1942

Vuosi on vaihtunut. Talvi on kireimmillään ja pakkasmittarit huitelee 40 asteessa ja ylikin. Matti on nyt Syvärillä ja on jo saanut tuntea nahoissaan muutoksen Hangon oloihin. Ruoka on huonompaa ja sitä on aivan liian vähän. Kylmän ja nälän näännyttämänä miehiä kuolee eri puolilla tuona kovana talvena. Viime vuoden sato kun menetettiin lähes kokonaan kovan kuivuuden vuoksi. Ruokaa ei lisäksi tahdota saada maahan edes tuontinakaan maailman tilanteen vuoksi. 

Kotonakin on tiukkaa, mutta kun on kuitenkin tämä pieni tila, niin täällä ehkä hieman paremmin pärjätään ja Elli yrittää lähettää Matille paketteja minkä ikinä kykenee. 

 Pikku Elli (Marjatta, äitini) käy koulua ja Aune sisko on kotona Maria mummun ja Elli äidin hoivissa. 

 Eteenpäin koitetaan mennä, Elli ompelee, Maria kutoo kankaita ja välillä luodaan lunta, jota on suurina kinoksina pihan kaakkoiskulmalla, jonne sitä aina kinostuu -vielä tänäkin päivänä. 

Toivon perhe naapurissa elelee aikalailla samoissa merkeissä, siellä kolme serkkutyttöä, sekä pikkuinen Tapani poika ovat Ellin ja Aunen kavereina välillä leikkimässä. 

Matilta odotetaan kiihkeästi kirjeitä rintamalta ja onhan Matti heti uudenvuoden päivänä kirjoittanut kotiin ja toivottelee parempaa uutta vuotta kaikille:

                                                                                                 Syväri 1/1 – 42

Hei hei!

Terveiset taas täältä näin uutena vuotena ja samalla toivon teille kaikille Paljon Parempaa Uutta Vuotta.

Aloitin tässä vähän kirjoittaa kun on hyvää aikaa eikä ole mitään hommaa tällä kertaa.

Me olemme tavallaan vielä niinkuin koulutuskeskuksessa kun ei ole vielä tullut aukkoa linjaan meitä varten. On ollut vähän harjoituksia tulevaa sotaa varten niinkuin sanotaan.

Täällä on kyllä ruokapuoli niukempaa kuin Hangossa eikä maitoakaan tunneta ollenkaan ja perunat on kaikki jäätyneet vaikka ei se ihme ole, kun on 40 astetta ja ylikin pakkasta tälläkin kertaa. On ollut kovia pakkasia jo monta päivää että eiköhän pian mahda jo tulla vähän lämpöisempiäkin ilmoja. Villapaidan tähden tahtoo tulla vähän kylmä kun ei ole kuin se yksi heikko risa, mutta kyllä on luvattu antaa toinen heti kun varastoon tulee, mutta taitaa mennä vain kesäkuuhun. Vaan parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Me olemme nyt täällä Syvärin kaupungissa ja on hyvät kämpät missä ollaan majoitettuna, vähän sen mukaiset kuin ryssän kämpät yleensä, mutta kyllä juuri sulana pysytään, kun on hyvää honkaa lyödä uuniin.

Joulu meni sitten niin, ettei huomannutkaan. Juna vaan vei eteenpäin vaikka olikin joulu. Joulunajan olimme jossakin Suojärven ja Äänislammen välillä. Jouluaamuna Äänislinnassa ryssän maatuskat kerjäsi liepuskaa junasta ja hyvin kelpasi vaikka vähän huonompikin leivänpala. Meidänkin vaunusta annettiin niin paljon että olimme sitten itse ilman kun emme saaneet enää keittiöltä sinä päivänä.

Oli meillä sentään joulupuuro, niinkuin ennenkin sekahedelmäsopan kera, mutta oliko teillä siellä! Kinkkuakin oli ja viinaa sai puolikkaan neljään mieheen, ettei vielä senkään makua ole juuri unohtanut.

Joulupaketti jaettiin joka miehelle mutta se oli kyllä sellainen kuin köyhän joulupaketti yleensä. Sitten vielä lisäksi ne jotka sain omilta tovereilta siviilistä ja niitäkin on jo tullut 9 pakettia kaikkiaan. Vapulta sain myös jo Harvialasta oikein hyvän paketin.

Sukkia olen saanut jo neljä paria uusia ettei niistä puutetta tule ja käsineitä myös. Yhden alusvaatekerran sain Turusta ja monta muuta hyvää. Se olikin paras paketti. Painoikin 6 kg. Oli siitä sentään jotakin hyötyä kun tullut vähän kirjoiteltua.

Lomalle minun piti päästä jo ? -holmasta mutta kun tuli tämä siirto niin se tyssättiin. Oli jo kaikki paperit kädessä, mutta lähtöä vaille ja silloin tuli kielto, että ei saa laskea ketään lomalle ja niin se jäi. Kyllä vähän harmitti mutta ei se auttanut. Ehkä täältä vielä joskus pääsen lomalle, mutta ei siitä ole mitään tietoa. Jonakin päivänä vaan annetaan paperit kouraan ja sanotaan että saat lähteä ja lomaa on 12-14 vrk.

Älkää odottako yhtään, sillä kyllä tulen sitten kun pääsen. Se onkin hauskempaa kun tulen yllätyksenä.

Oletko saanut sen kirjeen jonka jo täältä kirjoitin ja näitkö sen kirjeen jonka kirjoitin Hangosta? Kyllä varmaan odotit kirjeitä kovin.

Missä hommissa Arttu on ollut, vai saako siellä enää ansiotyötä?

Kai tämä täytyy taas lopettaa. Terve vaan ja hyvää vointia.

