Kysymyksiä ja vastauksia

Pysytään edelleen 40-luvulla.
Kun noita vanhoja kuvia katselen ja kirjeitä lueskelen niin monta kysymystä nousee välillä mieleen. Jännä juttu, mutta joihinkin on "vastattu" myöskin sieltä vuosikymmenien takaa.... ja mitä enemmän jokin askarruttaa ja sitä mietin, niin sitä enemmän alkaa "tietoa pukata" ihan kuin joku haluaisi auttaa minua löytämään vastauksia kysymyksiini.

On siis kevät 1942 ja sota jatkuu. Täällä kotona on ollut Veli Matin hautajaiset. Samalla kertaa haudattiin 8 sankarivainajaa. Kun tätä kuvaa katselin, mietin, keitä muita siinä silloin oli sankarihautaan menossa.

Siihen löytyi vastaus samasta laatikosta, missä on kenttäpostikirjeet. Siellä on myös kaksi vanhaa kellastunutta  sanomalehteä.
                       




 Toinen on Kansan Lehti, joka on ilmestynyt 14.3.1940. eli päivä talvisodan päättymisen ja Jorman kuoleman jälkeen. 
Siinä kerrottiin rauhasta ja muualla maailmassa edelleen riehuvasta sodasta.








Toinen lehti on paikallislehti Pohjois Satakuna, joka oli päivätty Perjantaina, Huhtikuun 17 päivänä vuonna 1942. Siinä oli juttu; "Sankarihautaus Ikaalisissa" jossa lueteltiin sinä sunnuntaina haudatut sankarivainajat. Eli samalla, kun sain vastauksen siihen, keitä noissa muissa arkuissa mahtoi olla, sain tiedon siitä, minä päivänä oli Veli Matin hautajaiset.

Tässä jutussa on kaunis kuvaus siunaustilaisuuden kulusta. Minusta oli tosi kiva saada lukea tämäkin asia. Hautajaiset olivat siis Huhtikuun 12. 1942 ja siis päivä oli Sunnuntai, jumalanpalveluksen jälkeen. (Aune tyttönen, Matin pikkusisko, oli viikkoa aiemmin täyttänyt juuri 4 vuotta)

Samassa lehdessä oli pari muuta surullista juttua sotaan liittyen. Kyllä siellä moni nuori mies menetti terveytensä niin, että kuolema kohtasi yllättäen muualla sotavammojen johdosta, tai sitten kitui rampana tai mielenterveytensä menettäneenä. Tämä nuori kersantti, josta lehdessä kerrottiin, sai sydänkohtauksen ja niitä miehiä oli varmasti paljon, joiden sydän alkoi reistailemaan sodassa. Tällä miehellä oli todella huono tuuri, kun oli vasta tulossa lomalle ja oli vieläpä hänen 30. syntymäpäivänsä.
Vaikka Veli Mattikin kuoli heti kun palasi lomaltaan rintamalle, niin hänellä oli kuitenkin se onni, että oli saanut viettää viimeiset pari viikkoansa omaisten kanssa ja tavallaan hyvästellä heidät kaikki.

Pohjois Satakunta lehti kertoo myös elämästä täällä kotimaisemissa, jokapäiväisiä asioita, huveista, kuten elokuvat jne. Hautajaisia seuraavana sunnuntaina esitettiin tämä:

Pikkupoikia myös "akiteerattiin" sotilaspoikatoimintaan.

Viimeisimmissä kirjeissään, kuten ehkä muistattekin, Matti kyseli äidiltään Jaakon osoitetta, kuultuaan, että tämäkin oli kutsuttu asepalvelukseen. Matti olisi halunnut vähän "rohkaista nuortamiestä", mutta ei hän sitä enää sitten ehtinyt tekemään.
Mutta nyt pitää unohtaa sodan riehumiset ja katsoa vähän mitä täällä kotona touhuttiin...
Se, miksi olen tässä nyt ottanut puheeksi isänikin, vaikka kyse piti olla tämän talon asukkaista ja siitä suvusta, johtuu siitä, että isä liittyy tämän talon historiaan jo 40-luvulla.
Talon muonavahvuus oli siis heti sotien jälkeen 5 henkilöä, kun Arttutaatakin tuli sodasta kotiin. Oli mummu Maria, äiti Elli,isä Artturi, tytöt Marjatta ja Aune. Tytöt kävivät koulua ja vanhemmat tekivät työtä ja korjasivat tätä mökkiä aina ehompaan kuntoon. Ennen sotia talon kuisti oli vastakkaisella puolella taloa, kuin nyt. Eli talo katseli itäänpäin. Mutta Artturi käänsi talon katsomaan länteen, eli kuisti rakennettiinkin toiselle puolelle ja vanha kuisti purettiin takaa.

Tämä kuva on kylläkin otettu ennen talvisotaa ja siinä näkyy kuulemma "vanhan pirtti", eli tämä talo oli vähän toisenlainen silloin, tätä huonetta ei vielä ollut, missä nyt istun ja kirjoitan. Tuo taustalla oleva talo on Toivo ja Hilma Tuomisen ensimmäinen koti, jonka Toivo rakensi tuohon, kun Maria lohkaisi palan tästä tilasta hänelle. Sittemmin siinä asuivat Kujansuun Ida ja Aleksi ja heidän jälkeensä Tiitiset, jotka oliva karjalaisia ja heidän aikanaan talo paloi. Minä muistan vielä Tiitisen lapset Kalevin ja Bettyn. Sitä en tiedä että mihin ne täältä muuttivat.
Kuvassa on Artturi koiransa kanssaj naapurista Mäkelän Arvo, sekä miesten takana seisomassa äitini Marjatta., jonka täytyy siis olla vasta 5-vuotias tuossa.







Tämäkin kuva on varmaan ollut esillä joskus ennemminkin, mutta laitan sen nyt kuvaamaan sitä itäänpäin katsonutta vanhaa kuistia... tästä kuvasta voi päätellä senkin, että se on otettu aamupäivällä melko aikaisin, koska aurinko paistaa tuohon sellaisesta suunnasta.
Vuosi on 1942, eli silloin vielä kuisti oli toisella puolella.

Tässä sitten kuva kuistin siirtämisen jälkeen. Muistan hyvin nuo suuret vanhat omenapuut, jotka oli siis alunperin istutettu takapihalle puutarhaksi ja siellä oli myös marjapensaita ja noita omenapuita oli paljon. Nyt niitä ei enää ole. Kuva on ehkä vuodelta 1945, jolloin tuo vasen pää oli jo rakennettu myöskin.

40-luku kokonaisuudessaan oli sikäli jännä vuosikymmen tämän talon ja etenkin äitini Marjatan historiassa, että hän esimerkiksi aloitti kansakoulun ja sai ensimmäisen lapsensa tällä vuosikymmenlllä. Eli 1941 Marjatta oli ensimmäisellä luokalla Tevaniemen kansakoulussa ja 1949 hän sai esikoispoikansa Kasperin. Näiden tapahtumien välillä hän kävi 5 luokkaa kansakoulua ja yhden luokan nk. "jatkokoulua", eli yhteensä 6 luokkaa. Tässä äiti ekaluokalla. Kuvassa toisen rivin oikeassa reunassa tumma polkkatukka.

 Vuonna 1945 aloitti Aunekin koulunkäyntinsä. Hän on tässä kuvassa ensimmäisellä luokalla ja takarivissä kolmas oikealta lettikruunuineen.

Tässä vielä toinenkin koulukuva Aunen luokasta. Hän on tässä vasemmanpuleisessa pulpettirivistössä ensimmäisen pulpetin oikeassa reunassa raidallinen villatakki päällään. Tästä kuvasta on jotkut erehtyneet luulemaan, että siinä olen minä itse :). Ja kyllä meissä tuon ikäisenä onkin paljon samaa näköä.

Tämä seuraava kuva on mielestäni myös 40-luvulta koska olen siitä ollut tunnistavinani muutamankin henkilön. Sitä en tiedä, mikä tilaisuus on kyseessä mutta paikka on ilmiselvästi Nikula.
Kuvasta löysin sekä Elli-mummoni, että Aliina-mummoni, joka on isäni äiti. Lisäksi siinä on selvästi minun äitini ehkä noin 8-9 vuotiaana. Hän istuu tuossa eturivissä penkillä valkoinen (vaalea) mekko päällä ja hänellä on tumma polkkatukka. Samassa penkillä istujien rivistössä on Aliina Tuominen, joka on äidistä laskien 8. oikealle. Elli taas on äitini takana istumassa. Tässä koossa henkilöita on vaikea tunnistaa, mutta olen suurentanut kuvaa tutkiessani sitä ja silloin henkilöt erottuvat paremmin.

Kun Marjatta meni 1948 pyrkimään rippikouluun, hän oli papin mielestä vielä liian nuori (14v) ja pappi olikin kysynyt häneltä, että "naimisiinko sulla on niin kiire"? Eikä hän kyllä vallan väärässä ollutkaan, vaikka ei äiti sitä itsekään tuolloin tiennyt, että aikasta pian hän onkin jo äiti ja sen jälkeen pian myös vaimo...
Tässä on Marjatan rippikuvat, ensin koko porukka ja sitten äiti yksinään Luhalahden kirkolla keväällä 1949, (jossa myös itse pääsin ripille 1966) . Ryhmäkuvassa äiti on valkopukuisista kolmas oikealta, valkoinen nauha tummilla hiuksillaan.

"Tarina kertoo" että ainoat kukat jotka äitini sai ripille pääsynsä kunniaksi, hän sai pitkältä nuorelta mieheltä Miettisistä. Tuo mies oli Tuomisen Esa ja hän oli palavasti rakastunut tähän neitoseen.  Kukat olivat kuulemma kimppu Tuoksuherneitä, mistä lie Esa sen kimpun hommannut...
Näissä kuvissa sitä ei näy, se on varmaan annettu vähän yksityisemmässä tilanteessa.
Sitä tarina ei kerro, olivatko nuoret jo kauankin seurustelleet, mutta olen kuullut, että ensimmäinen kohtaaminen näiden kahden välillä on tapahtunut niin, että Esa on tuonut kenkiä korjattavaksi suutariin, eli Arttutaatalle, joka silloin vielä piti tuota suutarinverstastaan tuossa pihassa. Kyllä on monesti tullut mieleen se vanha kappale; "...suutarin tyttären pihalla kasvaa, kaunis pihlajapuu.... suutarin tyttären aitasta kuuluu, kuisaus hiljaa -juu"
Ja kuinka ollakkaan, tällä pihalla on aina ollut kaksi pihlajaa ja niiden välissä oli vielä varmaan 80-luvulle tultaessakin kaksi lasten keinua. Niissä keinuissa keinui muutama sukupolvi. Nyt niitä ei enää ole, eikä ole toistaiseksi keinujiakaan.
Otetaanpa tähän väliin hieman kuvia siitäkin, mitä muut sukulaiset ja tutttavat puuhastelivat noina aikoina. 40-luvulla yhteisöllisyys oli vahvaa ja yhteistoiminta vilkasta. Miettisten rannassa naiset kävivät pyykillä porukalla ja se oli samalla seurustelua ja yhdessä oloa. Kahvieväät oli tietenkin mukana ja ai ai, miten mukavalta se tuntuikaan oikaista välillä selkäänsä pyykkipaljusta ja istahtaa ysvävien kesken kahvittelemaan. Kuvassa toinen vasemmalta on Aliina mummuni. Leipä suussaan on Piittalan Vendla ja nuo muut ovat Alpin ja Orhasen naisia. Paikka on Miettisten kylän laivalaiturin kupeessa. Paikka jossa lapsena kävimme uimassa ja pyykkäämässä myös äitinikin kanssa. Isähän rakensi Miettisiin meidän rintamamiestalon.

Aliinan ja Taavetin vanhin poika, Esa oli myös selvinnyt sodasta ehjin nahoin ja palannut aluksi kotipuoleen, mutta lähtenyt sitten satamatöihin Kotkaan. Hän oli jo 16-vuotiaana ollut kaivoksella töissä ja erilaisissa muissakin hommissa ennen sotaa. 1948 hän poseeraa Haaviston Paavon kanssa Kotkan maisemissa. Paavo oli Esan serkun, Aune Blomin aviomies. Esa ja Aune oliva lapsina ja nuorina hyviä kavereita ja paljon tekemisissä toistensa kanssa. Aunen äiti Saima Blom oli Aliinan sisko ja hänellä oli kaksi lasta, Aune ja Pertti. En muista koskaan nähneeni Saiman miestä, hän taisi olla jo leski siihen aikaan, kun meidän talo rakennettiin siihen Saiman mökin lähelle. Talvet Saima  asui Kotkassa ja kesäisin hän aina tuli mökkiinsä Miettisiin.

vas. Paavo Haavisto, oik. Esa Tuominen

Esa 1948 Kotkassa

Tästä kuvasta en osaa sanoa, että missä tää on otettu, mutta isäni Esa siinä pasteerailee jossakin metsäpolulla ja aika on suunnilleen sama, kuin kahdessa ensimmäisessä kuvassa, eli 40-luvun loppupuolelta.

Marjatta ja Esa ovat siis alkaneet tapailla toisiaan ja mitä siitä sitten seurasi, siitä kuullaan seuraavalla kerralla.

Aune jatkaa kansakoulussa käymistään ja Artturi tekee suutarin hommia ja Elli ompelee. Lisäksi heillä on pari lehmää ja kissa ja koira. Artturi metsästää lintuja ja oravia. Artturilla on ollut monta koiraa, lähinnä kait nk. "lintukoiria" ja muistan ainakin yhdet sellaiset koirannahkarukkaset, jotka hän oli tehnyt oman koiransa nahasta tämän kuoltua. Niissä oli pitkät levenevät varrret, jotka suojasivat hyvin käsivarsia pitkälle talvipakkasessa, kun ajoi hevosella puita metsästä kotiin tai vaikka ajoi polkupyörällä (ja myöhemmin mopolla)
Myös oravannahkoja Arttulla oli ja kai hän niitäkin käytti jossain, kenties kenkien somisteenakin ja lämmön tuojina, en ole ihan varma, mutta tuolla vintilläkin oli vielä yksi kuivunut oravannahka roikkumassa, kun muutin tänne :)
Mutta nyt jätän teidät taas hetkeksi ja palaan sitten uusien juttujen äärelle myöhemmin.

1942

Vuosi on vaihtunut. Talvi on kireimmillään ja pakkasmittarit huitelee 40 asteessa ja ylikin. Matti on nyt Syvärillä ja on jo saanut tuntea nahoissaan muutoksen Hangon oloihin. Ruoka on huonompaa ja sitä on aivan liian vähän. Kylmän ja nälän näännyttämänä miehiä kuolee eri puolilla tuona kovana talvena. Viime vuoden sato kun menetettiin lähes kokonaan kovan kuivuuden vuoksi. Ruokaa ei lisäksi tahdota saada maahan edes tuontinakaan maailman tilanteen vuoksi. 

Kotonakin on tiukkaa, mutta kun on kuitenkin tämä pieni tila, niin täällä ehkä hieman paremmin pärjätään ja Elli yrittää lähettää Matille paketteja minkä ikinä kykenee. 

