Tayssin reissulla

Hoh hoijaa, voisipa melkein jo sanoa, että Tays - toinen kotini, sillä niin usein siellä olen viimeisten parin vuoden ajan "hypännyt". Ja kaikkinensa jo kuuden vuoden ajan välillä harvemmin, välillä useammin.
Eilen oli taas käynti. Päivä alkoi pahaenteisesti, kun taksi oli vartin myöhässä. Sen piti olla täällä aamulla 6:45.  Ehdin jo ajatella, että sitä ei siis tulekaan ja aloin miettimään toista vaihtoehtoa, mutta en keksinyt mitään muuta, kuin että jos se auto ei nyt pian tule, niin joudun soittamaan sairaalaan, että en pääse paikalle.
Heinäkuussa, kun tämä taksilaki muuttui, niin kelataksikeskus alkoi samalla silmänräpäyksellä takkuilla tosi pahasti ja mikään ei enää yllätä minua.

Mutta taksi saapui kuitenkin seitsemältä aikamoista kyytiä tuohon pihaan ja kuski pahoitteli, että hän oli herännyt (Riitialassa kotonaan) puoli tuntia sitten ja vasta silloin saanut tiedon tästä kyydistä. Ja hänen olisi siis pitänyt olla jo 15 minuuttia sitten täällä.
Kyyti oli niinsanottu yhdistelmäkyyti, eli matkalta otettiin kyytiin vielä kahdestakin paikasta henkilöitä. Ensimmäinen oli pyörätuolipotilas Nikulasta, eli auto oli nk. invataksi ja se kai oli lopulta se syy, miksi tämä kyyti järjestyi niin myöhässä. Kun Ikaalisissa on liian vähän takseja, jotka ajavat näitä kelakyytejä (ja muutenkin kai liian vähän) ja lisäksi näitä isoja autoja on vielä vähemmän.
Päästiin kuitenkin matkaan ja kurvattiin kovalla kyydillä Ikaalisten keskustasta vielä toinen vanhus saattajineen kyytiin. Tämä toinen vanha mies ei pystynyt istumaan selkä menosuuntaan, joten minä joka olin vallannut etupenkin ensimmäisenä matkustajana, jouduin vaihtamaan hänen kanssaan paikkaa ja istumaan epämukavalla penkillä selkä menosuuntaan. No, selvisin siitä kyllä melko hyvin, vaikkei se olekaan mukava matkustustapa ainakaan henkilöautossa.
Jännitin koko matkan, että myöhästyn omalta ensimmäiseltä ajaltani (aikoja oli minulla yhteensä 4 ).
Näitä ennen minun piti vielä ehtiä käymään Tayssin laboratoriossa otattamassa yks verikoe, jota ei siis oteta Ikaalisten labrassa.
Perillä sairaalan pihalla oltiin tasan puoli yhdeksältä kuitenkin ja pääsin ensimmäisenä autosta pihalle ja kovaa kyytiä kipitin sinne labraan. Ei ollut paljon porukkaa, joten äkkiä vuoronumero kouraan ja odottamaan ja jännäämään, että kauanko menee... seuraavaksi piti nääs olla röntgenosastolla klo 9:00. No, kerkisin hyvinkin sinne labrahoitajan neuvojen mukaan ja siellä sitten tuli seuraava stressin aihe ja kämmi. En nähnyt missään siinä odotusaulassa ilmoittautumisautomaattia, enkä liion "luukkua," jonka takana olisi joku ollut. Kiertelin ja kattelin, kävelin käytävääkin hyvän matkaa, vaan en nähnyt mitään... jäin sitte odottamaan luullen, että kai sitten huudetaan vaan sisään. Mutta ei huudettu. Aikani oli jo mennyt 15 minuuttia ja silloin nousin ja lähdin käpytteleen pitkää käytävää sinne toiseen päähän ja sieltähän sitten kulman takaa löytyikin ilmoittautumisluukku. (tosi pimennossa yhessä nurkkauksessa)
Sain siis viimein ilmoittauduttua, mutta kyllä ihmettelen, että miksi siellä ei voi olla opasteita aina sellasissa paikoissa, mistä ihmisten on mahdollista tulla  sisään, että missä se ilmoittautumispaikka on, jos sitä ei voi heti havaita ja sinne on niinkin paljon matkaa, kuin nyt tässä tapauksessa.