Kuulemiin ja näkemiin

Matti

Pakkaset vaan jatkuvat ja ruokatilanne on vakava. Matti odottaa kirjeitä, mutta myös kenttäpostien kulku on hidastunut ja osa paketeistakin menee hukkaan, tai viipyy tosi pitkään matkalla. Mattia paleltaa, kun villapaita on "heikko risa". Kotona olisi parempikin... Nyt Mattikin alkaa jo toivoa lomaa ihan tosissaan, kun on vähän sairastellut hänkin. Edelleen ne silmälasitkin ovat rikki ja näkö kun on vähän heikko, pitäisi sinne silmälääkäriinkin päästä...
Aiemmin Matti ei ole vielä ollut millänsäkään, (tai ei ole ainakaan sitä näyttänyt äidilleen, eikä muille kirjeissäkään)  eikä niin hanakasti toivonut sitä lomaakaan, mutta nyt alkaa jo häntäkin painaa sodassa oleminen. Onhan hän sillä reissulla jo pari vuotta ollut.

                                                                                                                      Syväri 13/1 – 42

Hei taas!

Terve täältä ja kiitos kirjeestä joka ei ole vielä tullut mutta olen varronnut aikalailla että eiköhän se jo pian mahda tulla. 

Täällä on niin pirun kylmä että minunkin paleltui nenänpää tänään kun olin vartiossa. Pitäisi kyllä saada toinen villapaita, mutta jos pääsen tästä lomalle niin saan sen ilman lähettämistä, sillä ne paketit ei aina tahdo tulla perille. Minullakin on mennyt ainakin kaksi pakettia hukkaan tai sitten ne on vielä matkalla.Kyllä on toiset viipyneet matkalla kauankin.

Kauan viipyy kirjekin sieltä, minä olen kyllä jo saanut tänne vastauksia niihin kirjeisiin joita olen täältä lähettänyt. Salostakin sain jo eilen 8 pv kirjoitetun kirjeen. 

Kyllä meni olot paljon huonommaksi kun tulimme tänne itään. Ei täällä saa ruokaa niinkuin Hangossa sai. Heikoksi se tahtoo vetää miestä kun on vielä pitkiä hiihtomatkoja. Kun tästä pääsen lomalle niin sitten täytyy käydä lääkärissä kun sieltä palaan. Viikonverran täytyy nyt vielä kestää. Älä nyt sentään kovin tästä pelästy, en minä kovin sairas ole, sydän vaan tahtoo vähän lakkoilla joskus ja sekin on vanha vika jo, sitä kun oli jo siviilissäkin ollut yhtä lailla, vaikka en minä siitä mitään puhunut.

Minä täällä tapasin Luojuksen Artturinkin. Hän on tässä lähellä automiehenä.

Kai taas lopetan, täytyy vielä kirjoittaa muutama kirje tämän jälkeen. Kuinka siellä on muuten menty nykyään? Onk A. ollut töissä. Oletteko saaneet puut kotiin. Onko perunat paleltuneet, täällä on vallan kaikki perunat jäässä ja niistä vaan keitetään soppaa mutta ei se kovin pahaa ole kun ne ei ole vielä sulanut vaan ovat niin kauan jäässä, kuin pataan pannaan.

Me saimme taas uusia varusteita että ei juuri kylmää muuten kuin villapaita vielä pitäisi saada.

Ei enää orava syö sen puun siementä, josta minulle sotilaspassi tehdään. Kuuden päivän perästä saan kirjoittaa nimeni passiin, ne on jo muuten valmiit. Sitten ollaan reserviläisiä.

No niin, hei taas seuraavaan kirjeeseen asti.

Voikaa hyvin, kuulumiin

Matti

Matti kirjoittaa äidille vastausta heti seuraavanakin päivänä, koska on saanut ne kaipaamansa kirjeet aamulla. Elli kyselee edelleen, milloin Matti mahtaa päästä lomalle.

Matti kirjoittaa:

"Kyllä meille lomaa luvattiin antaa täältäkin heti ensitilassa, mutta hitaita ovat herrojen kiireet. Kai sitä saakin sitten 14 vuorokautta kun alkuun pääsee. " 

Sitten hän kertoo sijainnistaan jotain. Serkkupoika Jaakko, joka on vasta 18 vuotias, on myös kutsuttu asepalvelukseen ja on jo matkalla määräpaikkaansa:

"Ei me vielä ole etulinjassa, varmaan vielä ainakin 15 km matkaa sinne. Kyllä kai sitä mennään taas mutta ei vielä ihan heti.

Jaska on sitten jo reissulla tietysti kun huomenna täytyy olla perillä. Kirjoita minulle sitten Jaskan osoite kun saat tietoosi että saan vähän nuortamiestä rohkaista tulevia tehtäviä varten." 

Elli on ilmeisen huolissaan myös sotamiesten hygieniasta ja kyselee Matilta, pääsevätkö nämä edes pesulle ja onko syöpäläisiä.

"Kyllä saunassa on käyty ahkerasti että ei syöpäläisiä ole ainakaan tällä kertaa.

Ruokahomman nyt arvaatkin, että ei se täällä niin hyvää ole kuin Hangossa, mutta täytyy sitä huonommallakin tulla toimeen. Mistä tänne kaikki hyvät saataisiin. Huonemajoitus on ollut tähän asti mutta tänään nyt jouduimme tänne kenttävartioon jossa ollaan kolme päivää ja täällä on teltat vaan."

Laitan tähän väliin vähän kuvia noilta ajoilta, vaikka en ole varma, että kumpi pojista on tässä kuvassa, mutta eturivin vasemmanpuoleinen istuja on jompikumpi, Matti tai Jorma. Tietenkin, jos se on Jorma (vähän epäilen olevan) niin kuva on vuodelta 39- tai 40.  Ja niinollen tässä kuvassa olisi luultavasti mukana myös se Sulo Marttinen, josta olen aiemmin kertonut, koska hän oli Jorman kanssa samassa porukassa koko ajan.