 Pikku Elli (Marjatta, äitini) käy koulua ja Aune sisko on kotona Maria mummun ja Elli äidin hoivissa. 

 Eteenpäin koitetaan mennä, Elli ompelee, Maria kutoo kankaita ja välillä luodaan lunta, jota on suurina kinoksina pihan kaakkoiskulmalla, jonne sitä aina kinostuu -vielä tänäkin päivänä. 

Toivon perhe naapurissa elelee aikalailla samoissa merkeissä, siellä kolme serkkutyttöä, sekä pikkuinen Tapani poika ovat Ellin ja Aunen kavereina välillä leikkimässä. 

Matilta odotetaan kiihkeästi kirjeitä rintamalta ja onhan Matti heti uudenvuoden päivänä kirjoittanut kotiin ja toivottelee parempaa uutta vuotta kaikille:

                                                                                                 Syväri 1/1 – 42

Hei hei!

Terveiset taas täältä näin uutena vuotena ja samalla toivon teille kaikille Paljon Parempaa Uutta Vuotta.

Aloitin tässä vähän kirjoittaa kun on hyvää aikaa eikä ole mitään hommaa tällä kertaa.

Me olemme tavallaan vielä niinkuin koulutuskeskuksessa kun ei ole vielä tullut aukkoa linjaan meitä varten. On ollut vähän harjoituksia tulevaa sotaa varten niinkuin sanotaan.

Täällä on kyllä ruokapuoli niukempaa kuin Hangossa eikä maitoakaan tunneta ollenkaan ja perunat on kaikki jäätyneet vaikka ei se ihme ole, kun on 40 astetta ja ylikin pakkasta tälläkin kertaa. On ollut kovia pakkasia jo monta päivää että eiköhän pian mahda jo tulla vähän lämpöisempiäkin ilmoja. Villapaidan tähden tahtoo tulla vähän kylmä kun ei ole kuin se yksi heikko risa, mutta kyllä on luvattu antaa toinen heti kun varastoon tulee, mutta taitaa mennä vain kesäkuuhun. Vaan parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Me olemme nyt täällä Syvärin kaupungissa ja on hyvät kämpät missä ollaan majoitettuna, vähän sen mukaiset kuin ryssän kämpät yleensä, mutta kyllä juuri sulana pysytään, kun on hyvää honkaa lyödä uuniin.

Joulu meni sitten niin, ettei huomannutkaan. Juna vaan vei eteenpäin vaikka olikin joulu. Joulunajan olimme jossakin Suojärven ja Äänislammen välillä. Jouluaamuna Äänislinnassa ryssän maatuskat kerjäsi liepuskaa junasta ja hyvin kelpasi vaikka vähän huonompikin leivänpala. Meidänkin vaunusta annettiin niin paljon että olimme sitten itse ilman kun emme saaneet enää keittiöltä sinä päivänä.

Oli meillä sentään joulupuuro, niinkuin ennenkin sekahedelmäsopan kera, mutta oliko teillä siellä! Kinkkuakin oli ja viinaa sai puolikkaan neljään mieheen, ettei vielä senkään makua ole juuri unohtanut.

Joulupaketti jaettiin joka miehelle mutta se oli kyllä sellainen kuin köyhän joulupaketti yleensä. Sitten vielä lisäksi ne jotka sain omilta tovereilta siviilistä ja niitäkin on jo tullut 9 pakettia kaikkiaan. Vapulta sain myös jo Harvialasta oikein hyvän paketin.

Sukkia olen saanut jo neljä paria uusia ettei niistä puutetta tule ja käsineitä myös. Yhden alusvaatekerran sain Turusta ja monta muuta hyvää. Se olikin paras paketti. Painoikin 6 kg. Oli siitä sentään jotakin hyötyä kun tullut vähän kirjoiteltua.

Lomalle minun piti päästä jo ? -holmasta mutta kun tuli tämä siirto niin se tyssättiin. Oli jo kaikki paperit kädessä, mutta lähtöä vaille ja silloin tuli kielto, että ei saa laskea ketään lomalle ja niin se jäi. Kyllä vähän harmitti mutta ei se auttanut. Ehkä täältä vielä joskus pääsen lomalle, mutta ei siitä ole mitään tietoa. Jonakin päivänä vaan annetaan paperit kouraan ja sanotaan että saat lähteä ja lomaa on 12-14 vrk.

Älkää odottako yhtään, sillä kyllä tulen sitten kun pääsen. Se onkin hauskempaa kun tulen yllätyksenä.

Oletko saanut sen kirjeen jonka jo täältä kirjoitin ja näitkö sen kirjeen jonka kirjoitin Hangosta? Kyllä varmaan odotit kirjeitä kovin.

Missä hommissa Arttu on ollut, vai saako siellä enää ansiotyötä?

Kai tämä täytyy taas lopettaa. Terve vaan ja hyvää vointia.

Kuulemiin ja näkemiin

Matti

Pakkaset vaan jatkuvat ja ruokatilanne on vakava. Matti odottaa kirjeitä, mutta myös kenttäpostien kulku on hidastunut ja osa paketeistakin menee hukkaan, tai viipyy tosi pitkään matkalla. Mattia paleltaa, kun villapaita on "heikko risa". Kotona olisi parempikin... Nyt Mattikin alkaa jo toivoa lomaa ihan tosissaan, kun on vähän sairastellut hänkin. Edelleen ne silmälasitkin ovat rikki ja näkö kun on vähän heikko, pitäisi sinne silmälääkäriinkin päästä...
Aiemmin Matti ei ole vielä ollut millänsäkään, (tai ei ole ainakaan sitä näyttänyt äidilleen, eikä muille kirjeissäkään)  eikä niin hanakasti toivonut sitä lomaakaan, mutta nyt alkaa jo häntäkin painaa sodassa oleminen. Onhan hän sillä reissulla jo pari vuotta ollut.

                                                                                                                      Syväri 13/1 – 42

Hei taas!

Terve täältä ja kiitos kirjeestä joka ei ole vielä tullut mutta olen varronnut aikalailla että eiköhän se jo pian mahda tulla. 

Täällä on niin pirun kylmä että minunkin paleltui nenänpää tänään kun olin vartiossa. Pitäisi kyllä saada toinen villapaita, mutta jos pääsen tästä lomalle niin saan sen ilman lähettämistä, sillä ne paketit ei aina tahdo tulla perille. Minullakin on mennyt ainakin kaksi pakettia hukkaan tai sitten ne on vielä matkalla.Kyllä on toiset viipyneet matkalla kauankin.

Kauan viipyy kirjekin sieltä, minä olen kyllä jo saanut tänne vastauksia niihin kirjeisiin joita olen täältä lähettänyt. Salostakin sain jo eilen 8 pv kirjoitetun kirjeen. 

Kyllä meni olot paljon huonommaksi kun tulimme tänne itään. Ei täällä saa ruokaa niinkuin Hangossa sai. Heikoksi se tahtoo vetää miestä kun on vielä pitkiä hiihtomatkoja. Kun tästä pääsen lomalle niin sitten täytyy käydä lääkärissä kun sieltä palaan. Viikonverran täytyy nyt vielä kestää. Älä nyt sentään kovin tästä pelästy, en minä kovin sairas ole, sydän vaan tahtoo vähän lakkoilla joskus ja sekin on vanha vika jo, sitä kun oli jo siviilissäkin ollut yhtä lailla, vaikka en minä siitä mitään puhunut.

Minä täällä tapasin Luojuksen Artturinkin. Hän on tässä lähellä automiehenä.

Kai taas lopetan, täytyy vielä kirjoittaa muutama kirje tämän jälkeen. Kuinka siellä on muuten menty nykyään? Onk A. ollut töissä. Oletteko saaneet puut kotiin. Onko perunat paleltuneet, täällä on vallan kaikki perunat jäässä ja niistä vaan keitetään soppaa mutta ei se kovin pahaa ole kun ne ei ole vielä sulanut vaan ovat niin kauan jäässä, kuin pataan pannaan.

Me saimme taas uusia varusteita että ei juuri kylmää muuten kuin villapaita vielä pitäisi saada.

Ei enää orava syö sen puun siementä, josta minulle sotilaspassi tehdään. Kuuden päivän perästä saan kirjoittaa nimeni passiin, ne on jo muuten valmiit. Sitten ollaan reserviläisiä.

No niin, hei taas seuraavaan kirjeeseen asti.

Voikaa hyvin, kuulumiin

Matti

Matti kirjoittaa äidille vastausta heti seuraavanakin päivänä, koska on saanut ne kaipaamansa kirjeet aamulla. Elli kyselee edelleen, milloin Matti mahtaa päästä lomalle.

Matti kirjoittaa:

"Kyllä meille lomaa luvattiin antaa täältäkin heti ensitilassa, mutta hitaita ovat herrojen kiireet. Kai sitä saakin sitten 14 vuorokautta kun alkuun pääsee. " 

Sitten hän kertoo sijainnistaan jotain. Serkkupoika Jaakko, joka on vasta 18 vuotias, on myös kutsuttu asepalvelukseen ja on jo matkalla määräpaikkaansa:

"Ei me vielä ole etulinjassa, varmaan vielä ainakin 15 km matkaa sinne. Kyllä kai sitä mennään taas mutta ei vielä ihan heti.

Jaska on sitten jo reissulla tietysti kun huomenna täytyy olla perillä. Kirjoita minulle sitten Jaskan osoite kun saat tietoosi että saan vähän nuortamiestä rohkaista tulevia tehtäviä varten." 

Elli on ilmeisen huolissaan myös sotamiesten hygieniasta ja kyselee Matilta, pääsevätkö nämä edes pesulle ja onko syöpäläisiä.

"Kyllä saunassa on käyty ahkerasti että ei syöpäläisiä ole ainakaan tällä kertaa.

Ruokahomman nyt arvaatkin, että ei se täällä niin hyvää ole kuin Hangossa, mutta täytyy sitä huonommallakin tulla toimeen. Mistä tänne kaikki hyvät saataisiin. Huonemajoitus on ollut tähän asti mutta tänään nyt jouduimme tänne kenttävartioon jossa ollaan kolme päivää ja täällä on teltat vaan."

Laitan tähän väliin vähän kuvia noilta ajoilta, vaikka en ole varma, että kumpi pojista on tässä kuvassa, mutta eturivin vasemmanpuoleinen istuja on jompikumpi, Matti tai Jorma. Tietenkin, jos se on Jorma (vähän epäilen olevan) niin kuva on vuodelta 39- tai 40.  Ja niinollen tässä kuvassa olisi luultavasti mukana myös se Sulo Marttinen, josta olen aiemmin kertonut, koska hän oli Jorman kanssa samassa porukassa koko ajan.

 Tässä kuvassa on sitten Artturi Nieminen vasemmassa reunassa hänkin, sekä hänen porukkaansa, joista taidan tunnistaa tuon yhden miehen tuolta takaa; neljäs oikealta, taitaa olla Moision Kalle Kallionkielestä, mutta aivan satavarma en ole.

Tässä kuvassa on jälleen vasemmassa reunassa Jorma Tuominen. Harmi, etten silloin, kun kirjoitin Jormasta, tutkinut näitä kuvia tarkemmin. Mutta nyt, kun olen jotenkin syventynyt tähän koko juttuun paremmin, olen tullut enemmän "tutuiksi" näiden poikien kanssa ja jotenkin erotan heitä paremmin toisistaan ja muusta porukasta. Kyllä noiden Matin kirjeiden kautta on välittynyt aika hyvin sekin, millainen mies hän pohjimmiltaan oli ja hyvin peilaa hänen kirjeensä myös Elli-mummoni luonnetta, koska hänethän tunsin ihan henkilökohtaisestikin.

Tämä viimeinen sotilaskuva on sitten luullakseni kyllä Veli-Matin ryhmästä. En ole ihan varma, kuka hän näistä on, mulla on kaksi vaihtoehtoa, toinen on eturivin vasemmanpuoleinen, tai sitten takarivin kolmas vasemmalta. 

Tässä viereisessä kuvassa Matti poseeraa jossakin kahden kauniin neitosen välissä ja kuvan takana on teksti: "Matti 22-vuotiaana"
Matti täytti 22 vuotta elokuun 7 pv 1940, jolloin hän vielä oli siellä Hangon suunnalla. Tai saattoi kyllä olla vielä sotasairaalassa Hämeenlinnassa syntymäpäivän aikoihin, mutta eihän tämä kuva syntymäpäivältä  ole. On kuitenkin kesäaika tyttöjen vaatetuksesta päätellen, joten kuva on loppukesältä 1940 tai sitten alkukesältä 1941, jolloin Matti ei vielä ollut täyttänyt 23 vuottaan. Niin ja Matin käsikin on kunnossa.

Mutta palataanpa taas talveen ja Tammikuuhun 1942. Jaakko Tuominen on siis kutsuttu asepalvelukseen, sitä en tiedä minne, mutta tuli mieleeni, että myös minun isäni EsaTuominen on saattanut olla tuossa joukossa mukana, vaikka hän oli kyllä tuolloin vasta 17 vuotias. Setäni vaimo tosin muistelee, että Esa olisi "viety" sinne nimenomaan 17-vuotiaana, mutta minä luulin hänen menneen 18 vuotiaana. (täytyy onkia tuo tarkka tieto jostakin) Joka tapauksessa nuoria nuo olivat sotaan lähtemään...

Edit: tähän väliin korjaan mainintani isästäni, koska nyt tiedän, milloin hänet kutsuttiin ja se oli maaliskuussa 1943, kun hän lähti. Mulla on Esan kantakortti ja kirjoitan joskus hänen sotaretkestään erikseen.

Tammikuun lopulla (21.1. päivätty kirje) Matti kirjoittaa Ellille:

"Kyllä minä nyt olen hyvin voinut taas. Ei tänne mitään lääkkeita kannata hommata sellaisen pikkuasian vuoksi.

Vai taas paleli perunoita. No, säästäkin niitä siksi kun tulen lomalle, sillä ei kai sitä voi olla ilman niitä kun on täällä kerran niihin tottunut.

Kai nyt jo tulee kirjeet nopeammin perille kun on toinen kpk kuin Hangossa oli.

Kyllä täällä kanttiinia on montakin mutta kun kaikki yhtä tyhjiä. Joskus saa korviketta ja joskus vaan vettä."  

Ja sitten se kaivattu villapaita on lähetetty Matille:

Täällä 24/1 – 42

Hei taas!

Terve täältä ja kiitos siitä paketista jonka sain tänään. Kyllä se villapaita on hyvä nyt täällä kun taas niin kulmä että kusi kaarelle jäätyyy ja jos tästä taas tulee lähtö. 

Ensi viikko kenttävartiossa niin silloin se on hyvä siellä teltassa. Ei siellä kyllä olla kuin kolme tai neljä päivää.

Lomalle minä kai tulen vasta ensi kuun puolella, 9 tai 10 päivä alkaa loma ja kai sitä on sitten 17 tai 18 vuorokautta. Älkää ennemmin varrotko lomalle, sillä ei ole mahdollisuutta, kun olen viimeisimpiä ja sitten on kaikki käynyt kerran sota-aikana lomalla ja toiset kaksikin kertaa.

