Pyykkipäivä

Aamulla näytti siltä, että päivästä tulee laiska lukupäivä. Aloin lukea kirjakerhosta vahingossa tipahtanutta kirjaa. En ollut muistanut peruuttaa kuukaudenkirjaa ja niin se kopsahti postilaatikkoon. Laila Hirvisaaren "Hiljaisuus". En yleensä välitä noista Laila Hirvisaaren kirjoista juurikaan -pari olen lukenut joskus- mutta kun tämä nyt tuli, niin aattelin sen lukea ja pitää.
Mutta kun olin jonkun aikaa lukenut, niin mieleen hiipi ajatus, että tämä päivä on kyllä sään puolesta liian hyvä lukemiseen. Kun sattuu olemaan vielä alakuu ja sopiva pyykkipäivä muutenkin, pakkasen ollessa melkein nollassa ja auringonkin näyttäytyessä pitkästä aikaa.
Niinpä menin ulos touhuamaan. Vein puita sisään ja saunalle ja sytytin kiukaan alle tulet. Sitten menin ulos muuripatani luo, lakaisin lumet kannen päältä ja sytytin tulen myös padan pesään. Tämän jälkeen kävin saunan puolelta puutarhaletkun, jonka liitin talon takaseinässä olevaan vesipisteeseen ja ensimmäistä kertaa vesijohdon saatuani "letkuttelin" niin muuripadan, kuin saunan kiukaan säiliönkin täyteen vettä ja vielä pari muovisaavia kylmää vettä pyykinpesua varten.
Sitten vain odottelemaan, että vedet lämpiävät, että pääsen pyykille. Tulien syttyminen tosin oli aika ongelmallista jostain syystä. Ei meinannut millään syttyä. Lopulta kuitenkin tuli paloi iloisesti molemmissa pesissä ja minä kävin sisällä talossa juomassa kahvit.
Luin vesien kuumenemista odotellessani taas sitä Hirvisaaren kirjaa ja otin sen myös mukaan saunalle, kun menin pyykille. Minullahan on siis pulsaattorikone, johon joudun aina vaihtamaan vedet kantamalla ämpärillä siitä muuripadasta ulkoa ja kylmät vedet saaveista. En siis viitsi juosta taloon sisälle väliajoiksi, kun kone "myllyttää", vaan otin kirjan siis mukaan ja istuin pukuhuoneen penkillä lukemassa aina ne ajat, kun kone pesi tai linkosi. Näin aika kului mukavasti. Sain pestyä kaksi koneellista ja vielä sinne jäi toiset kaksi, jotka aion urakoida ylihuomenna, mikäli sää sallii. Sitten olenkin päässyt siihen pisteeseen, että se valtava pyykkivuori, joka saunan pukiuhuonetta on täyttänyt jo pian vuoden, on poissa. Siis POISSA!  Ja totisesti toivon, että sitä ei sinne enää pääse kasaantumaankaan. Tästä lähin aion pestä säännöllisin väliajoin niin, että koneellinen, tai korkeinataan kaksi on pyykkiä, eikä yhtään jää "seuraavaan kertaan".
Se, että sitä nyt on ollut niin paljon, on se, että vuosi sitten syksyllä meni kaivon vesi niin alas, ettei sitä ollut, kuin ruokavedeksi ja sitäkin jouduin osin tuomaan muualta. Sitten oli se saunaongelma, kun vanha sauna olikin niin mätä, ettei sitä voinut korjata ja jouduin alkamaan uuden saunan rakentamista talvea vasten kauheella kiireellä. Ei siinä ollut paikkaa, eikä aikaakaan pyykin pesulle. Niinpä sitten lakanoita, pyyhkeitä sun muuta kertyi ja kasvoi vuoreksi asti, samoin kaikki mun toppahousut ja muut talvikamppeet tuli talven aikana niin likaisiksi, että ne sitten vaan ootti tuolla pukuhuoneen pyykkikoreissa pesua. Tänään siis viimein sain kaikki talvivaatteenikin pestyä -onhan nyt talvi sentään jo. Olen niin onnellinen. Toivottavasti ne kuivuu nyt siellä hyvin ja pian, että saan niitä käyttöön.

Mikä tekee päivästä onnellisen?

Olen lämmittänyt saunan. Ihanaa on istua siellä lämpimillä lauteilla ja katsella ikkunasta näkyvää rauhallista kotimetsikköä samalla kuunnellen kiukaan sihinöintiä.
Talvinen päivä on kääntymässä iltapäivän puolelle ja hämärä tulee vähän ajan päästä, mutta nyt vielä näkee hyvin ilman valoja missään. Puut huokailevat hiljaa ja taivaalla seilaa jokunen pilvi, josta ei nyt kuitenkaan sitä lunta tänään lisää tupruttanut. Istun kuin pyhäkössä.

Mä niin rakastan tätä pikku saunaani, jonka rakas rakas rakas poikani mulle rakensi omin käsin.
 Tänään on ollut kaunis päivä, pakkasta noin 5 astetta ja aurinkoakin jossain vaiheessa.