 Tässä kuvassa on sitten Artturi Nieminen vasemmassa reunassa hänkin, sekä hänen porukkaansa, joista taidan tunnistaa tuon yhden miehen tuolta takaa; neljäs oikealta, taitaa olla Moision Kalle Kallionkielestä, mutta aivan satavarma en ole.

Tässä kuvassa on jälleen vasemmassa reunassa Jorma Tuominen. Harmi, etten silloin, kun kirjoitin Jormasta, tutkinut näitä kuvia tarkemmin. Mutta nyt, kun olen jotenkin syventynyt tähän koko juttuun paremmin, olen tullut enemmän "tutuiksi" näiden poikien kanssa ja jotenkin erotan heitä paremmin toisistaan ja muusta porukasta. Kyllä noiden Matin kirjeiden kautta on välittynyt aika hyvin sekin, millainen mies hän pohjimmiltaan oli ja hyvin peilaa hänen kirjeensä myös Elli-mummoni luonnetta, koska hänethän tunsin ihan henkilökohtaisestikin.

Tämä viimeinen sotilaskuva on sitten luullakseni kyllä Veli-Matin ryhmästä. En ole ihan varma, kuka hän näistä on, mulla on kaksi vaihtoehtoa, toinen on eturivin vasemmanpuoleinen, tai sitten takarivin kolmas vasemmalta. 

Tässä viereisessä kuvassa Matti poseeraa jossakin kahden kauniin neitosen välissä ja kuvan takana on teksti: "Matti 22-vuotiaana"
Matti täytti 22 vuotta elokuun 7 pv 1940, jolloin hän vielä oli siellä Hangon suunnalla. Tai saattoi kyllä olla vielä sotasairaalassa Hämeenlinnassa syntymäpäivän aikoihin, mutta eihän tämä kuva syntymäpäivältä  ole. On kuitenkin kesäaika tyttöjen vaatetuksesta päätellen, joten kuva on loppukesältä 1940 tai sitten alkukesältä 1941, jolloin Matti ei vielä ollut täyttänyt 23 vuottaan. Niin ja Matin käsikin on kunnossa.

Mutta palataanpa taas talveen ja Tammikuuhun 1942. Jaakko Tuominen on siis kutsuttu asepalvelukseen, sitä en tiedä minne, mutta tuli mieleeni, että myös minun isäni EsaTuominen on saattanut olla tuossa joukossa mukana, vaikka hän oli kyllä tuolloin vasta 17 vuotias. Setäni vaimo tosin muistelee, että Esa olisi "viety" sinne nimenomaan 17-vuotiaana, mutta minä luulin hänen menneen 18 vuotiaana. (täytyy onkia tuo tarkka tieto jostakin) Joka tapauksessa nuoria nuo olivat sotaan lähtemään...

Edit: tähän väliin korjaan mainintani isästäni, koska nyt tiedän, milloin hänet kutsuttiin ja se oli maaliskuussa 1943, kun hän lähti. Mulla on Esan kantakortti ja kirjoitan joskus hänen sotaretkestään erikseen.

Tammikuun lopulla (21.1. päivätty kirje) Matti kirjoittaa Ellille:

"Kyllä minä nyt olen hyvin voinut taas. Ei tänne mitään lääkkeita kannata hommata sellaisen pikkuasian vuoksi.

Vai taas paleli perunoita. No, säästäkin niitä siksi kun tulen lomalle, sillä ei kai sitä voi olla ilman niitä kun on täällä kerran niihin tottunut.

Kai nyt jo tulee kirjeet nopeammin perille kun on toinen kpk kuin Hangossa oli.

Kyllä täällä kanttiinia on montakin mutta kun kaikki yhtä tyhjiä. Joskus saa korviketta ja joskus vaan vettä."  

Ja sitten se kaivattu villapaita on lähetetty Matille:

Täällä 24/1 – 42

Hei taas!

Terve täältä ja kiitos siitä paketista jonka sain tänään. Kyllä se villapaita on hyvä nyt täällä kun taas niin kulmä että kusi kaarelle jäätyyy ja jos tästä taas tulee lähtö. 

Ensi viikko kenttävartiossa niin silloin se on hyvä siellä teltassa. Ei siellä kyllä olla kuin kolme tai neljä päivää.

Lomalle minä kai tulen vasta ensi kuun puolella, 9 tai 10 päivä alkaa loma ja kai sitä on sitten 17 tai 18 vuorokautta. Älkää ennemmin varrotko lomalle, sillä ei ole mahdollisuutta, kun olen viimeisimpiä ja sitten on kaikki käynyt kerran sota-aikana lomalla ja toiset kaksikin kertaa.

En tässä ehdi enenpää ja on niin huono valokin että täytyy lopettaa.

Terve vaan ja voikaa hyvin.

Kuulumiin

Matti

Tammikuun 26 pv pikku Elli täyttää 8 vuotta. Ei taida Elli äiti pystyä tytölle mitään synttäreitä järjestämään, eikä ehkä ollut tapanakaan tuohon aikaan. 

Elli-sisko lähettää edelleen Matille kenttäpostia. On harmi, että niitä sotaan lähetettyjä kirjeitä ei koskaan saatu takaisin. Liekö sotilaat niitä edes säilyttäneetkään... olisi vain niin kiva nähdä, mitä äiti kirjoitti veljelleen rintamalle.

