"Mä tunnen kuinka vauhti kiihtyy..."

Päivät senkun pitenevät ja elämä senkun lyhenee.
Kevättä kohti mennään kohisten, valo lisääntyy päivä päivältä. Vaikka talvi ei vielä ole suinkaan ohi niin kummasti tämä tällä hetkellä lempeästi puhalteleva Föntuuli saa ajatukset kevääseen. Tulee jopa vähän hätä siitä, että tarttis äkkiä saada taimimultaa ja siemeniä ja muutenkin alkaa tekemään suunnitelmat valmiiksi toukotöihin.
Mutta samalla on kuitenkin takaraivossa pelko ja ajatus siitä, että näinköhän minulta enää onnistuu koko puutarhan ylläpito. Tuntuu, että elämä juoksee niin kovaa ohi, etten kerkiä sen kyytiin enää ollenkaan. Kaikki tämä sairauteen liittyvä on lähtenyt kiihtyvällä vauhdilla etenemään, itse sairaus ei ole mitenkään hurjasti "kiihdyttänyt" vauhtiaan, mutta kuitenkin edennyt tasaisen tappavaan tahtiin  siihen malliin, että kaikki muu toiminta sen ympärillä ja hoidossa on kiihtynyt kiihtymistään.
Toissapäivänä kävin jälleen Tayssissa viettämässä lähes koko päivän erilaisissa tutkimuksissa ja neuvonpidossa.  Nyt sain kuulla, että minut voidaan laittaa munuaisensiirtolistalle jo, vaikka en vielä ole aloittanut niitä dialyysihoitoja. Nekin kyllä aloitetaan tässä ihan tuota pikaa. Jännittää niin...
Sitä siirtoa silmälläpitäen sain mukaani sellasen opaskirjasen, jossa selvitettiin juurta jaksain kaikki mikä liittyy elinsiirtoleikkaukseen. Ennen leikkausta, sairaalassaoloaikana ja siirron jälkeen. Sain melkein paniikkikohtauksen luettuani sen kirjasen. Minulle tuli kauhean paha olo ja aloin jo miettimään, että en minä halua koko leikkaukseen. Että antaa mennä vain elämä omalla painollaan niin kauan kuin se kestää. Kaikki ne lääkehoidot ja se rumba, mikä kaikesta seuraa tuntui yhtäkkiä paljon pahemmalta, kuin tämä mitä on nyt joutunut kestämään. Koko elämä on tuntunut viimeiset pari vuotta pyörivän vain tämän sairauden ympärillä, kun on tullut paheneminen ja sairaalareissuja. Olin luulossa, että sitten kun ja jos saan uuden munuaisen, kaikki tämä loppuu ja minusta tulee taas terve ja voin jatkaa elämääni, joka on nyt ollut vain puoliteholla. Mutta luettuani tuon kuvauksen mitä kaikkea vielä voi tulla, niin kauhistuin, että sittenhän voin olla paljon pahemmassa jamassa. No, eihän ne kaikki sivuvaikutukset välttämättä tule juuri minulle, mutta ne VOIVAT tulla. Kun niitä hylkimisen estolääkkeitä joutuu sitten syömään koko lopun elämän. Ja kun luin niiden haittavaikutuksista, niin siinä tuli se tunne, että ei ikinä milloinkaan minulle mitään tommosia!!! En nyt ala tässä niitä toistella, mutta ne kuulostavat paljon paljon pahemmilta vaihtoehdoilta, kuin tämä itse tilanne, missä nyt olen. Hyvällä tuurilla minä en saa noita kaikkia, mutta tähän saakka säkäni ei koskaan ole ollut kovin hyvä, joten suuria en odota.