 Maassa on muutama sentti lunta ja tässä minun pihassani on niin ihanaa, kun täällä ei kulje pääsääntöisesti kukaan muu, kuin minä ja luonnon eläimet. On ihanaa mennä tuonne pihalle touhuamaan, lakaista ensin portaat pakkaslumesta ja vähän pihapolkuakin ja sitten ottaa pulkka mukaan ja lähteä puupinolle hakemaan polttopuita sisään lämpiämään. Matkalla sinne (noin 20 m ) katselen pieniä jälkiä puhtaalla lumella... orava on siksakannut sinne tänne pihapiirissä ja myös muutama jana hiirulaistenkin jälkiä löytyy. Linnutkin välillä sipsuttelevat maassa, etsiessään lintulaudalta pudonneita siemeniä. Puupinoni on ison ladon seinällä ja  ihmeekseni näin sieltä ladon nurkalta -liekö tullut ladon alta- vähän isommatkin jäljet. Kenenköhän ne olivat? Vähän näytti liian isoilta Viiru-kissani jäljiksi, joten arvelin, että oisko jälleen supikoira hiippaillut pihalla. Ties vaikka pitäis majaa tuolla ladon alla?
Saunan lämmityksen aikana, kulkiessani vähän väliä lisäämässä muutaman puun kiukaan alle, huomasin kuinka tintit jäivät katselemaan lintulaudan reunalle, että olenko vaarallinen, vai voiko tähän jäädä rauhassa syömään. Samoin orava juoksi varmuuden vuoksi lähimpään isoon puuhun ja jäi parin metrin korkeudelle oksalle katselemaan minua, kun juttelin sille. Sanoin, että ei minua kannata säikkyä, kuljen tässä silloin tällöin, mutta olen ihan vaaraton. Oravalla oli siemen kämmenien välissä ja se alkoikin sitä syömään samalla, kun katseli ja kuunteli minua. Kyllä nuo linnut ja oravat vain oppivat minut tuntemaan ja milloin lintulauta tyhjenee, enkä ole sitä heti täyttämässä, niin koputtelevat keittiön ikkunaan ja singahtelevat siinä kutsuvasti... kun sitten vien siemeniä laudalle, niin heti kohta siihen lehahtaa parvi ja iloiset syömingit alkaa.

Aamulla, heti herättyäni mieleeni tuli eilinen askartelupäiväni. Todellakin, vietin koko päivän pitkästä aikaa nukkekotini parissa. Ainoastaan puita kävin hakemassa sisälle ja lämmitin uunit. Niin no, ruokaa tietysti laitoin välillä ja tein pikku askareita, mutta muuten istuin keittiön pöydän ääressä ja maalasin ja maalasin! Kaikki ne puuvalmiit huonekalut, jotka olin ostanut jo lähes pari vuotta sitten, vain vähän ennen, kuin muutin tänne omaan mökkiini. Tästä omasta tulikin sitten sellainen "nukkisprojekti" että enää ei tahdo aikaa jäädä tuolle miniatyyrimaailmalle ja se on kyllä vähän sääli. Mutta eilen siis "pyhitin" koko päivän sille ja se teki mut kyllä hurjan onnelliseksi.
 Tänäänkin on ollut monta onnellsita hetkeä, kun olen kulkenut nukketalon ohi ja katsonut huoneita, jotka eilen muutenkin saivat vähän erilaisen ilmeen. Tai osa huoneista. Tästä on hyvä jatkaa siinäkin hommassa. Onneksi on tosiaan talvi eessä, niin on enemmän aikaa näperrellä. Kun puutarha siis lepää...
Olen myös onnellinen tuosta vesijohdosta. Paljon se on jo helpottanut mun askareitani.
Aamukahvin jälkeen tänään aloin neulomaan myös itselleni myssyä. Totesin, että ainoa villamyssyni on tuolla kaikenlaisessa pihapuuhastelussa ja työhommissa jo niin perstaantunut, että se päässä en kehtaa kaupunkiin lähteä käymään ja koska siis talvi nyt kuitenkin kaiketi tulee, niin täytyyhän sitä sitte kutoo uus myssy. Tuolla se on keittiön pöydällä ja puolet on suunnilleen tehty. Ehkä huomen aamulla aamukahvin jälkeen jään taas siihen istumaan ja kutomaan sen loppuun. Sen jälkeen täytyykin sitten neuloa tumput, kun nekin olen hukannut tässä muutama viikko sitten. Ei ole kuin yhdet työrukkaset, eikä nekään sovi kaupunkikäynneille.
Että tämmöstä arkista aherrusta ja välillä leikkiä on elämä täällä metsän siimeksessä. En minä muuta tarvitse ollakseni onnellinen. Sopivasti puuhailua ja leikkiä välillä. Sekä lämmintä tupaa ja ruokaa.
Tähän voisi tietysti lisätä hyvät ihmissuhteet, mutta totuus on kyllä se, että ihmisiä en juurikaan tapaa enkä näe. Ainoastaan kun käyn kaupungissa kaupoilla, tai katsomassa äitiä sairaalassa, näen muita ihmisiä. Silti se ei saa minua onnettomaksi. Ehkä se on vaan niin, kuin eräässä laulussa sanotaan: "toiset on luotuja kulkemaan - yksin yksin vaan"

Paineet pois.

