Joulumuistoja

Heti alkuun sanon, että en ole oikeastaan yhtään "Jouluihminen". Minä en isnpiroidu ikinä sisustamaan kotia joulukuntoon jo marraskuussa, enkä saa ikinä "virtaa" ja innostusta häärätä ja leipoa ja laittaa ja hankkia joululahjoja. Vaikka, täytyy saona, että olen noita kaikkia kyllä tehnyt, (paitsi etten milloinkaan ole aloittanut, ennenkuin viimeisessä pakossa) mutta lähinnä ilahduttaakkseni lapsia. Ensin joskus kauan sitten omaani ja myöhemmin lapsenlapsiani.

Mutta sitten tuli jossain kohtaa se hetki, kun alkoi tuntumaan siltä, että nyt riittää. Miksi mää rehkin ja häärään yhden ainoan päivän vuoksi ja "luon tunnelmaa" ja teen  kaikkeni, että muut viihtyisivät ja heillä olisi varmasti hauskaa ja he olisivat tyytyväisiä. Paino sanalla muut. Minusta itsestäni ei ollut niin väliä, vaikka aika usein tuntuikin väsyneeltä ja tyhjältä, kun kaikki oli ohi ja porukat häipyneet omiin hoteisinsa ja minä selvittelin yksin taas Joulua pois. Ehkä siinä oli vain minun omat, jo alunperinkin pakonomaiset "joulufiilikset". Jotenkin on tuntunut, että se kuuluu asiaan juuri Jouluna tehdä kaikkensa toisten vuoksi, jottei vain kukaan pahoittaisi mieltänsä. Onhan nyt Joulu, Perheen Juhla!!!

Perheen Juhla Tosiaan! Aina se ei mene perheissä niinku strömsöössä, sekään. Monenlaista joulua on ollut myös omassakin lapsuuden perheessäni ja myöhemminkin. Niin on tänäkin päivänä ympäri suomen. Vielä ehkä enemmän, kuin ennen. 

Mutta muistan myös onnellisempiakin jouluja. Tuleepa mieleeni aika, jolloin todella olin "jouluihminen" kuten varmaan kaikki lapset suomenmaassa ainakin silloin kun minä olin lapsi. 

Kuinka men odotimmekaan joulua! Sitä alettiin odottaa siitä lähtien, kun ensimmäiset Joulupukin kuvat (tai yleensä jouluiset kuvat) ilmestyivät aikakausi- ja sanomalehtiin. Niitä oikein alettiin bongailemaan ja kilpailtiinkin, kuka ensimmäisenä kunakin vuonna löysi joulupukin kuvan jostain lehdestä. Yleensä ne ilmestyivät lehtimainoksiin, joissa kaupattiin joulutavaroita ja myös erilaisiin joulutervehdyksiin, joita siihen aikaan julkaistiin lehdissä. Niin, silloin ei ollut digitaalisia joulutervehdysmuotoja, eikä telkkariakaan,  

Seuraava vaihe, joka nostatti jännitystä lähestyvästä joulusta, oli se, kun isä laittoi kinkun suolaantumaan. Meillä oli kesäisin possu, jota lihotettiin ja syksyllä sitten Hietasen Kalle tuli teurastamaan meidän Kaira-Jannen. Se oli possun nimi useasti. Toisinaan kinkku vietiin vielä palvattavaksi, mutta aika usein äiti paistoi sen leivinuunissa ja se oli minusta paljon parempaa, kuin savustettu kinkku - ja on vieläkin.

Sitten alettiin koulussa harjoitella joulujuhlaan ohjelmia. Ei sellaista vuotta ollut minun kansakouluaikanani, jolloin ei olisi ollut koululla "kuusijuhlaa" kuten sitä nimitettiin. Joka vuosi oli näytelmiä, runoja, lauluja ym ohjelmaa. Se oli niin ihanaa aikaa, kun niitä harjoiteltiin ja kun pääsi mukaan johonkin näytelmään tai kuorolauluun. Aika usein minä lausuin myös jonkun runon ja melkein aina olin myös näytelmässä mukana. Ihanin rooli oli joulun haltija, jossa minun todella pitkät hiukset avattiin "puvustamossa" opettaja Asellin toimesta leteiltä ja päähän kiedottiin moneen kertaan hopeista joulukuusen nauhaa. Päälleni sain pitkän valkoisen sideharsokankaasta ommellut haltijattaren mekon ja käteeni "taikasauvan". Paljain jaloin sitten sipsuttelin näyttämölle käytävältä haltijamaiseen tapaan liihotellen tekemään taikoja ...

