kuuden vuoden ajan välillä harvemmin, välillä useammin.
Eilen oli taas käynti. Päivä alkoi pahaenteisesti, kun taksi oli vartin myöhässä. Sen piti olla täällä aamulla 6:45.  Ehdin jo ajatella, että sitä ei siis tulekaan ja aloin miettimään toista vaihtoehtoa, mutta en keksinyt mitään muuta, kuin että jos se auto ei nyt pian tule, niin joudun soittamaan sairaalaan, että en pääse paikalle.
Heinäkuussa, kun tämä taksilaki muuttui, niin kelataksikeskus alkoi samalla silmänräpäyksellä takkuilla tosi pahasti ja mikään ei enää yllätä minua.

Mutta taksi saapui kuitenkin seitsemältä aikamoista kyytiä tuohon pihaan ja kuski pahoitteli, että hän oli herännyt (Riitialassa kotonaan) puoli tuntia sitten ja vasta silloin saanut tiedon tästä kyydistä. Ja hänen olisi siis pitänyt olla jo 15 minuuttia sitten täällä.
Kyyti oli niinsanottu yhdistelmäkyyti, eli matkalta otettiin kyytiin vielä kahdestakin paikasta henkilöitä. Ensimmäinen oli pyörätuolipotilas Nikulasta, eli auto oli nk. invataksi ja se kai oli lopulta se syy, miksi tämä kyyti järjestyi niin myöhässä. Kun Ikaalisissa on liian vähän takseja, jotka ajavat näitä kelakyytejä (ja muutenkin kai liian vähän) ja lisäksi näitä isoja autoja on vielä vähemmän.
Päästiin kuitenkin matkaan ja kurvattiin kovalla kyydillä Ikaalisten keskustasta vielä toinen vanhus saattajineen kyytiin. Tämä toinen vanha mies ei pystynyt istumaan selkä menosuuntaan, joten minä joka olin vallannut etupenkin ensimmäisenä matkustajana, jouduin vaihtamaan hänen kanssaan paikkaa ja istumaan epämukavalla penkillä selkä menosuuntaan. No, selvisin siitä kyllä melko hyvin, vaikkei se olekaan mukava matkustustapa ainakaan henkilöautossa.
Jännitin koko matkan, että myöhästyn omalta ensimmäiseltä ajaltani (aikoja oli minulla yhteensä 4 ).
Näitä ennen minun piti vielä ehtiä käymään Tayssin laboratoriossa otattamassa yks verikoe, jota ei siis oteta Ikaalisten labrassa.
Perillä sairaalan pihalla oltiin tasan puoli yhdeksältä kuitenkin ja pääsin ensimmäisenä autosta pihalle ja kovaa kyytiä kipitin sinne labraan. Ei ollut paljon porukkaa, joten äkkiä vuoronumero kouraan ja odottamaan ja jännäämään, että kauanko menee... seuraavaksi piti nääs olla röntgenosastolla klo 9:00. No, kerkisin hyvinkin sinne labrahoitajan neuvojen mukaan ja siellä sitten tuli seuraava stressin aihe ja kämmi. En nähnyt missään siinä odotusaulassa ilmoittautumisautomaattia, enkä liion "luukkua," jonka takana olisi joku ollut. Kiertelin ja kattelin, kävelin käytävääkin hyvän matkaa, vaan en nähnyt mitään... jäin sitte odottamaan luullen, että kai sitten huudetaan vaan sisään. Mutta ei huudettu. Aikani oli jo mennyt 15 minuuttia ja silloin nousin ja lähdin käpytteleen pitkää käytävää sinne toiseen päähän ja sieltähän sitten kulman takaa löytyikin ilmoittautumisluukku. (tosi pimennossa yhessä nurkkauksessa)
Sain siis viimein ilmoittauduttua, mutta kyllä ihmettelen, että miksi siellä ei voi olla opasteita aina sellasissa paikoissa, mistä ihmisten on mahdollista tulla  sisään, että missä se ilmoittautumispaikka on, jos sitä ei voi heti havaita ja sinne on niinkin paljon matkaa, kuin nyt tässä tapauksessa.