Niin no, minulla ne paineet vain nousee sitä mukaa, kun vesipumpun paineet laskee. Tai nythän ne pumpun paineet on nolla ja vettä ei tule pisaraakaan!
Jotenkin kyllä aavistin tämän, mutta silti menin siihen "halpaan".
Nääs, ans ku mä kerron taas tänkin vastoinkäymisen.
Kerkesin jo viikon verran iloita siitä, että vettä sai otettua keittiössä suoraan pumpulta. Tosin ihmettelin ääneen siskolle ja veljellekin sitä, että miksi pumppu "huutaa" vaikka vettä ei otetakaan. Siskon mies arveli, että jostain valskaa, joko "katti" tai paineet. Velikin oli sitä mieltä että siinä valskaa paineet, kun oli nähnyt, että aluks oli paineet 3 (jotain) ja nyt ne oli siis toissapäivänä veljen täällä ollessa vain 2,5 ja pumppu kävi tihenevään tahtiin itekseen...
Kun tätä sitten veljelle manasin, että on kurjaa herätä monta kertaa yössä siihen, että pumppu hörähtää käyntiin, veli sanoi, että voin ottaa tepselin irti seinästä yöksi. Mietin illalla, ottaessani sen pois, että entäpä, jos ne paineet siitä vaan häviää yön aikana ja kun ei pumppu pysty pumppaamaan, niin mitä tapahtuu aamulla, kun pitäisi ottaa vettä?
Ja niinhän siinä kävi, että kun riskin otin ja irrotin tepselin, niin aamulla ei tullut vettä pisaraakaan. Pumppu kyllä huutaa, mutta muuta ei tapahdu. *huoh*
Tää on niin syvältä kaikki! Vesi on varmaan paennut kokonaan takas kaivoon ja nyt en saa sitä uppopumppuakaan käyntiin, kun se sähköhomma jäi toissapäivänä kesken, eikä sitä kaapelia ole yhdistetty vielä tuossa kuistilla siihen jakorasiaan. Jos se oliskin kunnossa, niin voisin ehkä mennä kokeilemaan, että työntääkö se uppopummpu vettä tohon automaattiin sieltä kaivolta päin.
Täytyy nyt kai vaan odottaa vielä hetki, että päivä valkenee ja soittaa veljelle, jos hän ehtisi auttamaan tuon kanssa. Usein hänellä kyllä on niin kiire omine juttuineen, että ei ole mitenkään selvää, että ehtiikö hän. Sitten on vain tallusteltava kaivolle ämpärin kanssa ja taas ruvettava vinttahommiin. Eli olikohan tää koko vesijohto homma vain kauhea erehdys, joka tuottaa mulle jatkossa pelkkää stressiä ilman mitään helpotusta?