En tässä ehdi enenpää ja on niin huono valokin että täytyy lopettaa.

Terve vaan ja voikaa hyvin.

Kuulumiin

Matti

Tammikuun 26 pv pikku Elli täyttää 8 vuotta. Ei taida Elli äiti pystyä tytölle mitään synttäreitä järjestämään, eikä ehkä ollut tapanakaan tuohon aikaan. 

Elli-sisko lähettää edelleen Matille kenttäpostia. On harmi, että niitä sotaan lähetettyjä kirjeitä ei koskaan saatu takaisin. Liekö sotilaat niitä edes säilyttäneetkään... olisi vain niin kiva nähdä, mitä äiti kirjoitti veljelleen rintamalle.

Seuraava kirje antaa minulle vahvan tunteen siitä, että Elli-mummulla on ollut joku kamala vaisto Matista, tai ainakin hänellä on ollut niin suuri huoli sydämmessä, että hän on alkanut jollain lailla oireilla siitä. Matin kirjeestä saa siitä kyllä hyvän käsityksen. (Jos lukijat ovat ihmetelleet joskus näitä ....? tällaisia merkkejä mun teksteissä, niin ne tarkoittaa että sillä kohdalla olevasta sanasta en ole saanut millään selvää Matin kirjeissä. Kirjeet ovat lyikykynällä kirjoitettuja kovassa kiireessä useinkin ja vielä polven päällä ahtaissa tiloissa ja huonossa valossa. Siksi niiden lukeminen on ollut paikka paikoin haastavaa ja siksi olen ne kaikki talteen kirjoittanut):

Täällä 28/1 – 42

Hei taas!

Terve täältä ja kiitos kirjeestä jonka sain eilen illalla. Kirjotan tässä jonkun rivin vaikka onkin kiire.

Sinä taidat olla siellä pahemmin sairas kuin minä täällä, ainakin kirjeesi tuntuu siltä, että olet usein ……?tunut.

Melkein se oli niinkuin Koskisen A .. kirje silloin sotatalvena. 

Älä nyt sentään kovin sure ei minulla mitään erikoista hätää ole täällä.

Kyllä kaikki paketit olen saanut ja kai jo olet vastauksenikin niihin saanut.

Älä toista kertaa kirjoittele kuoren päälle sellaisia kuin tähän olit kirjoittanut.

Kyllä se kirje tulee vaikka vähän viipyykin ja selvähän se on että se viipyy kun on pitkä matka ja muitakin vastuksia vielä. En minä usko että kirjeitä olisi mennyt hukkaan, mutta se Aunen (serkkunsa Aune Heikkilä os.Luoma) lähettämä paketti on kai hukkunut, kun ei ole tullut perille.

No, se on pikku juttu, yksi paketti, olenhan minä niitä saanut ja uusia on tulossa.

Turustakin on taas tulossa yksi, sain eilen kirjeen ja siinä luvattiin lähettää paketti pian. 

Meillä on nyt siirto tänään, muutamme ….ikin? ja saksalaisten sekaan. Siellä taitaa tulla paremmat olot kuin täällä yleensä on. Ei meidän osoite muutu nyt enää.

Niin, älä nyt sure yhtään, en minäkään sure, senkun vaan ollaan. Ei täälä niin paha ole olla kuin mitä luulet. Taisin vain vähän liikaa pelotella sinua siinä, että olen sairas. Olen kyllä vähän ollut mutta kun se on jo kauan ollu niin mitä siitä, olihan vaivani jo siviilissä ja kauan, mutta en minä siitä silloin mitään puhunut. Kyllä sitä olisi mentävä lääkäriin, mutta kai sitä ensin lomalla käyn ja tulen tänne takaisin ja sitten vasta alan käydä lääkärissä. Täytyy käydä silmälääkärissä samalla. 

Vai on Niemen V. Saanut sodassa sydäntaudin pelosta ja rasituksesta. Ei se juuri enää vanhaa miestä haittaa kun on jo tähän tottunut.

 Niin, kyllä ne paketit on tulleet ja tulee vastakin jos vaan on mistä lähettää, mutta ei täällä vielä niin kovaa hätää ole, että joka viikko pitäisi lähettää ja eihän sitä sinullakaan mistään tule niin usein lähettää pakettia. Kyllä me saamme korviketta ja kun käy hakemassa kaksi kertaa niin vielä päivälläkin juoda kun ne keittää sitä aina niin paljon että tahtoo jäädä ylimääräiseksi ja ei sitä juuri kukaan sitten enään juo kun on kerran saanut tarpeekseen.

Kahvia me saamme 40 g päivässä ja voita 20 g. Juustoa tai jotain muuta sen tilalla saadaan 30 g. Kuivaa leipää 350 g ja tuoretta leipää 450 g, että ei siitä juuri puutetta ole vielä. Joskus annetaan sitten vielä sellasia ylimääräisiä annoksia, joissa on vähän joka lajia mitä täällä yleensä on saatavana. Silloin on tavallaan niinkuin juhlat.

Lomalle tulo taitaa vielä mennä jonkun päivän eteen päin siitä kun viime kirjeessä sanoin, mutta kyllä minä helmikuulla tulen joka tapauksessa.

 En saa tätä kirjettä enää tämän päivän postin mukaan, mutta ehkä huomisen.

Kyllä taas lopetan tämän tähän. Tässä onkin jo taas tavaamista, kun tämä on niin huonoa, että saatko ollenkaan selvää tästä.

Kun on vähän aikaa niin täytyy kirjoittaa nopeasti ja sitten se tahtoo tulla vähän huonoa.

Terve sitten vaan ja voikaa hyvin, niin minäkin.

 Kuukausi vaihtuu Helmikuuksi. Matin lomalle pääsy siirtyy jälleen hieman eteenpäin. Hän kirjoittaa Kannakselta 1.2.-41:

Hei hei!!

Terveiset täältä ja kiitos kirjeestä jonka sain eilen. 

 Minulle tulee huomenna lähtö Aunukseen viikoksi, niinkuin huvimatkalle. Sinne on järjestetty sellainen viihdytyskoti johon aina viikoksi kerralla lähetetään miehiä lepäämään.

Kai minä sitten tämän kuun lopulla pääsen lomalle, se olisi tullut nyt viikon päästä minun vuoroni, mutta kun laittoivat minun nimeni sille listalle joka lähtee sinne Aunukseen niin sitten se loma siirtyy vähän.

Tänä aamuna tulimme tänne uuteen paikkaan ja täällä on nyt korsut, mutta kyllä nämä hyvät on, lämpöiset ja tilavat. Ei me silti vielä etulinjassa olla vaan on tästä vielä matkaa kymmenkunta kilometriä sinne.

Kyllä olen taas ollut terve, ei se tauti ole tavannut kuin yhden kerran tämän sodan aikana ja ennemmin kerroin, että ei se vielä mitään vaarallista ole. Ei ole tarvis lähettää mitään lääkkeitä ja ei sitä niin tarkkaan tiedäkkään, että mikä siihen on sopivaa. Älä ole yhtään huolissasi minun tähteni, kyllä minä täällä hyvin voin kun vaan saisi aina ruokaa tarpeekseen ja onhan sitä saanut, vaikka ei se niin hyvää ole ollut aina.

Ja kyllähän sitä täällä täytyy joskus tällaisena aikana nälkääkin kärsiä.

Ei meitä kyllä viedä koskaan pohjoiseen täältä kun me kuulumme tähän rajavartioon ja niille on jo määrätty vakinaiset paikat rauhan aikaa silmällä pitäen.

Laatokkaan ei ole, kuin 3 km tästä. **

Kyllä passit on jo valmiina kun vaan tulisi rauha niin ei se enää kiusaa tee että passit olisi tekopuolisia. ……? olen ollut jo kohta kaksi viikkoa.

Kyllä nyt alkaa jo posti kulkea tännekin nopeammin, on jo tullut kolmessakin päivässä kirjeet perille.

En tässä nyt ehdi enempää vaan lopetan taas.

Terve vaan ja hyvää vointia.

Kuulumiin

Matti

** Kun tätä lausetta Matin kirjeestä kirjoitin tietokoneelle, minua vähän kylmäsi; tuli mieleeni, että vain 3 kilometrin päässä Mattia odotti kuolema. Muistelin myös aikaisemmista kirjeistä, kuinka Matti siellä Hangon saarilla usein kaipasi itärintamalle. Kirjoitti kotiin, kuinka olisi paljon mieluummin idässä… ja sinne hän pääsi ja sinne hän jäi.

 Sitten tulee Matin viimeinen kirje.  Se on kirjoitettu sen jälkeen, kun Matti on tullut Aunuksesta.  Noin viikon kuluttua  Matti pääsee vihdoin lomalle ja kotona käymään.

Täällä 12/2 – 42

Hei hei!

Terve taas täältä ja kiitokset viidestä kirjeestä jotka sain eilen illalla kun tulin Aunuksesta. Oli aika paljon postia karttunut sillä aikaa kun olin siellä....

... Kyllä tämä aika täällä nyt taas alkaa mennä kun pääsen vielä lomalle 20 päivän aikoihin.

 Sitten kun sieltä palaan on jo maaliskuu. Kai se paketti ehtii siksi, kun lähtö tulee minulle. 

 En tässä nyt ehdi kovin pitkää kirjettä kirjoittaa mutta kun tulen lomalle niin puhutaan sitten enemmän.

Kyllä siellä Aunuksessa oli sentään vähän mukavampi kuin täällä korsussa, mutta nyt on taas ohi sekin.

Kai lopetan tämän tähän. Terve vain ja voikaa hyvin.

Kuulumiin!

Matti

Loma on varmasti tullut tarpeeseen ja oli onneksi melko pitkäkin, kun Matin oli määrä palata rintamalle 5.3.-42. Varmaan tuon parin viikon aikana käytiin läpi asioita ja suunniteltiin Matin lääkärireissuja, niin silmälääkärille, kuin muutenkin ja varmaan oli pikkusiskotkin iloisia veljen näkemisestä. Äiti on kertonut, että kun Veli-Matti tuli sodasta lomalle, hän toi mukanaan pullollisen Laatokan vettä. Se oli äidistä vallan ihmeellistä.

Loma kului kuitenkin nopeasti ja Matti palasi rintamalle 5. maaliskuuta.

Elli ei saanut enää yhtään kirjettä Matilta, mutta muita kirjeitä alkoi tulla.

Tässä Veli-Matin serkun, Aune Heikkilän (os. Luoma) kirje Elli mummulle:

Helsinki 9/3 – 42

Rakas täti ja mummo.

Niin taas tuli surusanoma. En löydä sanoja, jotka olisivat tarpeeksi hyvät lohduttamaan, sillä sanat ovat köyhiä. Enkä minä osaa lohduttaa, sillä minä tiedän että Sinun surusi on niin syvä, etteivät mitkään sanat riitä lohduttamaan. Ymmärrän myös sen, ettei Sinua lohduta jos minä käyttäisin sitä kulunutta fraasia ”kunnian ja isänmaan puolesta”.

Ei meidän tarvitsisi tapella isänmaan puolesta vuosikausia.

Eikä sen, joka omistaa isänmaata vähemmän, tarvitsisi uhrata sille enemmän, jos kaikessa ei olisi niin paljon vikaa.

Mutta kaikki ovat kertakaikkiaan voittamattomia esteitä, me olemme niin pieniä me ihmiset, emme tiedä, mikä on matkan pää meillä itse kullakin.

Matti on saanut rauhan, uskon ainakin, että hänellä on hyvä. Hänellä ei tule enää vartiovuoroja eikä partiomatkoja. Eikä hänen tarvitse enää ajatella, että miten selviää mistäkin tilanteesta ja hän oli hyvä poika. Rauha hänelle.

Mutta jälkeenjääneitten suru on niin lohduton. Se on niin lohduton, että sen edessä lyyhistyy sanattomaksi. Tuntuu niin toivottomalta sanoa teille mitään lohdutuksen sanaa, sillä sanat eivät lohduta.

Mutta me suremme Sinun ja teidän kaikkien kanssa. Ja minä ajattelen ja muistan molempia poikia varmasti läpi elämäni. Sillä me olimme sentään melkein kuin sisarukset. Silloin meitä jäi kolme orpoa ja nyt minä enää olen yksin.

Helmi tuli suoraan meille tänä aamuna siinä kello 10 aikaan, minä olin kotona, kun Viljo oli tullut eilen lomalle.

Ja se oli niin omituisen näköinen ja sitten se sanoi, että joko te tiedätte jne. En minä halua toistaa, sillä se tuntuu ihan kuin revästäisiin jotain. Ja sitten se alkoi itkeä, minä jäin seisomaan kynnykselle ja tuntui aivan sellaiselta, että näin unta. Toistin useamman kerran, että ”Mattiko, Mattiko”? Viljo oli syömässä ja hetken perästä vasta ihan kuin heräsin ja sitten minä vasta itkin. Helmi ehkä ajatteli, että minä olen niin tyly, etten välitä tai muuta, mutta se tuntui niin uskomattomalta, etten hetkeen ymmärtänyt yhtään.

Ja vieläkin minusta tuntuu, ettei se voi olla totta, mutta kai se totta on sitten vain.

Koita sittenkin ajatella elämää eteenpäin, ei niin suurta surua, ettei siihen joskus tule lohdutus. Hiljaa taas eteenpäin ja päivä kerrallaan, ehkä se taas hetken perästä tuntuu vähän paremmalta. Ehkä me saamme jostain voimaa kaikkeen.

Kirjoittakaa sitten koska hänet siunataan, että me tiedämme. Tulisin mielelläni, mutta se taitaa taas olla ylivoimaista. Mutta saa nyt nähdä sitten. Kyllä minä mielelläni tulisin, mutta kun keväällä on niin kiire, että se on niin vaikea päästä.

Kirjoita nyt, jos jaksat vähäsen kaikesta.

Koittakaa nyt voida siellä hyvin, tämä on tietysti teille mahdotonta, mutta yrittäkää sittenkin eteenpäin.

Sydämellinen osanottoni ja terveiseni Sinulle ja mummolle.

Aune

---------------------------------------------------------------------------------

Aunuksen kannaksella 10.3.42.

Rouva Elli Nieminen

Ikaalinen

Teille on saapunut viesti täältä rintamalta, sanoma siitä, että poikanne Veli Matti Tuominen on kaatunut.

Tämä viesti on raskas ottaa vastaan, raskain juuri Teille, hänen lähimmälleen. Olkoon kuitenkin surussanne huojennuksena tietoisuus siitä, että poikanne on antanut jalon uhrin, kalleinpansa mitä hänellä oli, oman elämänsä isänmaan puolesta. ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin että antaa henkensä ystäväinsä edestä.” Ja lohduttakoon Teitä tieto siitä, että poikanne oli sen kaikkivaltiaan Jumalan kädessä, jonka tietämättä ei meille mitään tapahdu. Sillä Pyhä Kirja sanoo ihmisestä: ”Hänen päivänsä ovat määrätyt ja hänen kuukausiensa luku on Sinun tiedossasi; Sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka yli hän ei pääse.”