Seuraava kirje antaa minulle vahvan tunteen siitä, että Elli-mummulla on ollut joku kamala vaisto Matista, tai ainakin hänellä on ollut niin suuri huoli sydämmessä, että hän on alkanut jollain lailla oireilla siitä. Matin kirjeestä saa siitä kyllä hyvän käsityksen. (Jos lukijat ovat ihmetelleet joskus näitä ....? tällaisia merkkejä mun teksteissä, niin ne tarkoittaa että sillä kohdalla olevasta sanasta en ole saanut millään selvää Matin kirjeissä. Kirjeet ovat lyikykynällä kirjoitettuja kovassa kiireessä useinkin ja vielä polven päällä ahtaissa tiloissa ja huonossa valossa. Siksi niiden lukeminen on ollut paikka paikoin haastavaa ja siksi olen ne kaikki talteen kirjoittanut):

Täällä 28/1 – 42

Hei taas!

Terve täältä ja kiitos kirjeestä jonka sain eilen illalla. Kirjotan tässä jonkun rivin vaikka onkin kiire.

Sinä taidat olla siellä pahemmin sairas kuin minä täällä, ainakin kirjeesi tuntuu siltä, että olet usein ……?tunut.

Melkein se oli niinkuin Koskisen A .. kirje silloin sotatalvena. 

Älä nyt sentään kovin sure ei minulla mitään erikoista hätää ole täällä.

Kyllä kaikki paketit olen saanut ja kai jo olet vastauksenikin niihin saanut.

Älä toista kertaa kirjoittele kuoren päälle sellaisia kuin tähän olit kirjoittanut.

Kyllä se kirje tulee vaikka vähän viipyykin ja selvähän se on että se viipyy kun on pitkä matka ja muitakin vastuksia vielä. En minä usko että kirjeitä olisi mennyt hukkaan, mutta se Aunen (serkkunsa Aune Heikkilä os.Luoma) lähettämä paketti on kai hukkunut, kun ei ole tullut perille.

No, se on pikku juttu, yksi paketti, olenhan minä niitä saanut ja uusia on tulossa.

Turustakin on taas tulossa yksi, sain eilen kirjeen ja siinä luvattiin lähettää paketti pian. 

Meillä on nyt siirto tänään, muutamme ….ikin? ja saksalaisten sekaan. Siellä taitaa tulla paremmat olot kuin täällä yleensä on. Ei meidän osoite muutu nyt enää.

Niin, älä nyt sure yhtään, en minäkään sure, senkun vaan ollaan. Ei täälä niin paha ole olla kuin mitä luulet. Taisin vain vähän liikaa pelotella sinua siinä, että olen sairas. Olen kyllä vähän ollut mutta kun se on jo kauan ollu niin mitä siitä, olihan vaivani jo siviilissä ja kauan, mutta en minä siitä silloin mitään puhunut. Kyllä sitä olisi mentävä lääkäriin, mutta kai sitä ensin lomalla käyn ja tulen tänne takaisin ja sitten vasta alan käydä lääkärissä. Täytyy käydä silmälääkärissä samalla. 

Vai on Niemen V. Saanut sodassa sydäntaudin pelosta ja rasituksesta. Ei se juuri enää vanhaa miestä haittaa kun on jo tähän tottunut.

 Niin, kyllä ne paketit on tulleet ja tulee vastakin jos vaan on mistä lähettää, mutta ei täällä vielä niin kovaa hätää ole, että joka viikko pitäisi lähettää ja eihän sitä sinullakaan mistään tule niin usein lähettää pakettia. Kyllä me saamme korviketta ja kun käy hakemassa kaksi kertaa niin vielä päivälläkin juoda kun ne keittää sitä aina niin paljon että tahtoo jäädä ylimääräiseksi ja ei sitä juuri kukaan sitten enään juo kun on kerran saanut tarpeekseen.

Kahvia me saamme 40 g päivässä ja voita 20 g. Juustoa tai jotain muuta sen tilalla saadaan 30 g. Kuivaa leipää 350 g ja tuoretta leipää 450 g, että ei siitä juuri puutetta ole vielä. Joskus annetaan sitten vielä sellasia ylimääräisiä annoksia, joissa on vähän joka lajia mitä täällä yleensä on saatavana. Silloin on tavallaan niinkuin juhlat.

Lomalle tulo taitaa vielä mennä jonkun päivän eteen päin siitä kun viime kirjeessä sanoin, mutta kyllä minä helmikuulla tulen joka tapauksessa.

 En saa tätä kirjettä enää tämän päivän postin mukaan, mutta ehkä huomisen.

Kyllä taas lopetan tämän tähän. Tässä onkin jo taas tavaamista, kun tämä on niin huonoa, että saatko ollenkaan selvää tästä.

Kun on vähän aikaa niin täytyy kirjoittaa nopeasti ja sitten se tahtoo tulla vähän huonoa.

Terve sitten vaan ja voikaa hyvin, niin minäkin.

 Kuukausi vaihtuu Helmikuuksi. Matin lomalle pääsy siirtyy jälleen hieman eteenpäin. Hän kirjoittaa Kannakselta 1.2.-41:

Hei hei!!

Terveiset täältä ja kiitos kirjeestä jonka sain eilen. 

 Minulle tulee huomenna lähtö Aunukseen viikoksi, niinkuin huvimatkalle. Sinne on järjestetty sellainen viihdytyskoti johon aina viikoksi kerralla lähetetään miehiä lepäämään.

Kai minä sitten tämän kuun lopulla pääsen lomalle, se olisi tullut nyt viikon päästä minun vuoroni, mutta kun laittoivat minun nimeni sille listalle joka lähtee sinne Aunukseen niin sitten se loma siirtyy vähän.

Tänä aamuna tulimme tänne uuteen paikkaan ja täällä on nyt korsut, mutta kyllä nämä hyvät on, lämpöiset ja tilavat. Ei me silti vielä etulinjassa olla vaan on tästä vielä matkaa kymmenkunta kilometriä sinne.