Vesi alkaa pikkuhiljaa juoksemaan tupaan

Kun tällainen vähän avuttomampi mummeli alkaa niinkin isoihin asioihin, kuin asuttamaan vanhaa hirsitorppaa, johon vesi tulee sisään vain kantamalla kaivosta, eikä ole sisävessaakaan, vaan huussi metsänlaidassa, niin siinä käy väistämättä mielessä, että kauanko tällaisessa pystyy sellaisenaan asumaan, vai onko kenties tarpeellista, tai jopa välttämätöntä alkaa tekemään jotakin asioiden helpottumiseksi.
Itselläni oli ehkä liian isot luulot itsestäni ja voimavaroistani tänne muuttaessani. Aluksi sainkin paljon nostetta ja voimaa pelkästään ajatuksesta, että tämä rakas mummolani on nyt minun ikioma kotini. Muokkasin maata ja kaadoin ja karsin liikaa kuusikkoakin talon läheltä ihan itse pokasahalla ensimmäisenä keväänä ja voimia tuntui olevan. En edes ajatellut tarvitsevani juoksevaa vettä tai sisävessaa. Kunhan uuden saunan saisin, niin paratiisini olisi valmis. :)
Näin ajattelin silloin. Nyt olen kuitenkin, kaksi kesää ja kaksi talvea täällä asuneena ja erilaisten töiden määrän konkreettisesti todenneena, tullut siihen tulokseen, että joitakin mukavuuksia on saatava. Sairauteni pahentuessa voimat vaan vähenee, joten jostain raskaimmista askareista olisi hyvä päästä eroon. Ensimmäisenä tietenkin tuli mieleeni tuo vesijohto taloon. Siinä jäisi yksi merkittävä fyysistä ponnistelua vaativa homma pois -tai oikeastaan kaksikin, kun talvella ei tarvitse luoda tietä kaivolle. Toinen parannus olisi tuo vessahomma.
Nykyinen huussi on tuolla noin 20 metrin päässä talosta metsän laidassa. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa ja olen sen jopa tapiseerannut ja sisustanut sisältäkin ihan viihtyisäksi, mutta se, että siellä on talvella niin kauhean kylmä käydä ja sen tyhjennys on aika hankalaa. Sitä en nyt ala sen enempää selittämään, miten se menee, mutta työasennot on vaikeat ja alaspäin pitää kurkottaa ja sivusta päin nostaa, joten se on todella vaikee temppu. Nämä kuvat ovat siis tuosta huussista.
Kesällä, tai oikeastaan jo varhain keväällä tilasin Hobby-Hallista Kekkilän kompostoivan kuivikekäymälän, joka tuolla vain odottaa "asentamista" johonkin.... Aluksi ajattelin tuota ulkokuistia, jossa ehkä olisi tilaa sille, (on aika iso laitos kolmine säiliöineen, jotka mahdollistavat harvemmat tyhjennyskerrat) mutta se pitäisi ensin lämpöeristää, koska haluan tulevasta  vessasta lämpimän tilan. Se, missä vessa sijaitsee, on toissijainen seikka. Olen nääs tässä jo välillä harkinnut tuota uuden saunan pukuhuonettakin, joka tulee olemaan lämmin talvellakin, kunhan saadaan tiivistykset tehtyä ja sähköt asennettua sinne.
Hommat vain eivät etene. Ja miksi eivät?
Niin, se on hyvä kysymys, miksi ihmiset eivät nykyään ota vastuuta lupauksistaan ja käy tekemässä lupaamansa asiat edes jossain määrin kohtuullisessa ajassa?
Olen aina ollut hirveen huono pyytämään apua. Viimeiseen saakka yritän itse ja vasta, kun todella näen, että ei onnistu, haen apua jostain. Ensisijaisesti, jos minulla on rahaa, kysyn joltain kyseistä palvelua tarjoavalta. Useimmiten ei ole rahaa, joten koitan keksiä jonkin keinon tehdä itse tai pyytää poikaani apuun. Poika osaa todella paljon rakentamiseen ja nikkarointiin liittyviä juttuja. Sähköihin ja putkihommiin hänestä ei ole... mutta eipä tarvitsekaan olla. Poika on lupautunut tekemään täällä kaikkea sellaista, mitä hän osaa, niissä puitteissa, kuin hänellä on aikaa ja ihan ilmaiseksi siksi, että tämä kaikki jää hänelle minun jälkeeni, koska muita perillisiä ei ole. Hän tykkää tästä paikasta ja kaikki mitä hän täällä tekee, tulee tavallaan myös hänelle itselleen. Sen luulisi olevan hyvä kannustinkin, mutta olen ollut huomaavinani varsinkin tänä kesänä ja syksynä, että jonkinlaista "taisteluväsymystä" on tullut ja mielenkiinto ehkä vähän hiipunut. Ehkä hän kokee, että on liikaa työtä.
En halua syyllistää häntä, enkä kauheesti kiristää tulemaan.

Ja nyt sitten vasta purnaankin. Nääs siitä vesijohtotyön sujumisesta.
Kaikki alkoi siitä, että olin kevään ja kesän tosi huonossa hapessa ja päätin, että nyt tai ei koskaan. Vesi pirttiin juoksemaan putkea pitkin ja sillä selvä!

pihamaa kaivuuhomman jäljiltä, keväällä sitten fiksataan...

Soitin lähellä asuvalle tosi kivalle maajussille, joka on vuokrannut mun pellon. Hänen serkkunsa on kaivuriyrittäjä ja tää mun naapuri lupasi kysyä kaivurimiehen tänne kaivamaan ja lupasi itsekin tulla sitten apumieheksi, koska pellon vuokraakaan en häneltä ota (hän auraa mulle pihatiet ym talvella ja auttaa joskus muussakin, kuten nyt tässä) Sovittiin, että minä kysyn myös poikaani sitten apuun.

kuvat otettu ikkunan läpi

Odottelin muutaman viikon. Meni siinä sitten lähes kaksi kuukautta, kun maajussi soitti, että alkuviikosta tullaan. Hienoa hienoa, niin he tulivatkin ja myös poikani sattui onneksi pääsemään silloin tänne. Olin riemuissani. Vihdoinkin hommat lähtee etenemään ja minä saan veden sisälle taloon ja siitä onkin sitten jo lyhyt matka siirtää sitä saunalle, joka on talon takana noin 10 metrin päässä. Tässä vaiheessa kun saunalle ei omaa vesijohtoa vielä vedetty, ettei sitten jäädy, jos sitä ei saadakaan talveksi lämpimäksi tilaksi.
No, viime keväänä, kun kyselin veljeltäni, joka asuu parin kilometrin päässä minusta ja on eläkkellä myös, että tietääkö hän hyviä putkimiehiä ja sähkömiehiä ja sitä, missä hinnoissa niiden taksat liikkuvat, hän tarjoutui itse tekemään mulle nuo mainitut hommat.
 Nyt kun kaivuri tuli kaivamaan vesijohtoa maahan, soitin veljelle ja kysyin, että milloin hän nyt sitten ehtisi tulla tekemään putkihommat ja laittamaan ne pistorasiat,
 En saanut selkeää vastausta, että mikä päivä se sitten olisi, mutta oletin, että hän nyt ymmärtäisi tilanteeni ja että jos kerran aletaan vetämään vesijohtoa taloon, niin se pitäisi ikäänkuin tehdä aika lailla "yhteen soittoon" alusta loppuun, eikä esim niin että jätetään vaan se putki siihen ja "katellaan sitte joskus" vaikka ens keväänä jatkoa...
Joo, siis onhan ihmisille tietysti tärkeitä ne omat askareet, en sitä sano. Mutta jos minä lupaan jollekulle hoitaa jonkun homman, niin katson kyllä, että mulla on vastuu myös siitä, että se tulee tehtyä. Ja osaan kyllä asettua vielä toisen ihmisen asemaan ja miettiä mikä asia on kiireellisempi tehdä, kuin joku toinen asia.
No, olin jo soitellut eri putkimiehille ja kysellyt ja sopinutkin yhden kanssa, että hän tulee katsomaan työmaatani ja arvioi kustannukset ja sitten päätän, pystynkö teettämään työn hänellä. Kerroin tämän velipojalle ja sanoin, että luultavasti käytän ammattilaista nyt tässä. Sanoin, että koska en voinut olla varma, että tuleeko hän milloinkaan.