Olkoon poikanne viittomassa Teitä, niinkuin meitä jokaistakin, sen Jumalan puoleen, joka on antanut suurimman uhrin, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä.

Poikanne viime vaiheita ovat hänen toverinsa kertoneet. He olivat etuvartiossa Laatokalla ja siellä joutuivat taisteluun vihollisen kanssa. Siinä taistelussa sattui häneen luoti, joka katkaisi elämän langan, niin että kuolema seurasi välittömästi. Lähimmät toverinsa olivat hänen vierellään tuona hetkenä aamulla 6.3. ja totesivat hänen hiljaa nukkuneen pois.

Vainaja ja hänen jäämistönsä on täältä lähetetty taaksepäin edelleen kotiseudulle toimittamista varten.

Osanottoni terveisin:

7804:n psta

vänrikki M Rikkanen

Lappeenrannassa maaliskuun 14 p:nä 1942

Rakas Elli-täti.

Tällaisena hetkenä tuntuu, kuin kaikki sanat olisivat kovin turhia.

Kauneimmatkin ajatukset ja parhain osanotto eivät palauta menetettyä.

Mutta tiedän erään, jonka lohdutus on todellista ja pysyvää. Hän on Vapahtajamme, Jeesus.

Meidän on uskottava, että hän, lunastajamme tietää, mitä meille tapahtuu.

Hänen rakastavat silmänsä seuraavat teitämme, vaikka emme sitä aina tunne.

Hän näkee Teidänkin surunne, koko elämänne, huolenne ja pelkonne tulevaisuudesta. Hänen suurin halunsa on auttaa ja armahtaa.

Eiköhän ole niin, että me ihmiset sittenkin olemme kuin ymmärtämättömiä lapsia. Me näemme niin vähän eteenpäin ja tajuamme vain hämärästi Jumalan ikuista viisautta. 

Te, Elli-täti, olette kokenut paljon kovaa. Olettehan menettänyt kaikkiaan kolme rakkaintanne, vieläpä tavalla, jota ette olisi suonut milloinkaan tapahtuvaksi.

Jaksatteko vielä uskoa Jumalan rakkauteen? Sitä se kaikki sittenkin on ollut.

Taivaallinen ystävä tahtoo näin kiinnittää katseenne rajan tuolle puolelle, näkymättömään maailmaan. Ajallinen elämä on meiltä jokaiselta kerran loppuva.

Taivas on aukeava niille, jotka Jeesusta odottavat. Kärsimykset jäävät tänne, uusi, autuas elämä alkaa meille vielä käsittämättömässä olotilassa.

Me voimme vain tarttua Jeesuksen sanoihin: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa.” Joh. 14: 1-6.

Kunpa te voisitte, kunpa kaikki surevat voisivat jättää surunsa Jeesukselle. Hän voi ja tahtoo auttaa nyt ja aina. Hän siunatkoon rauhallaan Teidän sydäntänne ja auttakoon kaikissa vaikeuksissa.

Mekin kaipaamme Matti-serkkua. Hän kävi täällä lomalta palatessaan. Kaikki tuntuu ihan uskomattomalta.

Rakkaat terveiset pikku tytöille ja teille itsellenne meiltä kaikilta.

Jumalan siunausta

Vappu

Tähän väliin täytyy kertoa, että Veli-Matin ja Jorman isän, Nestori Matias Rautamäen (Matti Luoma) suku, olivat syvästi uskonnollista väkeä suurimmaksi osaksi Niin tuo Vappu-serkkukin ja hänen sisarensa Sylvi, kuin heidän isänsä Kallekin, jolta on seuraava kirje.

Lappeenrannassa maaliskuun 15 p:nä 1942

Elli Hyvä!

Kiitän kirjeestäsi, vaan sydänsurua täynnä valitan kohtaloasi ja valitan myös rakkaan Matin kohtaloa, että piti niin nuorena mennä pois täältä, hänen, joka näytti niin lupaavalta ja oli kaikin puolin niin kovin kiltti ja siivokäytöksinen nuorukainen.

Vaan eikai tämä yhteiskunta ole sen arvoinen, että tämä kunnon miehiä tarvitsisikaan.

Suurin osa kunnollisista nuorukaisista on nyt saanut matkaajasauvansa laskea ja onko ehkä liian paljon sanottu, että huonompi aines on nahkansa siitä tulesta pelastanut. Täällä kaduilla niitä maleksii sikahumalassa, pyytelemässä mikä 5 markkaa, mikä 10, että muka pääsisivät kahville.

Vaan eihän tämän maailman asukkaat muuta tahdo tietääkään, kuin renttuilua.

Mutta sikäli, kun elämme lähellä Jumalaa, niin nämäkin kolaukset voimme ymmärtää ja olemme taivaallisen maailman kansaa niin emme tänne rakennakaan vaan yhdyskuntamme on taivaassa, jonka Jeesus on verellään meille ansainnut ja armosta jokaiselle sen tarjoaa.

Siksi voin sinullekin Elli hyvä sanoa, että sikäli kun elät ristin juurella, niin kaikki selviää, selviää tämäkin asia kuten niin monta muuta.

Eipä tämä matka kovin pitkä ole, joten pyytäkäämme Jumalalta sitä armoa, että voisimme hänen tahtoonsa tyytyen jatkaa loppuun ja viimein kun iäisyysaamu valkenee, että silloin saamme nähdä kaikki syyt miksi kaikki on niinkuin on.

Muistatko taulua, jossa Jeesus kantaa pientä karitsaa ja toiset lampaat seuraa niin kiinteästi Jeesuksen ja pikkukaritsan jälessä, että eivät huomaa ruohoa eikä vettä vaan yhä katsovat paimenen syliin. Niinpä pyytäkäämme se armo Jumalalta, että yhä kiinteämmin Jeesusta seuraisimme ja niin voisimme kaiken muun unohtaa ja viimein hän on meidät, jotka häneen luotamme kokoava yhteen ja silloin saamme vaan muistella tätä aikaa ja vaellusta, miten monen louhikon ja vaivan kautta Jeesus hyväpaimen meidät kotiin kantoi ja yhteen kokosi. Uskossa katsokaamme, että Jorma ja Matti on nyt siellä hyvän paimenen sylissä. Unohtakaamme muut seikat ja seurataan karitsaa niin viimein aivan pian saamme heidät kaikki edeltä menneet kohdata.

Toivoen, että Jumalan rauha teidät vallottaisi kokonaan merkitsen;

Teidän K. J. Rautamäki

Terveiset Sylviltä ja Aunelta

Vielä tulee kirje sellaiselta, joka tiesi täsmälleen, miten kaikki tapahtui:

 1.4.42

Veli-Matin Äiti!

Tervehdin Teitä sankaripojan äiti ja oikein ilomielin täytän pyyntönne kertoen Veli-Matin viime hetkistä täällä meidän parissa.

Ymmärrän aivan hyvin suuren surunne ja sen epätoivon, johon Te rakkainpienne poismenon kautta olette joutunut.

Veli-Matti kertoi viime sodassa kaatuneesta veljestään ja joskus hän puhui isästäänkin.

Teille Suomen vapaus on maksanut liian paljon, että siitä voisi iloita.

Kyllä Jumalan tahto on todellakin ihmeellinen, kun hän haluaa joiltakin niin raskaita uhreja. Mutta minkäpä heikko ihminen voi, ei mitään muuta, kuin alistua ja tyytyä Luojan tahtoon.

Heikkoja mekin olemme toisiamme tukemaan ja lohduttamaan, mutta toivon, että kuvailuni Veli-Matin viime hetkistä ja hänen viime hetkiin saakka osoittamastaan toveruudesta ja rakkaudesta isänmaahan, toisi Teille edes vähäsen mielenrauhaa.

Olimme Veli-Matin kanssa samassa komppaniassa jo Joroisissa 1940 ja samalla vartiolla Skogbyssä. Viime kesänä vähän ennen sodan alkua Veli-Matti määrättiin minun ryhmääni ja hän olikin ainoa poika ryhmässäni, joka on ollut koko sodan ajan ryhmässäni. Toiset ovat tavalla tai toisella joutuneet siirtymään pois, mutta hän pysyi ryhmässäni loppuun saakka. Toista vuotta kestänyt yhdessäolo lienee tarpeeksi pitkä aika täällä, että oppii tuntemaan kaverinsa. Minä ainakin luulen tunteneeni Veli-Matin aivan tarkalleen, että voin sanoa hänen olleen yhden parhaan joukostamme. Ahkera, tinkimätön tehtävissään, todellinen toveri toisille ja peloton, kuten soturin on oltava. Kun miehestä voi sanoa noin paljon, niin mitäpä voisi enää vaatia. Eihän meistä puolistakaan voi noin sanoa, mutta hänestä voi ja minä olen iloinen että ryhmässäni oli ainakin yksi reilu suomalainen.

Hänen kaatumisensa oli meillekin aika raskas ja poikien mieliä se painoi monen päivän ajan ja hänen muistonsa säilyy mielessämme aina.

Veli-Matti tuli lomaltaan takaisin ryhmääni 5 p:vä aamulla ja jo illalla jouduimme lähtemään jäälle. Se teltta, josta Teille on jo puhuttu, on Gumboritsan kylästä noin 5 km jäälle. Se on jonkinlainen taisteluetuvartio, jonka tehtävänä on hälyttää ja taistella jollei ryssällä ole ylivoimaa. Ryssään teltoilta on vähän toistakymmentä kilometriä.

Öisin ulkona teltan läheisyydessä on 3-4 vartiomiestä, mutta päivisin vain yksi. Kuudennen päivän aamuna päivän alkaessa valjeta, se oli siinä vähän jälkeen viiden, jäi ulos yksi vartiomies ja me toiset parikymmentä rupesimme nukkumaan. Tuskin olimme ehtineet kunnolla nukahtaakaan, kun vartiomies ulkona huusti että; ”lentokoneita”. Hälytys tuli kuitenkin vähän liian myöhään, sillä hän, joka oli vartiossa, ei huomannut matalalla lentäviä ja Haapanovan niemen takaa tulevia koneita ennenkuin ne olivat noin kilometrin päässä. Teltassa syntyi heti vartiomiehen huudon jälkeen kova rynnistys ulos. Pienestä teltan ovesta ei kuitenkaan sopinut, kuin yksi tai kaksi kerrallaan ulos ja sillä aikaa ryssät ehtivät jo päälle. Teltassa oli vielä kymmenkunta miestä, kun yksi hävittäjä syöksyi ja päästi sarjan päin telttaa. Telttaan osui vain kolme luotia, mutta yksi niistä osui Veli-Mattiin. Eräs toinen poika haavoittui teltan ulkopuolella.

Minä olin ulkona teltan edessä ja kuulin jonkun teltassa olevan sanovan, että Veli-Mattiin osui. Lentokoneet poistuivat heti, kun teltan lähellä olevalle kk:lle ehti eräs poika ja ampui jonkun sarjan lähinnä olevaa kohti.

Minä menin heti telttaan katsomaan, kuinka pahasti Veli-Mattiin on osunut ja huomasin heti, että hän on pian pois joukostamme. Sidoimme hänen päänsä, mutta jo noin parin minuutin kuluttua, kun koetin valtimoa oli sen lyönti melkein huomaamaton. Tämänkin parin lyhyen minuutin ajan hän oli tajuton, joten hän sai tuskattoman pois lähdön, jollaista me jokainen toivotaan, jos se on osamme.

Hävittäjät tulivat päällemme klo 6.55.

Veli-Matin jäämistön joukossa oli kirjepaperia, kuoria, kortteja y.m.s. ja minä jaoin ne täällä poikien kesken. Samoin tein niiden hänen paketissaan olleiden ruokatarvikkeiden. Tosin hän käytti jo illalla osan niistä ja tarjosi pojillekin. Hänen rahakukkaronsa, joka oli hänen taskussaan meni lääkintämiehen mukana jsp:lle tai toimistoon. Ehkäpä olette saanut senkin ja sen sisällön? Muistin tuon rahapussin vasta jälkeenpäin, joten en enää saanut sitä siihen pakettiin, jonka Teille lähetin.

Sitä hänen puukkoaan minun teki kovasti mieleni ja aioinkin jo tehdä niin, kun viime sodassa aina tehtiin, niin ottaa sen itselleni. Viime sodan aikanahan oli tapana, että kaverit lupasivat puukkonsa toisilleen muistoksi. Mutta kun meillä ei Veli-Matin kanssa ollut mitään puhetta ollut tuosta asiasta, ajattelin, että se on Teillekin rakas muisto ainoasta pojastanne. Esine, joka aina seurasi hänen mukanaan.

Toivottavasti tämä minun selostukseni tapahtuneesta on nyt niin selvä, ettei mitään väärinkäsityksiä voi syntyä.

Veli-Matti ei siis ollut vartiovuorossa, eikä hän nukkunut vuorollaan, vaan sillä aikaa, jonka hän oli vapaana.

Suureen suruunne osaa ottaen

Arvi Ketolainen

Niin päättyi urhean soturin matka. 

Kotiväki sai ensimmäisen tiedon Matin kaatumisesta pastorin tuomana. Tätini Aune on kertonut tuosta tilanteesta oman muistikuvansa joskus minulle. Hän on ollut tuolloin 4 vuotias ja kertoi, että oli äidin kanssa keittiössä ja he näkivät ikkunasta, että pappi tulee maantieltä taloon. Silloin äiti oli alkanut itkeä suureen ääneen, eikä Aune tajunnut että miksi, mutta Elli tietenkin tiesi heti, mille asialle pappi saapuu. Alla oleva kuva on tuolta maaliskuulta, kun Veli-Matti haudattiin. Äiti on 8v ja Aune siis 4.

Matin hautajaisten aikaan. Ellillä on jo yksi risti rinnassaan Jormasta, toinen tuli myös Matista. 

Niin päättyi Veli-Matin ja Jorman tarina täällä, mutta monien muiden jatkui ja jatkuu yhä. Elli, Maria, Artturi ja pikkutytöt Marjatta ja Aune jatkoivat elämäänsä kaikesta huolimatta ja sotakin jatkui yhä edelleen ja Artturi joutui vielä olemaan siellä mukana. Elämä kulkee kuitenkin aina eteenpäin.... siitä seuraavalla kerralla.

1940 - 41

 KENTTÄPOSTI KULKEE

Pysytään vielä hetki tuolla vuoden -40 puolella. Kenttäpostit kulkevat vilkkaana edelleen Matin ja hänen äitinsä välillä. On välirauhan aika ja Artturikin on tullut viimein talvisodasta kotiin, mutta mennyt sitten Tampereelle töihin, koska kotikylässä ei nyt ole mitään hommia ja rahaa tarvitaan. Kaikki on kortilla ja mustassa pörssissä kaikki maksaa paljon. Veli-Matti siirtyy sairaalasta takasin "armeijan leipiin" eikä hän koskaan enää siviiliin pääsekään.

 Viereinen kuva: Veli-Matin kirjeitä oli aikamoinen pino ja kirjoitin ne kaikki puhtaaksi koneelle. Samassa laatikossa kirjeiden kanssa on myös näitä kunniamerkkejä ja muuta sodan aikaista pikkutavaraa. Tässä kirjeiden päällä on Elli mummon saamat ristit molempien poikien kaatumisen jälkeen.