Eikä tässä vielä kaikki .... kun lähdin seuraavaa etappia kohden, eli Coxaan, jossa minulla oli hammaskaluston kuvaus (elinsiirtoleikkausta varten) seurasin opastekylttejä ja pääsin onnistuneesti sisäkautta samaan kerrokseen (2) jossa jo olin röntgenosastollakin, mutta määränpääni oli kuitenkin kolmas kerros. Siispä loikkasin ensimmäiseen hissiin, jonka näin. Painoin 3 nappia ja hissin ovet sulkeutuivat, mutta hissi ei liikahtanutkaan. Mitä pirua??? Painoin uudelleen... ei mitään... sitten huomasin hissin seinässä kapean paperisuikaleen, johon oli kirjoitettu " tällä hissillä pääsee kolmanteen kerrokseen vain kulkuluvalla"! What??? Mä en päässyt hissistä pois, vaikka painoin mitä nappia vaan, niin ovet ei auenneet. Soitin hälytysnappia vaikka kuinka kauan, ennenkuin joku äijä vastas ja sain selitettyä, että mä oon namelis täälä Coxan hissis. Jotain kohinaa ja muminaa sieltä kuulu ja sitten että "moi". Jäin odottamaan, mutta äijää ei kuulunut. Yhtäkkiä vastapäiseltä puolelta hissiä, kuin mistä minä olin tullut, ovet aukeni ja nuori nainen, joku hoitaja tuli hissiin ja hämmästyi nähdessään minut siellä. Selitin hänelle tilanteen ja hän päästi minut pois sille puolelle, mistä olin tullutkin ja kertoi, että en pääsisi tästä kakkosesta kolmoseen mitenkään muuten, kuin menemällä eräällä toisella hissillä (näytti sen) ensin alas ykköseen ja sieltä sitten toisella hissillä takas kolmoseen!! Kyllä on vaikeeta kulkeminen siellä. Ja kaikki pitäis tietää itse, mitään selviä opasteita ei ole.
Kun lopulta pääsin sinne hammaskuvaukseen, niin kysyin sen loputtua hoitajalta että pääsenkö täältä nyt kätevästi sisäkautta E-rakennuksen munuaispolille, jossa oli viimeinen etappini siltä päivältä. Hän kertoi, että se reitti on aika monimutkainen, joten hän suosittelee, että menen kokonaan ulos tästä rakennuksesta ja kierrän ulkokautta sinne E-rakennukseen ja niin sitten teinkin.
Kerroin muuten sille munuaisosaston hoitajalle, jonka luona lääkärin jälkeen olin saamassa rokotuksia ja uusia aikoja ym tietoa dialyysihoidoista jne. noista kommelluksistani ja hän kertoi itsekin jääneensä jumiin siihen samaan hissiin joskus. :) Myönsi, että on puuttellisesti opasteita siellä sun täällä, ja että he jotka työskentelevät sairaalassa, ovat viimeaikoina olleet monesti ihan hukassa siitä, että missä mikin paikka oikeesti nyt sitten on, kun niin paljon on tullut uutta ja  muutoksia.

Olin lopulta, 6 tuntia kotoa lähtöni jälkeen suoriutunut kaikista koettelemuksista ja kommelluksista, mutta koska olin syömättä ja juomatta joutunut lähtemään, oli olo melko huono ja hutera ja väsynytkin. Menin kahvilaan vähän rauhoittumaan ja syömään ja juomaan kahvit ja sitten  soitin taksin.
Jonossa linjalla ensin noin 10 minuuttia. Sitten minulle kerrottiin, että joudun odottamaan taksia noin tunnin ja niin jouduinkin. Kelakeskus ei lähetä autoja heti, vaan jäävät odottelemaan, jos tulisi muita kyytejä samaan suuntaan ja siitä se tunnin odotus. Jos siellä olisi sattunut olemaan jo muitakin jonossa tännepäin, niin kyyti olisi tullut nopeammin, kuten kerran kesällä kävi, että tuli kymmenessä minuutissa.
Kyyti tuli ja oli jälleen yhdistelykyyti, kuten arvasin, eli haettiin vielä toinenkin matkustaja, joka vietiin Ikaalisten keskustaan. Sitten viimein kotiinpäin. Lääkärireissu kesti siis reilut 8 tuntia. Voin verrata työpäivään liukuhihnalla, yhtä väsynyt ja stressaantunut olin kun pääsin kotiin.

Eikä tämä ollut mitenkään ainutkertainen kokemus, kyllä näitä tämmösiä päiviä on tietysti ollut ennenkin, pitkiä ja väsyttäviä. Eikä ne tähän lopu. Seuraava keikka tulee jo kuukauden päästä. Kyllä tämä on alkanut tuntumaan vähän niinku eläkepäivät olis loppuneet ja työt alkaneet. Kyllä se nääs työstä käy.... mutta kiitollinen olen kuitenkin siitä, että saan hoitoa sairauteeni, vaikka se vähän työlääksi käy itsellenikin.
No niin, tässä tää vuodatus ja toivottavasti lähiaikoina on jotain iloisempaakin kerrottavaa.