väliaikainen viritelmä, ei kaunis, mutta toimiva :)

Valitettavasti vain nuo hyvät ammattilaisetkin ovat aika "ylösotettuja", joten odottamaan joudun vielä muutaman viikon sitä lopullista "hanaa". Mutta valtavan onnelliseksi minut lopulta teki se, että kun tämä putkimies toissapäivänä tuli tekemään sitä arviota, niin hän oivalsi heti mun tilanteeni ja sanoi, että hän voisi nyt heti samantien kuitenkin asentaa mulle sellasen väliaikaisratkaisun, että saan vettä sisälle tuosta vesiautomaatista suoraan. (Siis mulla oli täällä jo ennestään tuo vesiautomaatti, joka oli tarkoituskin kytkeä sitten siihen vesijohtoon) Hän kävi katsomassa autostaan, että onko sopivia liittimiä mukana ja kun oli ja vielä pätkä putkeakin, niin hän liitti mun automaatin siihen vesijohtoputkeen, joka tulee siis lattian läpi keittiöön ja siihen semmonen hana päähän ja nyt mä siis saan suoraan siitä ottaa vettä ämpäriin, eikä tarvii mennä enää kaivolle ollenkaan.
MÄ oon JO TÄSTÄ NIIN ONNELLINEN.
No, pääasia on nyt se, että minä kuitenkin pärjään ja että asiat aina lopulta jotenkin järjestyvät. Pienin askelin menen eteenpäin täällä metsämökissäni ja saan ne vaatimattomat helpotukset elämääni, joita kaipaan ja sitten onkin mukava jatkaa taas pitkästä aikaa ehkä nukkekotiharrastustakin, kun on lämmin tupa ja vesi tulee ja menee ja ruokaa kaapissa. Muuta en kaipaa. Nyt.