Matti on siis edelleen Hämeenlinnassa sotasairaalassa vuoden -40 keväästä saakka. Käsi märkii ja sitä särkee, mutta Matti hymyilee kuten kuvassakin. (tuo valkopaitainen poika, kolmas vasemmalta hoitajien välissä, käsi paketissa.) Kotiin on tullut mm. Kortti, josta en nyt saanut tähän kuvaa, mutta sen takana oli teksti:

Hämeenlinna 22/3-40

Parhaimmat terveiset Veli Matilta täältä sotilassairaalasta. Hän on haavoittunut käsivarteen lievästi 12.3.-40 ja voi oikein hyvin, se vain, ettei voi itse kirjoittaa.

Sotamies Tuominen Veli-Matti

35 Sota S. os. 5 K.P.K. 20

Kortin on siis kirjoittanut Matin puolesta joku potilastoveri. Matti alkaa pian itse kirjoittaa vasemmalla kädellä, kun hänen "kirjurinsa" pääsee pois sairaalasta. Monta kirjetta niitä onkin, jotka on kirjoitettu sotasairaalasta. Matti on huolissaan äidin rahojen riittävyydestä, kun on Jorman hautajaiskuluja sun muuta. Lisäksi hän puhuu lomalle pääsystä mutta sitä ei vain luvata, kun käsi ei parane, se märkii vaan ja siihen tehdään isompia (lyijykynän paksuisia) reikiä, jotta mätä pääsee paremmin pois. Viisi reikää on kädessä ...
Matti ei sitten lopultakaan saa lomaa Jorman hautajaisia varten.  Laitan tähän  yhden noista sairaala-ajan kirjeistä.

28 – 4 – 40

Hei vaan!

Terveiset taas täältä sairalasta ja kiitos kirjeestä jonka sain eilen illalla.

Kävi niin ikävästi etten minä päässyt lomalle, vaikka minulle se jo myönnettiin, kun kuumetta oli vähän ja sentähden sitten kiellettiin loma. Se kuume olisi voinut nousta matkalla, että ehkä on sitten näin parempi. Nyt ei ole enää kuumetta, se oli vaan ohimenevää. Taisi olla nuhakuumetta, kun on vähän yskää.

No niin, nyt Jorma on sitten mullan alla. Oliko monta sankaria haudattavana?

Se Ojalan Toivo olikin vankina kun sen nimi luettiin niiden joukossa, vaikka voihan niitä olla muitakin saman nimisiä, etten minä varmaan tiedä, että oliko se hän.

Kyllä tätä kättä on särkenyt vallan tarpeeksi, mutta ei sitä nyt enää porota sillä se rupesi jo paraneen. Sukkia minulta on hävinnyt kolme paria, mutta sain neljä paria tilalle, joten ei niistä ole puutetta. Kaksi paria jäi Äyräpään kirkon kellariin kaasunaamarin ja leipälaukun kanssa ja kiitin onnea, että pääsin sieltä itse pois. Jäi sinne neljä haavoittunutta, mutta ei ne ryssän käsiin joutuneet.

Oletteko kuulleet, että onkohan Kovelahdesta Vähäniemen Erkki kaatunut tai haavoittunut. Hän oli minun kaverini koko ajan, mutta hän hävisi joukosta 7. tai 8. päivänä maaliskuuta enkä tiedä mihin.

Lasini on kyllä säilyneet eheinä vaikka sain niitä parikertaa juoksuhaudassa vähän korjata. Laita osoitteeseen vielä Hämeenlinna niin taitaa tulla pikemmin perille, kun siihen on aina sekin laitettu lyijykynällä alareunaan.

Kai minä taas lopetan kun tulee tohtorit kierrokselle.

No niin, voikaa hyvin ja koittakaa unohtaa kaikki suru ja murheet, sillä ei ne murehtimisesta parane.

Näkemiin. Matti

Sitten tulee pitempi tauko, että kirjeitä ei ole joko säilynyt, tai niitä ei ole kirjoitettukaan. Vasta joulukuun alkupuolelta taas lähtee vilkkaampi kirjeenvaihto. Luultavasti kirjeet kesän ajalta vain ovat hävinneet jonnekkin ja niitä on vähemmän, koska kädellä ei voinut hyvin kirjoittaa. Lisäksi elettiin sitä nk. "välirauhan aikaa", jolloin ei varmaan Ellikään niin kovasti murehtinut Matin olemista, vaikka tämä olikin siellä sairaalassa, mutta olihan hän ainakin turvassa siellä.
Sairaalan jälkeen hän jää kuitenkin ilmeisesti vielä armeijaan ja reserviin, vaikka joukkoja onkin kotiutettukin. Ilmeisesti myös Artturi on päässyt jo kotiin välillä, vaikka hän vielä huhtikuussa hermoili rintamalla että pääseekö täältä ikinä pois. (rauhahan tuli siis 13.3.-40)
Joulukuussa Matti on jo Österbyssä ja kirjoittaa äidilleen joka viikko ainakin yhden tai kaksi kirjettä.
Äiti toivoo, että hän tulisi jouluksi kotiin lomalle, mutta Matti pelkää, että ei tule onnistumaan loman saanti.

                                                                                                                    Österby 17/12 – 40

Hei hei mamma!

Terveiset taas täältä päin Suomea ja kiitos kirjeestä jonka sain eilen.

Kyllä se nyt taitaa käydä niin, että en minä pääse jouluksi lomalle.

Meillä on taas pian muuttohommat käsillä, kun meinataan jouluksi muuttaa Tammisaaren seminaarille asuun. Kyllä meitä heitetään niinkuin Jumala kerjäläistä, että ihan kiukuttaa.

Meistä laitetaan nyt sellainen valvontajoukkkue, jonka tehtävänä on tarkastaaa kaikki passit ja paperit junissa ja autoissa Tammisaaren ympärillä. Me kuulumme nyt rajavartioston esikuntaan ja taitaa muuttua taas osoite, mutta kyllä tällä vanhalla vielä tulee niin kauan kun ilmoitan uuden osoitteen. En ole saanut pitkään aikaan mistään päin kirjettä, vaikka olen varronnut kovasti. Kai siinä on se vikana, kun nyt ei enää saa kenttäpostia kirjoittaa vaan täytyy maksaa postimaksu. Kyllä me saamme vielä kirjoittaa ilman maksua sinnepäin.

Minulta otettiin ylös ne henkilötiedot sitä merkkiä varten, että se olikin suotta sieltä kirjoittaa, mutta ei kai se paha ollut, sittenhän varmasti tulee.

Lähetän tässä sen paperin, jota pyysit, sillä jos en pääse lomalle niinkuin se näyttää, niin saat hakea mitä tarvitset.

Kai lopetan taas tällä kertaa.

Terve vaan ja hauskaa joulua kaikille.

Matti

Seuraava kirje onkin jo vuoden 1941 puolelta. Matti on silloin Syvärillä ja ilmeisesti kirjeessä mainittu A on Artturi, joka on lähtenyt Tampereelle töihin. Täällä ei varmasti mitään työtä noina aikoina ollutkaan saatavilla ja rahaa tarvittiin. Matti on myös kuullut, että serkkupojat, Tuomisen Jaakko ja Luojuun Urho ovat mahdollisesti joutumassa "syyniin" myöskin.  Matti kirjoittaa Tammikuussa:

Syväri 21/1 -41

Hei taas!

Terve täältä ja monet kiitokset paketista ja kirjeestä jotka sain eilen illalla. En ehtinyt vielä illalla avata sitä pakettia, kun meillä oli juhlat eilen. Oli Vi..t...nen? Soittamassa ja monta muuta mukavaa. Kyllä oli hyvä, että paketin laitoit kun täällä on niin huonot ruuat. En ole vielä saanut sitä Aunen pakettia, kai se on mennyt hukkaan. On ainakin kaksi muutakin pakettia kadonnut. Ei sitä korviketta tarvitse lähettää muuta kuin jos saatte kaupasta ja siitä riittää niin voit vähän laittaa.

Kyllä se villapaita on hyvä täällä, jos sen lähetät. Täällä on ollut yhtä mittaa pakkasta siinä 40 astetta ja vähän yli ja alle. Kyllä olen kaikki ne kirjeet saanut, jotka olet tähän asti lähettänyt. Kyllä sain senkin jossa oli se A:n kirje ja se Lavian isännän kuoleman ilmoitus. Eiköhän nyt rupea posti kulkemaan tännekin joutuisammin, kun vaihtuu se kpk numero. Vieläkö Onnilla on sama osoite, kuin ennenkin.

Niin, nyt on sitten kaksi vuotta jo täynnä minunkin ja ja sotilaspassi valmiina. Eilen laitoin siihen nimeni. Kyllä se on Jaakollakin pitkä aika ennenkuin saa kirjoittaa nimensä passiin ja kuinka kauan sitten vielä saa olla siitä yli. Kyllä se meilläkin kestää tämä reserviaika vielä ettei loppua tiedä. Voi kyllä olla niin että ne vanhat miehet viedään takaisin keväällä. Onpa hyväkin että A on lähtenyt Tampereelle ja on töitä saanut. Missä hän on siellä ja missä hän on töissä? Jos täältä joskus pääsen lomalle niin voin poiketa siellä sitten kun tulen.

Ei ole täällä sitten maitoa nähty kun matkalla tänne oli viimeksi. Heikinpäivänä saimme kahvit maidon kanssa tai se oli milkkiä. Ei täällä taida olla siviiliäkään sataa km lähempänä että saisi niiltä ostaa jos niilläkään sitten on.

Kyllä minulla hyvät jalkineet nyt on taas kun sain uudet lapikkaat varastosta. Ei minulle tarvitse lähettää niitä jalkineita sitten.

Kai taas lopetan tämän, koita saada selvää tästä kun tulee vähän huonoa kun tässä kämpässä ei ole pöytää ja on muutenkin ahdasta niin täytyy vaan polvensa päällä kirjoittaa. Terve vaan sitten ja voikaa hyvin.

Näkemisiin

Matti

Tellervo

Veli-Matti oli paljon vilkkaampi, kuin isoveli Jorma. Melkein aina hänellä oli suu naurussa ja minne vain hän meni, hän sai heti paljon ystäviä. Myös sota-aikana hänellä oli paljon kirjeenvaihtokavereita, lähes kaikki tyttöjä eri puolilta suomea. Poikien sotakuvien albumissakin oli ties kuinka monta nuoren naisen kuvaa, mutta en nyt ala niitä tänne skannailemaan, kun mulla ei ole hajuakaan, keitä he ovat ja mistä päin. Yksi on ehkä ollut kuitenkin ylitse muiden, tärkeämpi, koska tämän tytön kuvan viereen oli tallennettu myös se kirjekuori, jossa kuva on Matille tullut. Kuva on myös suurempi, kuin muiden "rintakuvat" ja oikein sellanen taitettu, jossa on silkkipaperikin suojaamassa kuvaa. Tytön nimi on Tellervo, muuta en hänestäkään tiedä.
Matti kirjoitteli myös runoja, kuten olen aiemminkin jo kertonut. Veljelleenkin kirjoitti muistorunon tämän kaaduttua. Sen olen jo julkaissutkin.


Maaliskuun loppupuolella Matti kirjoittaa Skogbystä. Lunta sataa sakeanaan, kevät ei taida vielä tulla, hän tuumailee. Mitään erikoista ei kuulemma ole ollut... mutta jotain kuitenkin... Hän kirjoittaa:

".Olis se kyllä hauska tietää jos sitä pääsis täältä 18 kk pois, ei olisi sitten enää, kuin vähän yli sadan jäljellä ja se menee sitten pian kun ne päivät tulee parijonoon.

Meinasivat panna minut vielä täältä aliupseerikouluun, mutta minä panin vastaan oikein kovasti, että kai se meni sitten ohi. Kai sitä lopussa vähän helpommalla pääsis alikessuna, mutta ei minusta ole siihen virkaan."

Sitten Huhtikuun puolella hän on saanut viimein loman ja mennyt tapaamaan Jorman tyttöystävää Helmiä Halikkoon. He ovat olleet kirjeenvaihdossa Jorman kuolemasta lähtien, kuten myös Helmi ja Elli.

Halikko 13/4 -41

Hei taas!

Terve taas täältäkin päin. Nyt olen sitten lomalla täällä niinkuin oli meininki. Torstai iltana tulin tänne ja ensi Torstaina taas on mentävä takaisin korpeen.

Kyllä hyvin osasin tänne, Helmi oli asemalla vastassa, kun soitin aamulla Tammisaaresta. Kyllä hyvin tunsin hänet vaikka en ole nähnyt ollenkaan. Hauska täti hän on ainakin näin ensi näkemältä. Kaikki toiset meni kirkkoon, mutta Helmi ja minä jäimme pois, että saamme rauhassa kirjoittaa. Helmillä on sellainen matkagramofooni täällä ja se on pöydällä tässä kun kirjoitamme, että meinaa tulla kaikki vaan niin valssin tahdissa tähän paperille, mutta koita saada selvää.

Kai me tässä sitten käymme Salossa että saan leiman tähän lomalappuun ja samalla vähän muutenkin hurvittelemassa. Kaunista seutua on tämä Halikonkin seutu. Tässä on heti pihassa sellainen korkea vuori ja ihan pystysuora ainakin 40 tai 50 m korkea. Tuli heti mieleeni se kirja Halikon hakoniskat, että ”kattokas …..? kui korija valkja siell oo”

Kyllä tämä loma tuntuu menevän täälläkin hauskasti, vaikka sitä ensin arvelin, että kuinka se oudossa paikassa menee. Kai minä käyn pian Hesassakin taas silmä lääkärissä kun meni lasit rikki. Kyllä minä saan ne nyt valtiolta kun ne kerran valtion hommissa meni rikki. Sano Kepalle terveisiä että kyllä pian tavataan jos hän on siellä. Terve vaan ja hauskaa pääsiäistä.

Matti

Kesäkuussa sodan uhka taas leijuu Suomen päällä... Matti on edelleen Skogbyssa. Hän kyselee äidiltään, onko sieltäpäin jo koottu reserviläisiä... Hänellä on myös mielessä, joko kotikylässä on "elukat" ulkona, eli lehmät sun muut. Elli on kirjoittanut hänelle ottaneensa sikapossun. Se oli tapana aina keväällä ottaa porsas josta sitten lihotettiin joulukinkku ja talveksi vähän läskiä pannulle. Niin oli myös minunkin lapsuudessani meillä tapana.

  Skogby 19/6 -41

Hei taas!

Terve täältä rajamaista. Kiitos kirjeestä jonka sain äsken, vastaan sen taas heti ettei jää rästiin. Kyllä se yksi kirje meni hukkaan, kun ei ole mitään kuulunut siitä.

Eikö ole vielä sieltä otettu reserviä kokoon? Kyllä niitä jo paljon on otettu muualta ainakin. Täällä päin on kaikki olleet aikaa jo palveluksessa. 