Eikä tässä vielä kaikki .... kun lähdin seuraavaa etappia kohden, eli Coxaan, jossa minulla oli hammaskaluston kuvaus (elinsiirtoleikkausta varten) seurasin opastekylttejä ja pääsin onnistuneesti sisäkautta samaan kerrokseen (2) jossa jo olin röntgenosastollakin, mutta määränpääni oli kuitenkin kolmas kerros. Siispä loikkasin ensimmäiseen hissiin, jonka näin. Painoin 3 nappia ja hissin ovet sulkeutuivat, mutta hissi ei liikahtanutkaan. Mitä pirua??? Painoin uudelleen... ei mitään... sitten huomasin hissin seinässä kapean paperisuikaleen, johon oli kirjoitettu " tällä hissillä pääsee kolmanteen kerrokseen vain kulkuluvalla"! What??? Mä en päässyt hissistä pois, vaikka painoin mitä nappia vaan, niin ovet ei auenneet. Soitin hälytysnappia vaikka kuinka kauan, ennenkuin joku äijä vastas ja sain selitettyä, että mä oon namelis täälä Coxan hissis. Jotain kohinaa ja muminaa sieltä kuulu ja sitten että "moi". Jäin odottamaan, mutta äijää ei kuulunut. Yhtäkkiä vastapäiseltä puolelta hissiä, kuin mistä minä olin tullut, ovet aukeni ja nuori nainen, joku hoitaja tuli hissiin ja hämmästyi nähdessään minut siellä. Selitin hänelle tilanteen ja hän päästi minut pois sille puolelle, mistä olin tullutkin ja kertoi, että en pääsisi tästä kakkosesta kolmoseen mitenkään muuten, kuin menemällä eräällä toisella hissillä (näytti sen) ensin alas ykköseen ja sieltä sitten toisella hissillä takas kolmoseen!! Kyllä on vaikeeta kulkeminen siellä. Ja kaikki pitäis tietää itse, mitään selviä opasteita ei ole.
Kun lopulta pääsin sinne hammaskuvaukseen, niin kysyin sen loputtua hoitajalta että pääsenkö täältä nyt kätevästi sisäkautta E-rakennuksen munuaispolille, jossa oli viimeinen etappini siltä päivältä. Hän kertoi, että se reitti on aika monimutkainen, joten hän suosittelee, että menen kokonaan ulos tästä rakennuksesta ja kierrän ulkokautta sinne E-rakennukseen ja niin sitten teinkin.
Kerroin muuten sille munuaisosaston hoitajalle, jonka luona lääkärin jälkeen olin saamassa rokotuksia ja uusia aikoja ym tietoa dialyysihoidoista jne. noista kommelluksistani ja hän kertoi itsekin jääneensä jumiin siihen samaan hissiin joskus. :) Myönsi, että on puuttellisesti opasteita siellä sun täällä, ja että he jotka työskentelevät sairaalassa, ovat viimeaikoina olleet monesti ihan hukassa siitä, että missä mikin paikka oikeesti nyt sitten on, kun niin paljon on tullut uutta ja  muutoksia.

Olin lopulta, 6 tuntia kotoa lähtöni jälkeen suoriutunut kaikista koettelemuksista ja kommelluksista, mutta koska olin syömättä ja juomatta joutunut lähtemään, oli olo melko huono ja hutera ja väsynytkin. Menin kahvilaan vähän rauhoittumaan ja syömään ja juomaan kahvit ja sitten  soitin taksin.
Jonossa linjalla ensin noin 10 minuuttia. Sitten minulle kerrottiin, että joudun odottamaan taksia noin tunnin ja niin jouduinkin. Kelakeskus ei lähetä autoja heti, vaan jäävät odottelemaan, jos tulisi muita kyytejä samaan suuntaan ja siitä se tunnin odotus. Jos siellä olisi sattunut olemaan jo muitakin jonossa tännepäin, niin kyyti olisi tullut nopeammin, kuten kerran kesällä kävi, että tuli kymmenessä minuutissa.
Kyyti tuli ja oli jälleen yhdistelykyyti, kuten arvasin, eli haettiin vielä toinenkin matkustaja, joka vietiin Ikaalisten keskustaan. Sitten viimein kotiinpäin. Lääkärireissu kesti siis reilut 8 tuntia. Voin verrata työpäivään liukuhihnalla, yhtä väsynyt ja stressaantunut olin kun pääsin kotiin.

Eikä tämä ollut mitenkään ainutkertainen kokemus, kyllä näitä tämmösiä päiviä on tietysti ollut ennenkin, pitkiä ja väsyttäviä. Eikä ne tähän lopu. Seuraava keikka tulee jo kuukauden päästä. Kyllä tämä on alkanut tuntumaan vähän niinku eläkepäivät olis loppuneet ja työt alkaneet. Kyllä se nääs työstä käy.... mutta kiitollinen olen kuitenkin siitä, että saan hoitoa sairauteeni, vaikka se vähän työlääksi käy itsellenikin.
No niin, tässä tää vuodatus ja toivottavasti lähiaikoina on jotain iloisempaakin kerrottavaa.