Vesijohto

Aika on mennyt kuin siivillä koko syksyn, vaikka mitään en ole oikein saanut aikaan. Verrattuna vaikkapa viime syksyyn, jolloin täällä tapahtui paljon.
 Oli saunan rakentamista lähes viikottain aina pari päivää kerrallaan. Poikani ja lankoni hääräsivät sen kimpussa ja minäkin osaltani, mutta enimmäkseen touhusin puutarhassa ja pihamaalla (sekä tietenkin työmaaruokalan pitäjänä saunan rakentajille :) ) Jaksoin kaiken keskellä kääntää kasvimaatkin lapiolla tulevaa kevättä varten kuntoon ja haravoida koko suuren piha-alueen putipuhtaaksi ja paljon muuta...
Tänä syksynä olen pääsääntöisesti ollut täällä ihan yksin ilman apuja ja kuntoni on ollut huonompi kuin vuosi sitten. En ole jaksanut yhtään lapioida puutarhassa. Jopa osa kasveistakin jäi maahan olemaan... tai ehkä vielä jaksan ne jossain vaiheessa kerätä sieltä. Lanttuja -tosin liian pieniksi jääneitä- siellä ainakin on ja kaikki persiljat ja tillit jäivät sinne, samoin kuin mangoldit.
Ehkä osaltaan asiaan on vaikuttanut elokuun lopulla munuaislääkärin ja ravitsemusterapeutin luona käyntikin. Sairauteni on edennyt niin, että paljon lisää rajoituksia tuli ruokavalioon taas ja se vei mielen aika matalalle ja tuli tunne, että mitä tässä enää kannattaa edes viljelläkään, kun kaikki on sellaista, mitä en saisi enää syödäkään...
Ja tuo voima, kun sitä ei tunnu riittävän enää käsivarsissa, tai muuallakaan kropassa. Toivottavasti tää on väliaikaista ja tästä vielä noustaan...
Mutta siis, yhden asian päätin tuossa loppukesästä ja se on vesijohto taloon. Olkoon vaikka kuinka romanttista kantaa kaivolta vettä, mutta kun sitä ei tahdo enää jaksaa kaiken muun fyysisen ponnistelun lomassa tehdä, niin siltä osin halusin helpotusta elämään edes pikkusen.
Tiistaina menneellä viikolla siis kaivettiin iso musta vesijohtoputki maan sisään kaivolta taloon ja nyt se putken pää törröttää tuossa keittiön lattiasta läpi ja odottaa putkimiestä paikalle laittamaan lisää putkea kiertämään seinältä toiselle, koska tiskipöytä ja viemäri ovat vastakkaisella puolella taloa, mistä vesijohto tulee lattian läpi. En halunnut kaivattaa sitä liian pitkää matkaa kiertäen talon, koska tämä on kalliolla ja niin paljon on tuota kalliota ja isoja kiviä joka puolella, että olisi kyllä ollut aikamoinen urakka (ja kalliskin) tehdä se niin. Mieluummin pintavetoina keittiön seinillä...
Toinen seikka olisi ollut se, että paljon puutarhakasveja ja pari isoa pihapuuta olisi joutunut kaivurin kauhan alle,  En halunnut repiä koko pihamaatani rikki. Nytkin näyttää jo tarpeeksi kauheelta tuo piha, mutta onneksi pian varmaan tulee lumi päälle ja peittää rumuuden. Keväällä sitten siistin ja laitan pihan uuteen kukoistukseen. Nyt on vain tärkeintä, että saisin tuon vesijohtohomman loppuun. Siinä on siis vielä sähkötöitä ja putkitöitä tehtävänä. Tänään pitäisi yhden putkimiehen soittaa minulle että milloin hän ehtisi katsomaan tänne ja arvioimaan kustannukset.
Välillä niin pelottaakin, kun pienellä eläkkeellä yksin yritän tätä taloa kunnostaa ja elellä täällä, että käykö tässä vielä huonosti. Enkä tosiaankaan pysty toteuttamaan kuin murto-osan kaikesta, mitä haluaisin, koska voimia ei ole, eikä koneita ja työkalujakaan kaikkeen. Kyllähän sitä rahalla apua saa, mutta kun sitä rahaa ei ole, niin itse täytyy koittaa tehdä kaikki mihin vaan ikinä pystyy.
Poikani kyllä auttaa aina välillä, mutta ei hänkään ehdi täällä olemaan, kuin päivän tai kaksi noin kahden- kolmen kuukauden välein nyt. Ja hommaa on aina paljon, kun hän tulee. Lähinnä tuo saunarakennus on ollut se hänen kohteensa ja senkin viimeistelyt on vieläkin vaiheessa.
Se mua vähän harmittaa, kun noita polttopuita tuli kevättalvella kaadettua ja pilkottua liian vähän. Ne eivät riitä millään seuraavaan syksyyn saakka. Ostettiin pojan kanssa puoliksi moottorisahakin, mutta minä en sitä osaa käyttää, enkä yksin täällä uskalla edes opetella, jos kävis joku vahinko, niin mitä sitten. Pokasahalla olen koittanut kaataa muutamia puita, mutta sekin on kyllä sairaan kovaa hommaa tällaselle voimattomalle ja selkäkipuiselle  vanhalle mummolle...
No, tätä ruikutusta nyt voisi tietysti tässä jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta se ei hyödytä mitään, joten lopetan sen nyt tähän ja hymyilen tulevalle päivälle ja keitän luvattoman kahvikupposen tässä ennen muihin puuhiin ryhtymistä. (Kahviakaan en nääs saisi juoda enää kuin 2 dl päivässä ja sehän meni jo aamukahvina kuuden jälkeen, kun kissan kanssa noustiin ylös)
Mutta uhmaan siis kohtaloani ja keitän kupillisen lisää :)
Muutama kuva vielä siitä tiistain vesijohtokaivuutyöstä.

Ei vieläkään kaivuria...

Hiljaiseloa. Vielä ei ole kaivuriakaan tontilla näkyynyt, mutta luullakseni sen täytyy kyllä piakkoin tulla, kun talvihan tässä alkaa pian painamaan päälle ja maa jäätyy...
Mutta odotellaan nyt vaan rauhassa, asia on sovittu ja luotan miehen sanaan, että hän tulee kun kerkiää.
Sisareni ruotsista oli äidin luona melkein kolme viikkoa tässä juuri ja sinä aikan myös piipahti täällä mun luona useitakin kertoja. Kyllä hän on sellanen "duracell-pupu", että! Ei yhtään pysy paikallaan, vaan touhuaa koko ajan jotain. Auttoi minuakin aluksi pihan haravoinnissa (jota olen saanut kyllä tehdä sitä ennen ja sen jälkeenkin monta kertaa, eikä vieläkään piha ole puhdas lehdistä, kun aina tippuu uusia) ja sitten monessa muussakin. Meillä oli täällä myös kesän viimeiset grillipartyt -tai ehkä paremminkin jonkinlaiset sadonkorjuujuhlat syyskuun loppupuolella. Grillattiin pihassa lihaa, makkaraa ja maissia ja sisällä valmistettiin kasviksia eri tavoin. Oli aika kivaa, vaikka vierasjoukko supistuikin lopulta vain kuuteen henkeen. Liekö vieraita pelottanut se, että syödään ulkona vielä syyskuun lopulla hah haa...