Erään toisen kerran olin tonttu ja tämä tonttu olikin tosi veitikka. Jouduin nimittäin tulemaan näyttämöllä olevan joulukuusen takaa kuperkeikkaa lavalle! Aika kova oli opettajan koroke, jolla heitin kuperkeikkaa -mutta tosi näyttelijä ei paljasta mitään, vaikka päähän sattuisikin- iloisena vain repliikit suusta...  "Olen aika veitikka, joka lapsen tuttu -tosin ylläni on vain harmaa sarkanuttu" 😆

Kuusijuhlassa kävi aina lopuksi myös Joulupukki, joka jakoi kaikille lapsille paperipussit, joissa oli piparit, omena ja muutama karamelli. SE oli varsinainen lähtölaukaus joulunodotukseen! Kuusijuhlasta alkoi joululoma ja kotona jouluvalmistelut. 

Eli siivottiin, siivottiin ja siivottiin. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi jouluksi piti aina siivota niin, että kaikki talon komerotkin tyhjennettiin ja puhdistettiin, hyllypaperit vaihdettiin  ja sitten taas tavarat paikoilleen. Eihän niihin komeroihin kukaan kurkkinut. Ja kesällä tuollaiset suursiivoukset olisi paljon helpompiakin ollut tehdä, kuin sydäntalvella. 

Mutta siivouksen jälkeen äiti alkoi valmistella jouluruokia ja leipomuksia. Aina ei ollut niin monensortin herkkuja, kuin ehkä "paremmissa perheissä", mutta kinkku oli aina ja laatikot. Myös riisipuuroa ja "Väskynäsoppaa", eli luumukiisseliä. Usein sen tilalla "Sekametelisoppaa" eli sekahedelmäkiisseliä. Rosollia oli myös ja suutarinlohta ja lasimestarin silliä. Äidin tekemää perunalaatikkoa ei ole vielä kukaan tähän mennessä päihittänyt. Eikä hänen leipomaansa hiivaleipää tai pitkopullaa. 

Isä haki joulukuusen jo hyvissä ajoin ennen joulua ja se nojaili lumihangessa kuiistin pielessä siihen saakka, kun aattona tuotiin siälle sulamaan ja iltapäivällä koristeltiin porukalla. Meillä oli omatekoisiakin koristeita ja muutama ostettu kimallenauha. Minäkin olin tehnyt varmaan jo ekaluokalla semmosen pienen niinitontun joka oli joka joulu kuusessa. Vanupalloja myös laitettiin kuusen oksille lumeksi ja samoin jo  hyvissä ajoin ennen joulua askarreltiin äidin kanssa ikkunoihin semmoset vanupallonauhat, joita sitten ripustettin määrävälein koko ikkunan leveydeltä. Ne olivat minusta niin ihania! Lumitähtiä leikattiin myös paperista ja liimattiin teipillä joihinkin ikkunoihin. Muistan myös ne ihanat paperiset "kaitaliinat" joita laitettiin seikä seinään, että vaikka pöydälle valkosen liinan päälle siihen keskelle. Niissä oli ihania ja kodikkaita jouluaiheiisia kuvaelmia, tontuista ja talleiista hevosineen, tai talon sisustasta joulupöytineen. Mitä kaikkea jouluaiheista nyt voi olla. Halusin aiina pienenä mennä niihin "tauluihin" sisään, niin ne tuntuivat kutsuvilta. 