Kyllä olen taas ollut terve, ei se tauti ole tavannut kuin yhden kerran tämän sodan aikana ja ennemmin kerroin, että ei se vielä mitään vaarallista ole. Ei ole tarvis lähettää mitään lääkkeitä ja ei sitä niin tarkkaan tiedäkkään, että mikä siihen on sopivaa. Älä ole yhtään huolissasi minun tähteni, kyllä minä täällä hyvin voin kun vaan saisi aina ruokaa tarpeekseen ja onhan sitä saanut, vaikka ei se niin hyvää ole ollut aina.

Ja kyllähän sitä täällä täytyy joskus tällaisena aikana nälkääkin kärsiä.

Ei meitä kyllä viedä koskaan pohjoiseen täältä kun me kuulumme tähän rajavartioon ja niille on jo määrätty vakinaiset paikat rauhan aikaa silmällä pitäen.

Laatokkaan ei ole, kuin 3 km tästä. **

Kyllä passit on jo valmiina kun vaan tulisi rauha niin ei se enää kiusaa tee että passit olisi tekopuolisia. ……? olen ollut jo kohta kaksi viikkoa.

Kyllä nyt alkaa jo posti kulkea tännekin nopeammin, on jo tullut kolmessakin päivässä kirjeet perille.

En tässä nyt ehdi enempää vaan lopetan taas.

Terve vaan ja hyvää vointia.

Kuulumiin

Matti

** Kun tätä lausetta Matin kirjeestä kirjoitin tietokoneelle, minua vähän kylmäsi; tuli mieleeni, että vain 3 kilometrin päässä Mattia odotti kuolema. Muistelin myös aikaisemmista kirjeistä, kuinka Matti siellä Hangon saarilla usein kaipasi itärintamalle. Kirjoitti kotiin, kuinka olisi paljon mieluummin idässä… ja sinne hän pääsi ja sinne hän jäi.

 Sitten tulee Matin viimeinen kirje.  Se on kirjoitettu sen jälkeen, kun Matti on tullut Aunuksesta.  Noin viikon kuluttua  Matti pääsee vihdoin lomalle ja kotona käymään.

Täällä 12/2 – 42

Hei hei!

Terve taas täältä ja kiitokset viidestä kirjeestä jotka sain eilen illalla kun tulin Aunuksesta. Oli aika paljon postia karttunut sillä aikaa kun olin siellä....

... Kyllä tämä aika täällä nyt taas alkaa mennä kun pääsen vielä lomalle 20 päivän aikoihin.

 Sitten kun sieltä palaan on jo maaliskuu. Kai se paketti ehtii siksi, kun lähtö tulee minulle. 

 En tässä nyt ehdi kovin pitkää kirjettä kirjoittaa mutta kun tulen lomalle niin puhutaan sitten enemmän.

Kyllä siellä Aunuksessa oli sentään vähän mukavampi kuin täällä korsussa, mutta nyt on taas ohi sekin.

Kai lopetan tämän tähän. Terve vain ja voikaa hyvin.

Kuulumiin!

Matti

Loma on varmasti tullut tarpeeseen ja oli onneksi melko pitkäkin, kun Matin oli määrä palata rintamalle 5.3.-42. Varmaan tuon parin viikon aikana käytiin läpi asioita ja suunniteltiin Matin lääkärireissuja, niin silmälääkärille, kuin muutenkin ja varmaan oli pikkusiskotkin iloisia veljen näkemisestä. Äiti on kertonut, että kun Veli-Matti tuli sodasta lomalle, hän toi mukanaan pullollisen Laatokan vettä. Se oli äidistä vallan ihmeellistä.

Loma kului kuitenkin nopeasti ja Matti palasi rintamalle 5. maaliskuuta.

Elli ei saanut enää yhtään kirjettä Matilta, mutta muita kirjeitä alkoi tulla.

Tässä Veli-Matin serkun, Aune Heikkilän (os. Luoma) kirje Elli mummulle:

Helsinki 9/3 – 42

Rakas täti ja mummo.

Niin taas tuli surusanoma. En löydä sanoja, jotka olisivat tarpeeksi hyvät lohduttamaan, sillä sanat ovat köyhiä. Enkä minä osaa lohduttaa, sillä minä tiedän että Sinun surusi on niin syvä, etteivät mitkään sanat riitä lohduttamaan. Ymmärrän myös sen, ettei Sinua lohduta jos minä käyttäisin sitä kulunutta fraasia ”kunnian ja isänmaan puolesta”.

Ei meidän tarvitsisi tapella isänmaan puolesta vuosikausia.

Eikä sen, joka omistaa isänmaata vähemmän, tarvitsisi uhrata sille enemmän, jos kaikessa ei olisi niin paljon vikaa.

Mutta kaikki ovat kertakaikkiaan voittamattomia esteitä, me olemme niin pieniä me ihmiset, emme tiedä, mikä on matkan pää meillä itse kullakin.

Matti on saanut rauhan, uskon ainakin, että hänellä on hyvä. Hänellä ei tule enää vartiovuoroja eikä partiomatkoja. Eikä hänen tarvitse enää ajatella, että miten selviää mistäkin tilanteesta ja hän oli hyvä poika. Rauha hänelle.

Mutta jälkeenjääneitten suru on niin lohduton. Se on niin lohduton, että sen edessä lyyhistyy sanattomaksi. Tuntuu niin toivottomalta sanoa teille mitään lohdutuksen sanaa, sillä sanat eivät lohduta.

Mutta me suremme Sinun ja teidän kaikkien kanssa. Ja minä ajattelen ja muistan molempia poikia varmasti läpi elämäni. Sillä me olimme sentään melkein kuin sisarukset. Silloin meitä jäi kolme orpoa ja nyt minä enää olen yksin.

Helmi tuli suoraan meille tänä aamuna siinä kello 10 aikaan, minä olin kotona, kun Viljo oli tullut eilen lomalle.