En minä voi täältä soittaa enää kun kaikki ulkolinjat on kiellettyjä ja kai siitä sitten tiedon saat jos sota alkaa, muualtakin päin.

Että kyllä minä kanssa mukana olen niinkuin ennenkin ja vielä ensimmäisiä, kun olen jo täällä rajalla. Meille annettiin jo taas uudet tuntolevytkin. Minäkin sain tänään ja sen numero on 970065. Pidä tämä luku taas mielessäsi jos sattuisi jotain erikoista ja sitä tarvittaisiin. Tämä kun on sellaista aikaa, että ei tiedä milloin paukkuu.

Joko sielläpäin on elukat ulkona ollut? Vai Lavian Taavetilta ostit sian.

Kuinka ne siellä Pisurannalla nykyään menee? Vaikka hätäkös niillä kun on iso talo ja tavaraa joka lajia.

Sano heille terveisiä, kun satut näkemään, että poika voi hyvin ja vaikuttaa.

Älä nyt vielä sitä sure, että sota tulee, ei sitä tiedä vaikka se menisi vetenä ohi.

Niin, kai taas lopetan tämän kun on siellä jo toinen kirje matkalla ja on tainnut tulla jo perille. Terve vaan ja hyvää vointia.
Kuulumiin, Matti.

Pari seuraavaa kirjettä käsittelee myös samoja asioita, sodan uhkaa, vaikka Matti koettaa rauhoitella äitiä, että ei siitä ehkä mitään kuitenkaan tule. Välillä hän jo uumoilee, että heidät passitetaan siviiliinkin ja hän on lähettänyt matkalaukullisen tavaroitaan kotiin. Mutta onko hän kuitenkin lähettänyt ne siksi, että tietää jotakin olevan varmasti tulossa? Myös rahansa hän on kirjoittanut aikovansa lähettää kaikki kotiin. Sitten alkaa näyttää aika varmalta, että taas mennään....

         Skogby 23/6 – 41

Hei hei!

Terve taas täältä vanhalta paikalta ja viimeisen kerran, sillä tänään me muutamme ja kun luet tätä niin taidamme olla jo kaukana täältä.

Älä kirjoita tänne enää vanhalla osoitteella, sillä ne ei taida tulla perille.

Kyllä sitä nyt taas tapellaan sitten kun on kerran alettu. Me taidamme lähteä sinne jonnekin taas. Älä kovin sure ja ikävöi, kyllä sieltä joskus palataan ja jos ei palata, niin en minä ole kuin vasta neljäs mies meidän talosta, joka on sodassa henkensä menettänyt.

Kyllä tämä ikävältä tuntuu ainakin teistä, mutta en minä sure yhtään vaikka mihin mentäisiin, kun vaan ryssä saadaan maasta pois. Ja kyllä se nyt kanssa lähtee, sillä ei me olla nyt yksin, niinkuin viime kerralla.

En tässä ehdi paljoa, kun tuo puhelin pörrää yhtämittaa tuossa korvan juuressa.

Kai lopetan taas. Terve vaan ja Herran haltuun. Toivon, ettei tämä ole vielä viimeinen kirje.

Kuulumiin

Jääkäri Tuominen Veli Matti

Se puhelinnumero on 370065

Eikä se ollutkaan vielä Matin viimeinen kirje, ei likimainkaan. Jo kolmen päivän kuluttua Matti kirjoittaa taas:

Korvessa 26/6 -41

Hei hei!

Terve taas täältä uudesta paikasta ja kiitos kirjeestä jonka sain kun lähdimme vanhasta. Ei me kauaksi muuttanut, vaikka luulin, että mennään itärajalle mutta ei, tänne vaan jäätiin saaristoon. Hangon itäpuolelle.

Kyllä ryssä piti meille hyvän herätyksen eilen aamulla tykillä Hangosta niinkuin olette kai uutisista kuulleet. Ei mitään hätää ole vielä ollut, yksi mies vasta vähän haavoittui reiteen. Kyllä me saimme nyt rauhallisen lohkon ainakin näin aluksi. Joko tiedät, että millä suunnalla Arttu mahtaa olla, en minä usko, että hän täällä päin on. Ei siinä jutussa ole mitään perää, että ryssä olisi Hangon sytyttänyt palaan, mutta eilen illalla siellä oli iso metsäpalo kun suomalaiset ampuivat sen tuleen.

Me olemme nyt teltoissa, mutta tätä kirjotan ulkona männyn juurella ja hyttyset syö niin että ei tahdo tulla mitään. Ei ole vielä mitään kuulunut tänä aamuna, vaikka päivä on kohta puolessa. Meillä on radio täällä teltassa että kyllä me uutiset kuulemme heti tuoreena.

Älä hermostu vaikka tulisi vähän pitempää kirjeen väliä. Terve vaan ja voikaa hyvin. t. M.

Ps. Etsi kartasta suurin ja ulommaisin saari Hangon ja Helsinkin välillä, se on meidän.

Kirjeet kulkevat melko tiuhaan tahtiin koko kesä- ja heinäkuun ajan. Elli kertoo kotikuulumisia ja Matti kyselee joka kirjeessä Artusta, että missäpäin tämä on rintamalla. Tässä muutamia poimintoja kesä- heinäkuun kirjeistä: 

29.6.41

"Ei täällä ole mitään erikoista tapahtunut nykyään. Ryssä vaan on tapansa mukaan hommissa, niinkuin tiedät sen työt vanhastaan.

Piti tässä välillä käydä puun alla sateensuojassa kun pommilaivue meni yli, minä kun kirjoitan täällä rantakalliolla ja ryssä on toisella puolella lahtea tai salmea. Tässä on sellaset hauskat paikat kun vaan saisi olla rauhassa. Vaikka kyllä minä paljon mieluummin olisin nyt itärajalla kuin täällä. "

Samaan aikaan itärajalla Artturi kirjoittaa Ellille:

Itärajalta 29/6 -41

Heipä hei, terve vaan mitäs sinne kuuluu. Ryssä pitää kovan aamuherätyksen näin pyhäaamunakin.

Tähän asti ollut viellä hyvin rauhallista, mutta nyt sitten alkoi pauket, en tässä joura mitään enenpää kirjoittaa, nyt alkaa hyökkäys. Lähretään rajan toiselle puolen, saa nährä onko sitten onnee että henkensä pitää. Minä olen kirjoittanut sinulle joka päivä. Pyyrä Luojuun Artturia, että jos se sais hommattua minulle jotain tupakkaa, vaikka kessuja, kun ei täällä saa mistään mitää. Jos niitä sitten kauvanki tarvitsee, sitä ei tierä, se on arvoitus. Kaikille paljon terveisiä, kyllä sitä olis paljonkin kirjoittamista, mutta minulla ei ole siihen nyt aikaa. Kirjoita sinä enempi jos tänne niitä koskaan saa, sitä ei tierä. Lapsille paljon terveisiä ja kaikille naapureille. Mäkelän Arvoa oli hevonen potkinut, se on sairalassa. Minä en sitä nähnyt sitten kun Parkanosta lährettiin. Ei tässä ole muita tuttuja kun Moision Kalle ja Varvarin Matti ja ne ovat keittiöllä, ei ne jouru taisteluun.

Menkää hyvästi ja voikaa hyvin.

Sotamies Niemimen A

KPK N:O 5

6542

Artturi kirjoittaa juuri niinkuin puhuu: "en joura" ja  "ei tierä", mutta huoli paistaa rivien välistä; jääkö henkiin, lapsia on ikävä ja vaimoakin, koska kirjoittaa: "kirjoita sinä enempi". Ja on hänkin omien sanojensa mukaan kirjoittanut Ellille joka päivä.

Mutta Matti on edelleen Hangon saarilla ja toivoo pääsevänsä myös itärajalle. Jos olisi tiennyt, miten hänelle siellä tulee käymään, niin olisiko toivonut? Vaikka kai niin olisi voinut käydä missä vaan.

Matti kirjoittaa:

Täällä 7/7 – 41

Hei hei!

Terve taas täältä korvesta ja kiitos kirjeestä jonka sain eilen.

Nyt tuntuu taas posti viipyvän enemmän kuin ennen. Kun on tämä kenttäposti ja kaikenlaiset sensuurit.

Kyllä täällä hyvin on mennyt niinkuin ennenkin, poika voi hyvin ja parta kasvaa.

Ruokaa täällä on kyllä saanut vielä tarpeeksi, että ei sen puolesta vielä ole mitään hätää. Meillä oli taas pieni siirto, mutta osoite on vielä sama.

Kai olette uutisista kuullut kuinka Saksa etenee ja ryssä menee takaperin.

Sain Arttulta kortin tässä muutama päivä sitten, en ole vielä hänelle kirjoittanut.

Nyt meidänkin palkka nousi taas 12 mk että ei rahasta juuri puutetta tule, kun ei täällä saa juuri mitään ostettuakaan.

Ei tässä juuri viitsi mitään kirjottaa kuin sen verran vaan, että saatte tiedon, että olen hengissä. Sillä jos tähän jotain kirjottaa, niin kai sen sensuuri pois pyyhkii.

Sano terveisiä vaan kaikille siellä ja voikaa hyvin.

Kirjoita taas pian pitkään.

Kuulumiin, Matti

        Täällä 21/7 -41

Hei hei taas!

Terveiset taas täältä motilta ja kiiokset niistä molemmista kirjeistä jotka olen saanut. Kyllä kaikki on perille tullut mitä olet tähän asti lähettänyt. Nämä oli vaan viipynyt tavallista kauemmin matkalla. 

 Ei täällä ole mitään erikoista tapahtunut, senkun vaan syödään maataan ja tapellaan, niin kaikki menee hyvin.

Meillä on ollut hyvä tuuri tähän asti, ei ole vielä montaa miestä mennyt taistelukyvyttömäksi. 

Oletko saanut Arttulta kirjettä, kuinka hän mahtaa siellä mennä? Kyllä siellä on kiva olla, kun kaikki on tuttuja ja saa olla mantereella. Tämä se on toista, mutta "ollaan me vaan sanoi vanki vaikka vähän hajuaisikin."

Lämmintä täällä kyllä on, mutta eihän lämmin luita säre, jos ei vaan ryssän paukku osu. Joka päivä saa käydä uimassa, jos vaan ehtii ja ainahan sitä senverran on aikaa. 

Tukkani minä leikkautin ihan tyynni, että on niinkuin nahkurin pää. Kai se vähän nolo on jos sattuu kaatuun, niin luulevat että on ollut linnassa ja kuollut ilmapommituksessa, mutta mitä sen sitten väliä on, ei ne sitä enää sitten minulle naura jos niin sattuisi käymään.

Ei ole ryssä vielä lähtenyt Hangosta, mutta toivotaan että pian lähtisi. 

Ei tässä sitten mitään erikoista ole enää, että kai lopetan taas.

Terve vaan ja voikaa hyvin, sano terveisiä kaikille tutuille.

Onko Kerttulla vanha osoite Hesassa, vai kuinka?

Kuulumiin, Matti

23.7. Matti kirjoittaa mm: "Sain Arttulta myös tänä aamuna kirjeen. Hän kirjoitti, että on ollut ankarat tappelut sielläkin päin."

"En tässä nyt ehdi enempää kirjottaa kun pitää mennä taas tuonne linjalle vartioon, ettei ryssä pääse yllättään jos sillä olisi hyökkäyksen aikeita."

Heinäkuun lopulla on kova puute kahvista tai korvikkeesta sekä kotona, että rintamalla. Matti pyytää äitiään lähettämään, jos vaan saa, mutta äidilläkään ei ole mistä lähettää, eikä hänkään tahdo sitä saada. Kehottaa Mattia pyytämään Helsingistä Aune-serkulta, mutta Matti ei halua sitä sieltä pyydellä. Sanoo, että kyllä saikkakin kelpaa ja sitä täällä kyllä saa mielin määrin mutta olisi vaan niin mukava joskus iltasellakin keitellä kahvit tai korvikkeet...

Sitten Matti kyselee, mihin on joutunut pikku Ellin (mun äiti) kirje, jonka piti olla Ellin kirjeen mukana. Ilmeisesti äitini osasi tuolloin kesällä -41 jo jollain lailla kirjoittaa ja hän kirjoittikin useampiakin kirjeitä Matille. 

Elokuun 8 päivän kirjeestä kopioin vain loppuosan tähän. Matti on aikamoinen huumorimies ja yrittää keventää useinkin kirjeitään heittämällä "huulta" vakavistakin asioista. Hänen silmälasinsakin ovat rikkoutuneet jo aiemmin, eikä sodan melskeissä ole ollut aikaa hommata uusia, Ilmeisesti Elli äiti on puhunut niistä kirjeessään, koska Matti vastaa niihin liittyen aika hauskasti. Positiivinen elämänasenne on kyllä ollut miehellä, se täytyy sanoa.

....Kyllä täällä kaikki hyvin menee niinkuin radiossa sanotaan jos niihin on uskomista. Kyllä meidän sakilla on kuitenkin käynyt hyvä tuuri tähän asti. Ei ole vielä kaatunut, kuin yksi mies komppaniasta ja neljä haavoittunut, vaikka on ollut koviakin kahakoita. Kyllä se tänä aamuna meinasi vetää elämän vähän synkäksi, mutta taas kun sai tukevan aterian, tunnin pari nukkua, niin taas on niinkuin uusi mies, vaikka meneekin jo 24 vuosi hyvän matkaa. 
(Matti oli edellisenä päivänä täyttänyt 23v, Alexandran huomautus :))

Kyllä täällä vähän on ollut sairauksiakin tietysti tuon kuuman ilman vuoksi, mutta en minä ole vielä sairastunut. Ja kai se nyt jo meni ohi, kun tuli vähän kylmemmät ilmat. Täällä satoi pari päivää aikalailla.

Niin, kyllä ne lasit olisi hyvät täällä olemassa, mutta ei niitä tahdo ehtiä hakemaan tällaisena aikana kun tarvittaisiin mies välttämättä täällä ja kyllä minä juuri ampua näen niin kauaksi, kuin kivääri kantaa ja en minä tykillä ammukkaan.

Minulla on kyllä täällä sellainen ”morrison” että ei ole ryssän hyvä tulla päin.

Se laulaa vielä niin pirun komiasti, että se tekee oikein hyvää näin vanhan soturin sydämelle ja kun sen kanssa on asemissa niin siinä sitä on naurustansa pitelemistä, kun ryssää kaatuu niinkuin heinää aina kun sitä hiukan ”hyväilee”.

Kai lopetan taas. Terve vaan ja voikaa hyvin.

Kuulumiin Matti

Parin päivän kuluttua edellisestä kirjeestä, Matti kirjoittaa suuresta kalansaaliista, jonka vihollinen heille järjesti:

        Täällä 10/8 -41

Hei hei!

Terve taas täältä ja kiitos paketista jonka sain tänä aamuna kun kävin hakemassa mantereelta postia ja sapuskaa.

Nyt sitä taas eletäänkin herroiksi. Varmaan olisi moni siviili-iikka kadehtinut meidän näin sunnuntaiaamuista herkuttelua. Täällä kun eletään niinkuin lepokodissa aina silloin kun on mahdollista.