Sisko pesee perunoita saunan edustalla, jossa lämmitän muuripadassa vettä eri tarpeisiin.

Tässä on päästy jo alkuruuan kimppuun... grilli kuumenee sivummalla

Ilta oli kaunis ja pihalla ruokailu ihan jees, mutta kun pitempään istuttiin, niin alkoi vähän vilu hiipiä

joten jälkkärikahvit nautittiin sitten sisällä keittiössä 

tässä "emäntä" jakaa jäätelöä kippoihin 

 Nyt on ollut jo yöpakkasia muutamana yönä, mutta päivät ovat olleet aurinkoisia ja melko lämpimiäkin. Otin pari päivää sitten valokuvia pihan kukista ja muusta -näin viime hetkellä, ennenkuin pakkanen tuohoaa kaiken ja jonakin aamuna on vain jäiset varret, jotka sitten kaatuvat kuolleena maahan...
Tällaista siis tässä pihapiirissä 2.10.:

tämä on siis jäätä 

Syyssuunnitelmia

Nyt olen tullut siihen pisteeseen, jossa on täytynyt punnita omat voimavarat uudelleen. Kaikki turha ponnistelu täytyy jättää pois, vaikka se miten "romanttiselta" ja riippumattomalta tuntuisikin.
Kuten kantovesi kaivosta. Minulla oli ennen tänne muuttoani kuvitelma siitä, miten olen mahdollisimman riippumaton mistään ulkopuolisesta  -kuten nyt esim. vesilaitoksista ja sähkölaitoksista yms, vaikkakin sähköt täällä (luojan kiitos) jo olikin. Kuvittelin, että yksinkertainen ja vaatimaton elämä on sitä, mitä arvostan ja haluan -ja niinhän se on vieläkin- mutta joitakin realiteetteja on ollut pakko ottaa huomioon.
Alkuunhan nostin kaiken veden kaivosta vintalla ja kannoin taloon ämpäreillä. Kahdella, kunnes totesin sen liian raskaaksi ja aloin kantamaan vain yhdellä, vaikka siten jouduin kipaisemaan kaivolla usemamman reissun. Sitten ajattelin, että jos pääsisin siitä vinttahommasta eroon, niin kyllä sen veden vielä kantaisi.  Vuosi sitten syksyllä eräs ihana kaverini tuli sitten tänne Kokkolasta saakka asentamaan minulle uppopumpun kaivoon, jonka jälkeen sain vain "nappia painamalla"veden kaivon kannelle asti, josta sen sitten edelleen ämpäreillä kannoin tupaan. Vaan kun tuo minun sairauspaholaiseni vain etenee etenemistään ja voimat hiipuvat sen myötä myöskin, niin nyt sitten päätin, että kyllä on saatava vesijohto taloon sisälle saakka. Edelleenkään en aio liittyä mihinkään vesiosuuskuntaan, kun niiden verkot menee liian kaukaa talostani, vaan vesi otetaan edelleen omasta kaivosta ja toivotaan sen riittävän kaikeen tarpeelliseen jatkossakin. Viimesyyskesällähän se kyllä laski aika alas ja pelkäsin sen kokonaan loppuvan, mutta sitä se ei onneksi tehnyt.

Niin, siis tämän tekstin pointti on siinä, että koska odotan kaivuria tontille milloin tahansa kaivamaan sitä mun vesijohtoputkea maan sisään ja sen jälkeen velipoikaani asentamaan vesiautomaatit sun muut härpäkkeet keittiööni, niin olen tehnyt täällä sisällä jonkin verran uudelleen järjestelyitä sen johdosta. Sille kompressorille kun täytyy tehdä tila ja suunnitella, miten putket menee sisällä talossa.
Otin tuossa muutaman kuvan keittiöstä (ja kammarista kans :) ) sen jälkeen, kun olin siirtänyt yhden senkin keittiöstä kammariin ja saanut näin seinätilaa vesiautomaatille ja sen ympräille rakennettavalle kaapille (jottei se ihan tuossa näy, kun ei ole mitenkään kaunis "sisustuselementti") Totesin kyllä kun noita kuvia katselin, että aluksi ajattelemani paikka onkin väärä ja ajutomaatti pitää laittaa toiseen nurkkaan... mutta se ei ole vaikea ratkaisu, kun tuon kellertävän kaapin voi siirtää aluksi ajattelemani kmpressorin paikalle...

 Mummon vanha keinutuoli on ollut viime kevättalvesta saakka varastossa, mutta kannoin sen jokin aika sitten takaisin keittiöön, koska siinä on niin mukava välillä "huokaista" ja juoda kuppi kahvia, tai lukea sanomalehteä tai vain tuijotella tuleen, koska se on vastapäätä leivinuunia, jossa nyt taas syksyn tultua on ollut tuli harvakseltaan ja pianhan tulee aika, että joka päivä. Myös tuo keinun takana näkyvä kaappi löytyi tuolta vajasta ja toin sen sisään kattilakaapiksi, jossa nyt siis säilytän kaikki emalikattilat, joita olen melkein pääsääntöisesti alkanut käyttämään ruuanlaitossa, kun luin eräästä kirjasta, että ne ovat parhaita ruuan valmistukseen. Kirja on nimeltään "Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa".