Ja se oli niin omituisen näköinen ja sitten se sanoi, että joko te tiedätte jne. En minä halua toistaa, sillä se tuntuu ihan kuin revästäisiin jotain. Ja sitten se alkoi itkeä, minä jäin seisomaan kynnykselle ja tuntui aivan sellaiselta, että näin unta. Toistin useamman kerran, että ”Mattiko, Mattiko”? Viljo oli syömässä ja hetken perästä vasta ihan kuin heräsin ja sitten minä vasta itkin. Helmi ehkä ajatteli, että minä olen niin tyly, etten välitä tai muuta, mutta se tuntui niin uskomattomalta, etten hetkeen ymmärtänyt yhtään.

Ja vieläkin minusta tuntuu, ettei se voi olla totta, mutta kai se totta on sitten vain.

Koita sittenkin ajatella elämää eteenpäin, ei niin suurta surua, ettei siihen joskus tule lohdutus. Hiljaa taas eteenpäin ja päivä kerrallaan, ehkä se taas hetken perästä tuntuu vähän paremmalta. Ehkä me saamme jostain voimaa kaikkeen.

Kirjoittakaa sitten koska hänet siunataan, että me tiedämme. Tulisin mielelläni, mutta se taitaa taas olla ylivoimaista. Mutta saa nyt nähdä sitten. Kyllä minä mielelläni tulisin, mutta kun keväällä on niin kiire, että se on niin vaikea päästä.

Kirjoita nyt, jos jaksat vähäsen kaikesta.

Koittakaa nyt voida siellä hyvin, tämä on tietysti teille mahdotonta, mutta yrittäkää sittenkin eteenpäin.

Sydämellinen osanottoni ja terveiseni Sinulle ja mummolle.

Aune

---------------------------------------------------------------------------------

Aunuksen kannaksella 10.3.42.

Rouva Elli Nieminen

Ikaalinen

Teille on saapunut viesti täältä rintamalta, sanoma siitä, että poikanne Veli Matti Tuominen on kaatunut.

Tämä viesti on raskas ottaa vastaan, raskain juuri Teille, hänen lähimmälleen. Olkoon kuitenkin surussanne huojennuksena tietoisuus siitä, että poikanne on antanut jalon uhrin, kalleinpansa mitä hänellä oli, oman elämänsä isänmaan puolesta. ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin että antaa henkensä ystäväinsä edestä.” Ja lohduttakoon Teitä tieto siitä, että poikanne oli sen kaikkivaltiaan Jumalan kädessä, jonka tietämättä ei meille mitään tapahdu. Sillä Pyhä Kirja sanoo ihmisestä: ”Hänen päivänsä ovat määrätyt ja hänen kuukausiensa luku on Sinun tiedossasi; Sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka yli hän ei pääse.”

Olkoon poikanne viittomassa Teitä, niinkuin meitä jokaistakin, sen Jumalan puoleen, joka on antanut suurimman uhrin, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä.

Poikanne viime vaiheita ovat hänen toverinsa kertoneet. He olivat etuvartiossa Laatokalla ja siellä joutuivat taisteluun vihollisen kanssa. Siinä taistelussa sattui häneen luoti, joka katkaisi elämän langan, niin että kuolema seurasi välittömästi. Lähimmät toverinsa olivat hänen vierellään tuona hetkenä aamulla 6.3. ja totesivat hänen hiljaa nukkuneen pois.

Vainaja ja hänen jäämistönsä on täältä lähetetty taaksepäin edelleen kotiseudulle toimittamista varten.

Osanottoni terveisin:

7804:n psta

vänrikki M Rikkanen

Lappeenrannassa maaliskuun 14 p:nä 1942

Rakas Elli-täti.

Tällaisena hetkenä tuntuu, kuin kaikki sanat olisivat kovin turhia.

Kauneimmatkin ajatukset ja parhain osanotto eivät palauta menetettyä.

Mutta tiedän erään, jonka lohdutus on todellista ja pysyvää. Hän on Vapahtajamme, Jeesus.

Meidän on uskottava, että hän, lunastajamme tietää, mitä meille tapahtuu.

Hänen rakastavat silmänsä seuraavat teitämme, vaikka emme sitä aina tunne.

Hän näkee Teidänkin surunne, koko elämänne, huolenne ja pelkonne tulevaisuudesta. Hänen suurin halunsa on auttaa ja armahtaa.

Eiköhän ole niin, että me ihmiset sittenkin olemme kuin ymmärtämättömiä lapsia. Me näemme niin vähän eteenpäin ja tajuamme vain hämärästi Jumalan ikuista viisautta. 

Te, Elli-täti, olette kokenut paljon kovaa. Olettehan menettänyt kaikkiaan kolme rakkaintanne, vieläpä tavalla, jota ette olisi suonut milloinkaan tapahtuvaksi.

Jaksatteko vielä uskoa Jumalan rakkauteen? Sitä se kaikki sittenkin on ollut.

Taivaallinen ystävä tahtoo näin kiinnittää katseenne rajan tuolle puolelle, näkymättömään maailmaan. Ajallinen elämä on meiltä jokaiselta kerran loppuva.

Taivas on aukeava niille, jotka Jeesusta odottavat. Kärsimykset jäävät tänne, uusi, autuas elämä alkaa meille vielä käsittämättömässä olotilassa.

Me voimme vain tarttua Jeesuksen sanoihin: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa.” Joh. 14: 1-6.

Kunpa te voisitte, kunpa kaikki surevat voisivat jättää surunsa Jeesukselle. Hän voi ja tahtoo auttaa nyt ja aina. Hän siunatkoon rauhallaan Teidän sydäntänne ja auttakoon kaikissa vaikeuksissa.