Eilen ryssä ampui tänne kranaattia niin pirusti, että ei tahtonut olla enää missään suojaa, mutta sittenkin niistä meni suurin osa mereen ja heti kun keskitys oli ohi niin me menimme korjaan suuren kalansaaliin ja nyt ei taas ole heikookaan sapuskan puolesta kun ryssä piti niin hyvää huolta siitä, että saimme kalaa.

Kyllä se voi oli hyvin säilynyt ja kaikki oli, mutta sokeripaketti oli hajonnut, mutta ei ollut silti hukkaan mitään mennyt. Oliko se liha Veholasta ostettua, kun se oli hyvin sen tapaista?

Kirje jatkuu vielä kysymyksillä Artturista ja monista muista sukulaisista, mutta jätin ne pois... seuraava kirje on jo kolmen päivän päästä ja siinä kirjeessä Matti kertoo sen Sulo Marttisen kaatumisesta, joka oli Jorman kanssa yhdessä silloin, kun Jorma sai osuman johon sitten kuoli.

Täällä 13/8 -41

Hei hei!

Terve taas täältä saarilta ja kiitokset kirjeistä. Tässä on taas hyvää aikaa kirjottaa muutama rivi tähystyksen lomassa.

Olen täällä korkealla kalliolla ja Hangon tornit on ihan edessäni. Paukkuja menee puolelta toiselle niin että aina vaan vonkuu ilmassa. Täällä oli sellanen pieni partiokahakka, mutta oli surulliset seuraukset kun 7 miestä oli partiossa ja 5 palasi. Kaksi miestä siinä vaan meni, mutta meni sellaset miehet, että ne olisi saanut elääkin. Marttinen kaatui toisena ja yksi alikersantti oli toinen. 

Se oli 9. ja 10. pv välisenä yönä. 

Ei täällä sitten juuri muuta erikoista ole ollut. Pieniä tappeluja on melkein joka päivä mutta mitä niistä, virkistää ne vaan kun ei tarvitte olla ihan laiskana.

 Nyt me olemme eräässä talossa majoitettuna, kun ei meitä ole kuin 15 miestä ja pitää keittää ruoka itse, kun on aina päivällä yhteys poikki toisiin ja hellassa on paljon mukavampi keittää kuin kamiinassa teltassa. On se vähän vaarallista talossa asua jos ryssä huomaa niin saa heti pakettia ja ei tiedä että koska on talo tulessa. Tähän asti on ollut kuitenkin hyvä onni, kun ei ole tullut vielä lähellekään paukkuja. Tämä on vähän sellanen erillinen saari että täytyy yön aikana kulkea mantereelle, sillä jos päivällä menee niin heti ampuu tykillä vaikka menisi sitten uimalla jos se vaan näkee. Niin, kai taas lopetan tämän.

Terve vaan ja voikaa hyvin.

Kuulumiin, Matti

Elokuun 19 pv Matti kirjoittaa mm:

"Täällä menee kaikki vaan vanhaan malliin, ei ole mitään erikoista tapahtunut, muuta kuin että tapella rähjätään harva se päivä ja vielä yöt jatkoksi. Nyt sattuu olemaan taas sellanen rauhallinen hetki että ei kuulu edes yhtään laukausta, melkein ajattelee olevansa huviretkellä jossakin saarella jos ei olis näitä sotarensseleitä aina matkassa.

Taitaapa tämä olla vaan tyyntä myrskyn edellä niinkuin se on tavallisesti ollut, että kun vähän aikaa on hiljaista niin pian alkaa taas rynnistys entistä kovemmalla voimalla.

Taas on niin kaunis päiväkin kuin syyskesällä voi vain olla, että kyllä on nyt hyvä taas elonkorjuuilmakin. Oikein kipeää tekee kun ajattelee, että koskahan sitä pääsee taas ajaan elokuormia vainiolta kotiin. Niin, rauhan työt on silloin eri asia kun isänmaa on vaarassa ja Suomi tarvitsee poikiansa näihin hommiin."

Matti ei koskaan enää päässyt ajamaan elokuormia vainiolta kotiin.

Monista kirjeistä saa hyvin käsityksen siitä, että Elli on kovasti huolissaan Matin varusteista ja kaikesta mitä hän voi tarvita siellä ja kyselee, josko hän lähettäisi sitä ja tätä sinne rintamalle, Matti sanoo, että ei hänelle tarvitse lähettää mitään, ennenkuin hän pyytää. Että hän kyllä kertoo mitä tarvitaan milloinkin. Elli on jo elokuussa kovasti tuputtamassa Matille lisävaatetta, villapaitaa ja käsineitä ja villasukkia yms. 

Sitten ollaan jo syksyssä -41 ja pikku-Elli (myöhemmin siis Marjatta) aloittaa toisen luokan kansakoulussa. Tässä onkin hänen ekaluokan koulukuvansa. Äiti on toisen rivin oikeassa reunassa tumma polkkatukkainen tyttö, joka ei yhtään hymyile :)  mutta eipä hymyile moni muukaan lapsista. 

Myöhemmin syksyllä Matti jälleen kyselee pikkusiskosta Ellistä, sekä "Luoman miehistä"  eräässä kirjeessä, josta löytyi vain yksi sivu kirjeen lopusta:
....."Missä hommissa Luoman miehet on nykyään? Vieläkö se Kauramäen rakennus on kesken vai joko se on valmis? Onko Urho vielä Tampereella töissä?

Kuinka Elli menee koulussa eteenpäin? Onko jo laiskassa ollut vai onko osannut hyvin läksynsä?

Kyllä tätä protokollaa nyt on jo tullut taas tavallista pitemmältä, että kyllä on taas tässä tavaamista kerrakseen, että kai lopetan nyt ja menen petille, että pääsen aamulla vartioon aikanansa.

Terve vaan ja hauskaa joulua.

Matti.

Ellille ja Aunelle kiitokset kortista.

"Luoman miehet" joista Matti kirjeessä kyselee, ovat tietenkin eno Tuomisen Toivo ja hänen poikansa Jaakko, jotka ovat mitä ilmeisemmin olleet rakentamassa Kauramäessä jotain rakennusta. Urho taas on Matin serkku, Urho Luojus. Jaakko ja Urho ovat joitakin vuosia nuorempia, kuin Matti ja Jorma, joten he eivät ole vielä sodassa, mutta joutuivat sinne myös sitten, aivan kuten minunkin isäni, joka syntyi 1924, kuten Urhokin ja Jaakko oli -23 syntynyt. (Jorma 1917, eli tänä vuonna tuli myös hänen syntymästään 100 vuotta, aivan kuin Suomen. Ja Matti syntyi 1918, eli sisällisotavuonna)

Tässä välillä vähän "sotakuvaa". En tiedä, mikä paraati tässä on menossa, mutta kai se liittyy johonkuhun näistä "meidän miehistä", eli on ollut mukana koska tämä kuva on albumiin päätynyt.

Syyskuussa Matti kirjoittaa että he ovat teettäneet Rovaniemellä pitkiä puukkoja muutamien miesten kanssa ja että puukot ovat saapuneet. Hän kertoo myös olevansa Bromarvin lohkolla ja kyselee äidiltään, missäpäin "ne ukot ovat, jotka ovat kertoneet olevansa täälläpäin"...

         Täällä 4/9 -41

Hei hei!

Terve taas täältä saarilta ja kiitos kirjeestä jonka sain tänään. On tässä taas hyvää aikaa niin kirjotan muutaman rivin. Sain myös Helmiltä tänään kirjeen.

Kyllä se tuntuu tilanne täälläkin vähän muuttuvan, että ei tiedä yhtään että koska tästä lähdetään Hankoon päiväkahville. Kai se on kyllä vähän sellaista rähinää sitten kun tästä lähdetään, mutta ei sen väliä ole sitten kun on jo ne pitkät puukot vyöllä. Niitä voidaan kyllä tarvita siinä hommassa. Jos ei muuten, niin ainakin sitten kun päästään perille ja juodaan niitä päiväkahveja siellä, niin saa tehdä oikein kunnollisen voileivän ja siihen ne on kyllä sitten hyvät. Kyllä meillä tässä saaressa olisi hyvät olot mutta kyllä se vähän keljuttaa, kun toiset saa tapella henkeen ja vereen ja meitä vaan pidetään tässä yhdessä saaressa laiskana koko sota-ajan. Partiossa on kyllä käyty melkein joka yö. Olen minäkin jo käynyt siinä parikymmentä kertaa ryssän saaressa partiossa. Monta on kyllä niille retkille jäänyt, mutta ei ole minun vuoroni vielä tullut. Viimeyönäkin ryssä ampui tykillä meidän veneestä keulapuun poikki, mutta sattui olemaan suutari, että ei räjähtänyt ja pääsimme juuri rantaan ennenkuuin vene täyttyi vedellä. Niin, sellaista se on sota, väliin on hyvä tuuri ja väliin huono.

Kai lopetan, terve vaan ja voikaa hyvin. Kuulumiin, Matti.

Seuraavassa kirjeessä Matti kiittelee kovasti paketista ja on iloinen, kun äiti on saanut jostain kahvinkorviketta ja sokeria lähetettäväksi pojallekin. Matti kuvailee, kuinka on iltasella mahtava keittää kahvit ja tehdä hyvä voileipä siihen kyytipojaksi. Sitten hän kyselee kuinka kävi viljojen, tuliko hyvä sato, mutta epäilee, että huono, kun on ollut niin kuiva kesä, perunoistakin hän kyselee, että tuliko hyvin. Kertoo että he ovat siellä syöneet uusia perunoita jo pitkään.

Sitten tulee vähän pitempi kirje, jossa Matti kuvailee partioretkiä vihollisen saareen ja olosuhteita muutenkin saarilla.

Täällä 12/9 -41

Hei hei!

Terve taas täältä saarilta ja kiitos kirjeestä jonka sain tänään. Täällä on satanut vettä pari päivää niin että ei tahdo enää löytää kuivaa paikkaa mistään. Melkein kaikki korsut ja asemat on vettä täynnä. Meillä on kyllä kuiva korsu kun se on perunakellari ja siitä vaan vähän vahvistettu. Kiukaan teimme nurkkaan, että on lämmin. Ei olevielä mitään erikoista tapahtunut, että on vaan vanha rauha ja entiset kujeet. Partio matkoja on tehty vaan niin kuin ennenkin. Kyllähän ne vähän sellaisia vaarallisia on mutta mitä se sitten. Ei ne kyllä pakollisia ole, mutta kun sinnekin on jonkun mentävä, ei niitä vapaaehtoisia ole liikaa niihin hommiin ja minä kun olen ollut joka paikkaan kai sopiva niin aina ne kaverit tahtoo minuakin matkaansa ja ei siitä malta jäädä pois, kun ei sinne yksin tarvitse mennä. Ei sinne kyllä pakosta viedä, aina niitä on sen verran lähtemässä, että niistä tulee tarpeeksi miehiä matkaan.

Ruokaa meillä on kyllä vielä niin paljon kuin vaan syödä haluttaa, ei ole vielä nälkää tarvinnut nähdä. Kyllä tämä meneekin jo sitten ihan päin mäntyä, jos ei saa ruokaa, sillä ei nälkäinen kovin paljon jaksa tapella. Se on kyllä siellä itärajalla sellaista että kun ne menee niin lujasti eteenpäin, että ei siinä tahdo seurata aina kenttäkeittiö matkassa ja niin tahtoo tulla vähän pitempiä ruokaväliä. Taitaa jo Arttukin olla rajan takana. Minä kirjotin sille kirjeen tässä joku päivä takaperin, mutta en ole vielä saanut vastausta ja kai se voi viipyä kauan. Ei ole sensuuri tarkastanut sinun kirjeitä kuin yhden, eikä ollut siitäkään mitään pois pyyhkinyt. Helmiltä sain myös kirjeen ja kortin että on nyt vastattava hänellekin tässä samalla. En ole vielä saanut Lappeelta kirjettä mutta eiköhän sieltä pian tule. Olen taas saanut joka päivä pari kolme kirjettä kerralla että kyllä sitä kirjottamista on kun vaan olisi haluja kirjotella.

Koskahan sitten aletaan tämä …? purkaminen, ei ole vielä mitään sellaisia meininkejä, mutta eiköhän se pian tapahdu. Tykkituli on vaan molemmin puolin aika kiivasta, mutta kyllä suomalaiset enemmän ampuu kuin ryssä. Vaikka saahan se ryssäkin aina jotain aikaan, taas on muutamia poikia kaatunut ja viety sairaalaan. Vaikka ainahan sitä sodassa sellaista sattuu. Ei sitä yhtään tiedä, että koska on oma vuoro, sillä ei se aina ole Herran tahto sama kuin on meidän tahtomme, mutta toivotaan että täältä vielä palataan ja toivossa on hauska elää. Mutta voi se toisinkin sattua.

Valot meillä on kyllä täällä korsussa hyvät, että varmaan on siellä huonommat jos ei ole sähkövaloa. Niin, sen loman kanssa on vähän sellaista, että ei sitä taida kovin helpolla saada, mutta voihan sitä sitten yrittää.

Mahtaako Jaska ja Urho joutua jo tänä vuonna lähtemään väkeen? Kyllä ne vielä nuoria on sotamiehiksi, mutta kai ne sen tekee kuin isompikin mies ja ei tämä aina niin raskasta ole. Ja parempi se on kun tämän koulun käy nuorena kuin että täällä on sitten vanhana ukkona, niinkuin nostomiehet ovat joutuneet olemaan.

Niin, kai taas lopetan tämän. Terve vaan ja hyvää vointia.

Kuulumiin Matti

Seuraavassa kirjeessä Matti kommentoi Ellin edellistä kirjettä:

...."Vai että jo Arttu on päässyt Venäjän puolelle, no kai ne on jo pian Pietarissa, kun se tuntuu olevan niin nopeata niiden eteenpäin meno. Olen vähän varronnut Artturilta kirjettä, mutta ei hän taida ehtiä kirjottaan.

On hyvä, että saitte kellarin kuntoon, ei taida nyt ensi talvena perunat palella.

Tänään on taas Jorman päiväkin ja on kulunut jo hänen kuolemastaan puolitoista vuotta. Pian se aika on mennyt."...

Itärajalla Artturi sotii edelleen ja kaipailee lapsiaan ja perhettään. Nämä kaksi korttia hän on lähettänyt molemmat pikku - Ellille syksyllä 1941. Korttien taustapuolet kuvattuna alapuolella. Toinen kortti on Lokakuulta ja toinen Marraskuulta. Kuvat eivät ehkä niin pikkutyttöjä puhuttelevia ole, mutta eipä sieltä tainnut oikein lapsille tarkoitettuja kortteja silloin löytyäkään..