 Kaapin päälle sain myös kätevästi tuon "kahvinkeittopisteen" heh...
Kun se oli aiemmin tuossa hellan vieressä olevalla pienellä tasolla, jota oikeastaan tarvitsisin paremmin siinä, kun valmistan ruokaa. Nyt on jotenkin kätevämpää.. ja kun kahvinkeitin on tuossa lähellä tuota seinähyllyä, niin siitä on hyvä ottaa kahvipurkki ja suodatinpussitkin, samoin kuin tuo vesiämpäri on tuossa tuolilla nyt hyvällä hollilla sitä ajatellen. Aiemmin se olikin muurin vieressä, jossa vesi lämpeni vähän liian nopeasti ämpärissä. No, pianhan pääsen eroon koko vesiämpäristä, kun taloon tulee se vesijohto. Tässä seuraavassa kuvassa näkyykin tuo kompressori tuolla nurkassa, johon sitä ensin ajattelin ja tuon seinänpätkän tyhjensin sitä varten. Sitten tulin ajatelleeksi, että vielä parempi paikka on tuon ruokapöydän oikealla puolella ja aionkin heti kun ehdin ja jaksan, siirtää tuon keltaisen kaapin tuohon kohtaan, missä nyt on tuo kompura ja tuo musta jätesäkki (jossa on poisvietäviä tekstiilejä)
Alapuolella olevassa kuvassa näkyy se kaappi, joka siirtyy ja sen tilalle tuohon nurkkaan tulee sitten työpöytää/kaappia johon se kompura laitetaan.
Tuo keltainen kaappi on itseasiassa mielestäni niin ruman värinen ja aika kolhiintunutkin, että aion poistaa tuon maalin kokonaan ja maalata sen uudelleen. Yläkaappien ovissa oli lasit, joissa oli jotain kummallisia tarroja, joita en saanut millään pois, joten laitoin ruutuihin kontaktimuovia, samoin kuin alakaapin oviinkin. Mielestäni siitä tuli aika kiva ja kun vielä saan sen maalattua uudelleen, niin sitten se on ihan ok.
 Mutta nyt kyllä täytyy mennä laittamaan uunin pellit kiinni ja sen jälkeen lähteä ulkohommiin. Olin vähän suunnitellut tehdä perunannoston tänään, kun se oli meillä lapsuuskodissa yleensä "virallinen perunannostopävä" tämä 14.9. joka oli samalla isän syntymäpäivä ja "Iitan päivä", eli Idan nimipäivä. Siksi sen niin hyvin muistankin. Mutta nyt, kun minulla on tuo Kuun vaikutus-kirja, niin katson sieltä parhaat päivät kullekin puutarhatyölle ja tänään ei ole sopiva päivä perunannostoon :). Olkoonkin, että on poutaa ja kaunis ilma... Mutta tänään kuu on vesimiehessä, eikä se sovi oikein mihinkään puutarhatöihin kunnolla. Kirja neuvoo, että "viljan, vihannesten ja perunoiden korjuuseen ja varastointiin ovat oinaspäivät kaikkein parhaat". No, ensi lauantaina kuu on oinaassa ja on vielä laskevan kuun aikakin, joten jos vaan sää sallii, niin aloitan perunoiden kaivamisen silloin.
Eilen kyllä tein pienen virheen, kun menin iltapäivällä katkomaan mansikoista rönsyt ja siirtelemään niistä saatuja taimia uuteen penkkiin, vaikka oli vesimiespäivä silloinkin ja on muuten vielä huomennakin. Mutta katsotaan nyt sitten, mitä niistä tulee. Sittenpähän saan todisteen siitä, että tuo kirja neuvoo oikein... jos nimittäin nuo taimet eivät jostain syystä ala kasvaa kunnolla tms. No, kyllähän kirjassakin neuvotaan, että aina ei voi noudattaa optimaalisinta ajankohtaa ja silloin sitten vain tulee tehdä parhaansa ja ehkä on enemmän työtä asian kanssa... mutta joo, nyt kaikille hauskaa syyspäivää ja palataan taas!
Ps. Niin muuten, Olin maanantaina kaupungissa käymässä ja ostin vähän tulppaanien sipuileitakin...

Täytyypä katsoa, milloin ne saan parhaiten maahan. Onhan tässä syksyä vielä jäljellä...


ILTAPÄIVÄLLÄ...

hei taas! Palasin vielä päivittämään tämän päivän postausta, kun olin tuolla ulkona hommissa ja siellä on niin kaunis ilma, että otin muutaman kuvan ja laitan ne tähän jatkoksi. Lämmintä siis riittää ja toivottavasti vielä pitkään. Niin paljon olis työtä tuolla... liiteriä siivosin, jotta saan lisää polttopuita mahtumaan sinne ja vähän myös tuota pihaa järjestelin.