Mekin kaipaamme Matti-serkkua. Hän kävi täällä lomalta palatessaan. Kaikki tuntuu ihan uskomattomalta.

Rakkaat terveiset pikku tytöille ja teille itsellenne meiltä kaikilta.

Jumalan siunausta

Vappu

Tähän väliin täytyy kertoa, että Veli-Matin ja Jorman isän, Nestori Matias Rautamäen (Matti Luoma) suku, olivat syvästi uskonnollista väkeä suurimmaksi osaksi Niin tuo Vappu-serkkukin ja hänen sisarensa Sylvi, kuin heidän isänsä Kallekin, jolta on seuraava kirje.

Lappeenrannassa maaliskuun 15 p:nä 1942

Elli Hyvä!

Kiitän kirjeestäsi, vaan sydänsurua täynnä valitan kohtaloasi ja valitan myös rakkaan Matin kohtaloa, että piti niin nuorena mennä pois täältä, hänen, joka näytti niin lupaavalta ja oli kaikin puolin niin kovin kiltti ja siivokäytöksinen nuorukainen.

Vaan eikai tämä yhteiskunta ole sen arvoinen, että tämä kunnon miehiä tarvitsisikaan.

Suurin osa kunnollisista nuorukaisista on nyt saanut matkaajasauvansa laskea ja onko ehkä liian paljon sanottu, että huonompi aines on nahkansa siitä tulesta pelastanut. Täällä kaduilla niitä maleksii sikahumalassa, pyytelemässä mikä 5 markkaa, mikä 10, että muka pääsisivät kahville.

Vaan eihän tämän maailman asukkaat muuta tahdo tietääkään, kuin renttuilua.

Mutta sikäli, kun elämme lähellä Jumalaa, niin nämäkin kolaukset voimme ymmärtää ja olemme taivaallisen maailman kansaa niin emme tänne rakennakaan vaan yhdyskuntamme on taivaassa, jonka Jeesus on verellään meille ansainnut ja armosta jokaiselle sen tarjoaa.

Siksi voin sinullekin Elli hyvä sanoa, että sikäli kun elät ristin juurella, niin kaikki selviää, selviää tämäkin asia kuten niin monta muuta.

Eipä tämä matka kovin pitkä ole, joten pyytäkäämme Jumalalta sitä armoa, että voisimme hänen tahtoonsa tyytyen jatkaa loppuun ja viimein kun iäisyysaamu valkenee, että silloin saamme nähdä kaikki syyt miksi kaikki on niinkuin on.

Muistatko taulua, jossa Jeesus kantaa pientä karitsaa ja toiset lampaat seuraa niin kiinteästi Jeesuksen ja pikkukaritsan jälessä, että eivät huomaa ruohoa eikä vettä vaan yhä katsovat paimenen syliin. Niinpä pyytäkäämme se armo Jumalalta, että yhä kiinteämmin Jeesusta seuraisimme ja niin voisimme kaiken muun unohtaa ja viimein hän on meidät, jotka häneen luotamme kokoava yhteen ja silloin saamme vaan muistella tätä aikaa ja vaellusta, miten monen louhikon ja vaivan kautta Jeesus hyväpaimen meidät kotiin kantoi ja yhteen kokosi. Uskossa katsokaamme, että Jorma ja Matti on nyt siellä hyvän paimenen sylissä. Unohtakaamme muut seikat ja seurataan karitsaa niin viimein aivan pian saamme heidät kaikki edeltä menneet kohdata.

Toivoen, että Jumalan rauha teidät vallottaisi kokonaan merkitsen;

Teidän K. J. Rautamäki

Terveiset Sylviltä ja Aunelta

Vielä tulee kirje sellaiselta, joka tiesi täsmälleen, miten kaikki tapahtui:

 1.4.42

Veli-Matin Äiti!

Tervehdin Teitä sankaripojan äiti ja oikein ilomielin täytän pyyntönne kertoen Veli-Matin viime hetkistä täällä meidän parissa.

Ymmärrän aivan hyvin suuren surunne ja sen epätoivon, johon Te rakkainpienne poismenon kautta olette joutunut.

Veli-Matti kertoi viime sodassa kaatuneesta veljestään ja joskus hän puhui isästäänkin.

Teille Suomen vapaus on maksanut liian paljon, että siitä voisi iloita.

Kyllä Jumalan tahto on todellakin ihmeellinen, kun hän haluaa joiltakin niin raskaita uhreja. Mutta minkäpä heikko ihminen voi, ei mitään muuta, kuin alistua ja tyytyä Luojan tahtoon.

Heikkoja mekin olemme toisiamme tukemaan ja lohduttamaan, mutta toivon, että kuvailuni Veli-Matin viime hetkistä ja hänen viime hetkiin saakka osoittamastaan toveruudesta ja rakkaudesta isänmaahan, toisi Teille edes vähäsen mielenrauhaa.

Olimme Veli-Matin kanssa samassa komppaniassa jo Joroisissa 1940 ja samalla vartiolla Skogbyssä. Viime kesänä vähän ennen sodan alkua Veli-Matti määrättiin minun ryhmääni ja hän olikin ainoa poika ryhmässäni, joka on ollut koko sodan ajan ryhmässäni. Toiset ovat tavalla tai toisella joutuneet siirtymään pois, mutta hän pysyi ryhmässäni loppuun saakka. Toista vuotta kestänyt yhdessäolo lienee tarpeeksi pitkä aika täällä, että oppii tuntemaan kaverinsa. Minä ainakin luulen tunteneeni Veli-Matin aivan tarkalleen, että voin sanoa hänen olleen yhden parhaan joukostamme. Ahkera, tinkimätön tehtävissään, todellinen toveri toisille ja peloton, kuten soturin on oltava. Kun miehestä voi sanoa noin paljon, niin mitäpä voisi enää vaatia. Eihän meistä puolistakaan voi noin sanoa, mutta hänestä voi ja minä olen iloinen että ryhmässäni oli ainakin yksi reilu suomalainen.