Jossain kirjeessä vähän aikaisemmin Matti on kertonut äidilleen, että hänelle tulee Aamulehti kuukauden ajan, kun joku Tampereen läheltä on sen hänelle tilannut... Elli näyttää olleen hyvin kiinnostunut siitä, kuka lehden Matille tilasi ja kyselee siitä, johon Matti vastaa ympäripyöreästi, hänellä on tosi paljon kirjeenvaihtoystäviä ja muitakin ystäviä, eikä hän tietenkään halua äidille kaikkea kertoa juurtajaksain:

"Kyllä se, joka minulle sen lehden tilasi, oli joku, mutta ei se niitä ollut joiden kanssa olin kuvassa siellä Tampereella, mutta olihan se joku sieltä päin"

Ja sitten hän jatkaa:

" Vai olet sinäkin tilannut Aamulehden, mitä siitä naapurit ovat sanoneet, kun ei ole ennen tullut sellaista lehteä? Kyllä se muuten hyvä lehti on, se tulee tännekin niin, että ei se ole kuin päivän vanha."

" Meitä on täällä heitetty kuin Jumala kerjäläistä, kun on oltu jo ainakin parissakymmenessä saaressa ja välissä mantereella. Mutta hauskaahan se on sillä vaihtelu virkistää."

    Täällä 30/9-41

Hei hei!

Terve taas täältä motilta ja kiitos kirjeestä jonka sain eilen illalla. Olemme taas mantereella ja ei ole tietoa että mennäänkö enää ollenkaan saareen. Nyt kyllä taitaa alkaa pian se motin puhdistus, kun on ollut vähän sellaisia hankkeita ja kyllä nyt on jo aikakin ryhtyä siihen. Ja kai se pian menee läpi sitten kun päästään ensin alkuun....

"Motin puhdistus" tarkoitti siis että siellä on tehty saarrostus vihollisleirin ympärille ja pian alkaa "puhdistus".
Lokakuun 10 pv Matti kirjoittaa mm:
"Tulimme juuri partiosta ja tässä on vähän aikaa ennenkuin menen nukkumaan.

Sain eilen Arttulta kirjeen. Ei hän mitään erikoista kirjottanut. Kyllä minä täältä heti lähden, oli sitten siirto vaikka pohjanmaalle, tämä on jo niin kyllästyttävä paikka ja kyllä sitä kuoleman tapaa, on sitä sitten missä vaan. "

Hän on monta kertaa ennenkin puhunut kirjeissään, että haluaisi pois saarilta, tuntee, että heitä pidetään siellä "laiskottelemassa" ja toiset, kuten Artturikin on pahimmissa paikoissa, mutta kyllä siellä saarillakin oli tavallisen tulisia tilanteita ja miehiä kaatui jne... En tiedä, miksi se Matti niin halusi sinne, missä Artturikin oli ja piti tiiviisti yhteyttäkin tämän kanssa.

Sitten tulee "kiirettä" myös saarilla. Hyökkäyksiä ja partiointia ja muutto lähemmäksi vihollista. Matti kirjoittaa Artturille marraskuussa näin:

Täällä 4/11 -41

Hei hei!

Terve taas täältä ja kiitos kirjeestä jonka sain tänään. On ollut kiirettä, että ei ole juuri ehtinyt ottaa kynää käteen. Oli pieni muutto meillä, muutimme saaresta toiseen. Nyt pääsimme oikein lähelle ryssää, ei ole matkaa kuin siinä sata metriä saarten väliä. On lyhyt matka käydä partiossa ja ei sitä tule kyllä nukuttua yhtään yötä, sillä aina ollaan liikkeessä. Tähän asti olikin vähän hiljaisempaa, kun olimme kauempana, mutta nyt on joka yö edessä partiointireissu ja väliin pieni hyökkäys. Kyllä se ryssä on istunut lujaan tänne, ei sitä vallan helpolla pois ajeta.

Vai jo olette tekin päässyt Suomen puolelle, mihin päin mahtaa nyt sitten olla matka teillä.

Sain kotoa juuri kirjeen ja kyllä siellä on hyvin menty.

En tässä ehdi kovin paljoa, kun mentävä vartioon että kai taas lopetan.

Terve vaan ja hyvää vointia.

Kuulumiin, Masa.

Talvi on melkein tullut ja Matti on valittanut kylmyyttä varusteiden huonokuntoisuuden vuoksi. Hän pyytää äitiä kutomaan hänelle sellaisen kypärämyssyn jonka mallia hän kuvaili tarkasti ja nyt äiti on sellaisen hänelle jo lähettänyt ja villahousuja myös odotellaan. Matti vain ei pääse lomalle, vaikka sitä on

 toivonutkin ja erityisesti äiti toivoo ja odotttaa poikaa lomalle. 

Ja nyt ollaan jo Marraskuun puolivälissä. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja jännitetään sitä, pääseekö Matti jouluksi lomalle. Sotaa käydään vaan entiseen malliin ja Matti on aina mukana partioretkillä, kun hän on kuulemma "niin sopiva mies joka paikkaan" kuten hän jossain kirjeessään on maininnut.

        Täällä 15/11 -41

Hei hei!

Terve taas täältä ja kiitos kirjeestä jonka sain tänään. Mitä kuuluu ja mitä ei?

 Täällä menee kaikki vaan vanhaan malliin. Talvi kai tästä tulee kun on niin kylmää. Joko olet lähettänyt ne villahousut, kyllä ne alkaa olla nyt tarpeen täällä jos tällaisia ilmoja jatkuu. On minulle tulossa pakettia muualtakin päin, en tiedä sitten että niissä mahtaa olla. Vappukin lupasi lähettää taas paketin. Sain kirjeen häneltä eilen. Hän laittoi kuvankin minulle, hän on jossakin kemikalikaupassa myymässä.

Tulin juuri vartiosta ja ryssä ampui oikein rankasti taas tykillä, mutta ei saanut minuun sattumaa ja siinä sitä olisikin lääkärillä työtä, jos sattuisi tykin kuula silmään, kun sen sieltä pois onkisi, se on varmaan paha löydettävä.

Viime yönä tuli taas käytyä tervehtimässä ryssää ja heitin kasapanoksen lahjaksi korsuun niille ja sitten pois ja vähän äkkiä.

En ole vielä saanut sitä pikku-Ellin kirjettä, mutta voi se tulla aamulla, kun posti tulee. Ei ole vielä ollut sellaista päivää tällä saarella, ettei olisi tullut yhtään kirjettä. Väliin on tullut montakin kerralla. Lehti ei tule enää, mutta ei sen niin tarkkaa ole kun on taas radio tässä naapurikorsussa ja siinä on hyvä käydä kuuntelemassa. Lomalle tulosta ei ole tietoa, mutta kai täältä joskus pääsee jos ei ennen, niin takatyvisenä (?). En minä sitä aina viitsi rukoillakaan, kun ei sitä kerran tahdo saada. Niin, älä laita tänne siviilipakettia tulemaan, kyllä minä lähetän aina niitä lappuja että voit laittaa kenttäpostissa silloin kun tarvitsee.

Kai taas lopetan. Terve vaan ja hyvää vointia.

Kuulumiin, Matti

      Täällä 19/11 -41

Hei hei!

Terve taas täältä ja kiitos kirjeestä jonka sain tänään. Pistän tässä muutaman rivin vastaukseksi. En ehdi paljoa kun täytyy mennä vartioon.

Onpa hyväkin kun arttu pääsi lomalle. Ei taida olla minulla toivoa vielä mutta mitä siitä, kunhan ollaan vaan ja haistaan.

On kyllä ollut vähän pauketta, niinkuin radiokin on ilmoittanut. Tuli juuri korsun eteenkin 16 tuumainen ja meinasi viekdä katona mennessään, mutta ei muuta saanut irti kuin oven. Se on vähän mutkikas juttu, jos sellanen tulee silmään, että millä se saadaan pois.

Niin, kyllä se hyvä on sitten että saan ne housut. Onkin jo aika kylmä olla vartiossa, kun on vielä heikot päällyshousut. Pimeätä on yöllä, kun ei ole muuta valoa, kuin tykkien suuliekit. On hyvät ilmat käydä taas partiossa ja kai taas pian mennään. Toissa yönä olimme ja hyvin meni.

Kai taas lopetan, kun on lähdettävä, velvollisuus vaatii.

Terve vaan ja voikaa hyvin.

Kuulumiin, Matti

                                                                                                                     Täällä 22/11 -41

Hei hei!

Terve taas täältä ja kiitos kirjeestä jonka sain tänään.

Sain myös Ellin kirjeen samalla kertaa ja monta muuta. En ole vielä saanut sitä pakettia, en tiedä sitten että missä viipyy.

Vai on Onnikin päässyt lomalle, en minä vielä tule, mutta ehkä joskus kun otettiin kaikkien miesten nimet ylös, jotka ei ole vielä käyneet lomalla. Ne kai pääsee sitten nyt ensin, mutta en tiedä missä järjestyksessä. Mahtaako tulla minun vuoroni jo jouluksi.

Täällä tahtoo tulla vähän hiki kun ryssä ampuu niin että saa pelätä koska se vahingossa vie pään mennessään ja sitten ei näe enää kulkea sillä ei se ainakaan viistoon sitä vie. - Joo, semmosta se on.

Sain Vapulta paketin, siinä oli sukat ja vähän muuta. Kyllä niitä taitaa tulla jouluksi niin paljon pakettia, että olisi paras olla täällä kun on kolmisenkymmentä tuntematonta ja vielä tuttuja lisäksi joilta on tulossa paketti ja kirjeitä. Pitäisi kohta ilmoittaa lehdessä, että yksityissihteerin paikka on avoinna, sillä ei niihin tahdo kaikkiin ehtiä kirjottaa vastausta. Kai taas lopetan. Koita saada selvää tai lähetä kakaisin että minä luen.

Terve vaan ja hyvää vointia kaikille.

Kuulumiin, Matti

                   

                                                                                                            Täällä 23/11 -41

Hei hei!

Terve taas täältä mamma ja monet kiitokset paketista ja kirjeestä, jotka sain tänään yhtaikaa molemmat. Nyt ei taas varmaan palele vaikka olisi vähän kylymempiäkin, kun vedän ne pöksyt jalkaan. Niin, Arttun loma on sitten lähellä, mutta on pahalla puolella, en minä enää vaihtaisi lomaani siihen.

Ei täällä jäniksiä saa, mutta hirviä on aika paljon, että jos sellainen sattuisi halolle, niin eiköhän loma lähtisi, kun sen vie herroille.

Ryssä vaan kai on viluissaan, kun ampuu tykillä yhtämittaa, että saa sitten lämmitellä käsiänsä tykin putken kyljessä. Ei sen pirun meininkiä tiedä mitä se aikoo. Vaikka olisi aikomus lähteä maitse Pietariin jos luulee pääsevänsä.

En tässä ehdi paljoa, kun on vielä kuusi kirjettä kirjotettavana ja ei ole aikaa enää kuin pari, tai kolme tuntia, kun posti lähtee. Kaikki menee kyllä hyvin, ei mitään erikoista mitä sitten mahtaa tulevaisuus tuoda tullessaan.

Niin, terve sitten vaan ja voikaa hyvin.

Kuulumiin, Matti

 Täällä 7/12 – 41

Terve taas täältä vanhalta motilta ja kiitos kahdesta kirjeestä jotka sain nyt juuri. Kyllä varmaan jo vartosit kirjettä kun nämä oli taas ruuhkautunut ja täällä on ollut vähän sellaista erikoista meininkiä. Kyllä kaikki on mennyt hyvin ainakin tähän asti. Nyt vaan se suurempi vaara että pääseekö enää korsusta ulos aamulla kun tulee lunta niin ettei sekaan sovi muuten kuin polttamalla ja sekin on hidasta. Mutta jos tämä tulee perille, niin siitä tiedät, etten ole ainakaan vielä lumeen hautautunut. ----

Niin, nyt tämä Hangon motti on sitten oolrait ja kaikki on taas hyvin kun tietää, että ei me jouda virkaheitoksi vaan taas vaan uudesta kumiveneisiin ja rantamaan Englantia vastaan niin kuin meidän hyvä tapa on että aina uudet vieraat otetaan vastaan lämpimästi. Se on kyllä hauskaa touhua kun mennään ja huudetaan ”vetoa”, että soutajat pysyy tahdissa ja engelsmanni on kädet ylhäällä sotalaivansa kannella. Joo, leikki sijansa saakoon vaikka sika nenän vei. ------

Vai jo sitten vanhat pääsi siviiliin ja monnit jäi. No on se hauskaa että edes joitain pääsee, aina se on sitten lähempänä meilläkin pois pääsy. Älä kovin vartoo lomalle se voi mennä yli joulunkin jos hyvin sattuu ja jos meillä on pian siirto, niin en ainakaan siirron aikana lomalle tule. Vaikka ei sitä tiedä nyt että mitä tulee, kun mennään eteenpäin.

Niin, niitä lappuja sitten, ne on kyllä kaikki samoja ja laput saa ainakin minun tietoni mukaan laittaa siviilipostissa tavallisen maksun mukaan. Kyllä kirjoittaminen vähenee varmaan. Laita vaan niinkauan ilman lappuja kuin siitä huomauttavat, ei ole vielä annettu uusia lappuja ja vanhat on kaikki, mutta on ainakin tähän asti tullut vielä kirjeet niinkuin ennenkin.

Kai sitten puhutaan enemmän, kun pääsen lomalle että lopetan taas, kun on vielä viisi kirjettä kirjoitettavana tänä iltana ja kellon on jo 10.

Terve sitten ja näkemiin.

Matti.

 Joulukuu kuluu ... poikaa ei kuulu kotiin kuitenkaan... sitten tulee Matilta kirje. Hän onkin yllätys yllätys Syvärillä!:

        Syväri 27/12 -41

Hei hei!

Terve taas täältä niinkuin ennenkin mutta vaan vähän pitemmän ajan päästä ja toisesta paikasta. Täällä sitä nyt ollaan taas ja ei ole tietoa että koska pois päästään. Kai vartosit lomalle jouluksi mutta se melkein unohtui että joulu on ollutkaan.

Joulun olimme junassa Elisenvaaran ja Äänislinnan välillä ja niin meni kuin muutkin päivät. 

5 vuorokautta meni matkalla ja nyt ollaan täällä. Meillä on nyt ainakin vielä huonemajoitus mutta ei sitä tiedä että koska taas lähdetään. Tästä on 15 tai 20 km linjoille ja niin ollaan kuin rauhan aikana.

Kai olet jo ventannut kirjettä mutta ei tässä ole tullut kirjoitettua ennemmin. Eilen tulimme tänne ja nukuttiin sitten loppu päivä. Osoite on vielä sama. En tässä ehdi nytkään paljoa, mutta kyllä kirjoitan toisen heti kun tässä alkaa päästä alkuun. On kirjoitettava ainakin parikymmentä kirjettä ja on vielä vähän kiire.

Terve taas vain ja voikaa niin hyvin kuin minäkin.

Kuulemiin

Matti

Päätän tämän blogitekstin tänään tähän, koska tämä alkaa olla jo ylipitkä. Kukaan ei ehkä jaksa lukea kaikkea tätä, mutta halusin laittaa mahdollisimman monta noista Matin kirjeistä kuitenkin tähän. 

Vuosi päättyy ja alkaa uusi. Seuraavassa tekstissä mennään vuotta 1942 ja jälleen alkupää ainakin Matin sotaretkeä seuraten. Tulkaa taas mukaan, siihen asti moi!