Hänen kaatumisensa oli meillekin aika raskas ja poikien mieliä se painoi monen päivän ajan ja hänen muistonsa säilyy mielessämme aina.

Veli-Matti tuli lomaltaan takaisin ryhmääni 5 p:vä aamulla ja jo illalla jouduimme lähtemään jäälle. Se teltta, josta Teille on jo puhuttu, on Gumboritsan kylästä noin 5 km jäälle. Se on jonkinlainen taisteluetuvartio, jonka tehtävänä on hälyttää ja taistella jollei ryssällä ole ylivoimaa. Ryssään teltoilta on vähän toistakymmentä kilometriä.

Öisin ulkona teltan läheisyydessä on 3-4 vartiomiestä, mutta päivisin vain yksi. Kuudennen päivän aamuna päivän alkaessa valjeta, se oli siinä vähän jälkeen viiden, jäi ulos yksi vartiomies ja me toiset parikymmentä rupesimme nukkumaan. Tuskin olimme ehtineet kunnolla nukahtaakaan, kun vartiomies ulkona huusti että; ”lentokoneita”. Hälytys tuli kuitenkin vähän liian myöhään, sillä hän, joka oli vartiossa, ei huomannut matalalla lentäviä ja Haapanovan niemen takaa tulevia koneita ennenkuin ne olivat noin kilometrin päässä. Teltassa syntyi heti vartiomiehen huudon jälkeen kova rynnistys ulos. Pienestä teltan ovesta ei kuitenkaan sopinut, kuin yksi tai kaksi kerrallaan ulos ja sillä aikaa ryssät ehtivät jo päälle. Teltassa oli vielä kymmenkunta miestä, kun yksi hävittäjä syöksyi ja päästi sarjan päin telttaa. Telttaan osui vain kolme luotia, mutta yksi niistä osui Veli-Mattiin. Eräs toinen poika haavoittui teltan ulkopuolella.

Minä olin ulkona teltan edessä ja kuulin jonkun teltassa olevan sanovan, että Veli-Mattiin osui. Lentokoneet poistuivat heti, kun teltan lähellä olevalle kk:lle ehti eräs poika ja ampui jonkun sarjan lähinnä olevaa kohti.

Minä menin heti telttaan katsomaan, kuinka pahasti Veli-Mattiin on osunut ja huomasin heti, että hän on pian pois joukostamme. Sidoimme hänen päänsä, mutta jo noin parin minuutin kuluttua, kun koetin valtimoa oli sen lyönti melkein huomaamaton. Tämänkin parin lyhyen minuutin ajan hän oli tajuton, joten hän sai tuskattoman pois lähdön, jollaista me jokainen toivotaan, jos se on osamme.

Hävittäjät tulivat päällemme klo 6.55.

Veli-Matin jäämistön joukossa oli kirjepaperia, kuoria, kortteja y.m.s. ja minä jaoin ne täällä poikien kesken. Samoin tein niiden hänen paketissaan olleiden ruokatarvikkeiden. Tosin hän käytti jo illalla osan niistä ja tarjosi pojillekin. Hänen rahakukkaronsa, joka oli hänen taskussaan meni lääkintämiehen mukana jsp:lle tai toimistoon. Ehkäpä olette saanut senkin ja sen sisällön? Muistin tuon rahapussin vasta jälkeenpäin, joten en enää saanut sitä siihen pakettiin, jonka Teille lähetin.

Sitä hänen puukkoaan minun teki kovasti mieleni ja aioinkin jo tehdä niin, kun viime sodassa aina tehtiin, niin ottaa sen itselleni. Viime sodan aikanahan oli tapana, että kaverit lupasivat puukkonsa toisilleen muistoksi. Mutta kun meillä ei Veli-Matin kanssa ollut mitään puhetta ollut tuosta asiasta, ajattelin, että se on Teillekin rakas muisto ainoasta pojastanne. Esine, joka aina seurasi hänen mukanaan.

Toivottavasti tämä minun selostukseni tapahtuneesta on nyt niin selvä, ettei mitään väärinkäsityksiä voi syntyä.

Veli-Matti ei siis ollut vartiovuorossa, eikä hän nukkunut vuorollaan, vaan sillä aikaa, jonka hän oli vapaana.

Suureen suruunne osaa ottaen

Arvi Ketolainen

Niin päättyi urhean soturin matka. 

Kotiväki sai ensimmäisen tiedon Matin kaatumisesta pastorin tuomana. Tätini Aune on kertonut tuosta tilanteesta oman muistikuvansa joskus minulle. Hän on ollut tuolloin 4 vuotias ja kertoi, että oli äidin kanssa keittiössä ja he näkivät ikkunasta, että pappi tulee maantieltä taloon. Silloin äiti oli alkanut itkeä suureen ääneen, eikä Aune tajunnut että miksi, mutta Elli tietenkin tiesi heti, mille asialle pappi saapuu. Alla oleva kuva on tuolta maaliskuulta, kun Veli-Matti haudattiin. Äiti on 8v ja Aune siis 4.

Matin hautajaisten aikaan. Ellillä on jo yksi risti rinnassaan Jormasta, toinen tuli myös Matista. 

Niin päättyi Veli-Matin ja Jorman tarina täällä, mutta monien muiden jatkui ja jatkuu yhä. Elli, Maria, Artturi ja pikkutytöt Marjatta ja Aune jatkoivat elämäänsä kaikesta huolimatta ja sotakin jatkui yhä edelleen ja Artturi joutui vielä olemaan siellä mukana. Elämä kulkee kuitenkin aina eteenpäin.... siitä seuraavalla kerralla.