Jouluaattona me lapset (7 päätä 😊) oltiin kuin tulisilla hiilillä koko päivän. Päivä oli ehkä pisin koko vuodessa! Äiti ajoi meidät aamupäivällä ulos leikkimään, koska olimme niin jännittyneitä, että se oli yhtä sohlaamista ja pyörimistä koko ajan. Ulkona sai purettua jännitystä ja energiaa ja hiihdettiin ja kaivettiin lumeen luolia ja mentiin lumisotaa, jos oli sellasta lunta, että sai palloja. Siihen aikaan oli "hanget korkeat nietokset" -vaan joulu, joulu, oli meillä ... 😍 Oli myös "kylmät paukkuvat pakkaset ja tuimat pohjolan tuuloset" -mutta joulu joulu oli meillä! Sitä ei voinut mikään kylmyys ja pakkanen viedä tai himmentää.

Eikä sekään, että jouluun kuului myös sahti. Tuo pirun riivaama juoma, jota vihaan. Se oli myös minun lapsuusjoulujeni pilaaja useammankin kerran. 

Mutta silti pystyn vieläkin eläytymään kaikkiin joulun odotuksen tunnelmiin kuin olisin lapsi jälleen. Voin haistaa kaikki tuoksut ja tuntea sen odotuksen jännityksen ja riemun, kun joulupukki tuli ja lahjat jaettiin. Meillä ei yleensä nähty sitä pukkia, kun sillä oli melkein aina niin kiire, kun niitä taloja oli kylällä niin paljon ja lapsia vielä enemmän :). Isä kävi kurkkimassa ulkona useamman kerran, että joko sitä pukkia näkyy. Toisinaan pukki oli vain antanut säkin isälle ja jatkanut kiireistä matkaansa ja isä jakoi lahjat. Toisinaan lahjat oli vain jätetty portaille. Isä oli kuulevinaan kulkusten kilinää ja meni pihalle katsomaan, tullen sitten lahjasäkin kanssa ja kertoi, että tämä oli jätetty portaille. Mutta oli pari kertaa kyllä semmonenkin joulu, että pukilla oli oikein aikaa poiketa meidän pienessä mökisssä maantien laidalla. 😄

Lahjojen avaaminen oli kohokohta. Vaikka ne oli vaatimattomia, niin sitä tunsi itsensä niin onnelliseksi ja rikkaaksi niistä.Varsinkin yksi pieni 20 senttinen muovinukkke oli sellainen, että sen paketin avaaminen sykähdyttää vieläkin mieltäni, kun sitä muistelen. Siskoni sai kummiltaan (Aliina-mummulta) joka joulu raappahousut. Raappahousut ovat sellaset villahousujen sijasta käytettävät trikoosta valmistetut housut, joiden sisäpinta on "raapattu" eli vähän niinku flecemäinen. Usein saimme myös värikyniä ja vihkoja ja lyijykyniä yms.  Ja sukkia ja tumppuja... ihan toista, kuin nykyajan lapset. Mutta eihän noita aikoja voi edes vertailla keskenään. Silti valitsisin koska tahansa oman aikani, kuin tämän nykyajan lapsuusajakseni.

Jouluna oli myös sellanen sääntö, että silloin sai yölläkin syödä. Ruuat jätettiin pääosin keittiön pöydälle, paitsi ne, jotka piti olla kylmässä, olivat eteisen pöydällä, koska eteistä ei lämmitetty ja siellä oli melko kylmä, joskus jopa pakkasta. Niin me tytöt sitten muutaman kerran oikein päätimme, että herätään yöllä syö,mään ja joskus myös heräsimme. Hiivimme keittiöön ja teimme itsellemme herkkuannokset kinkkua ja muita mistä eniten pidimme. Minä muistakseni söin mieluiten kinkkua ja kiisseliä ;-D

Jouluaamuna herättiin varhain, vaikka meiltä ei kirkkoon lähdettykään. Eihän meillä ollut mitään kyytiäkään kirkolle, eikä hevostakaan, jolla olisi jään yli päässyt. Eikä meidän äiti ja isä olleet erityisemmin innokkaita muutenkaan kirkossa käymään, tai herättämään 7 lasta aamuyöstä, jotta ehdittäis joulukirkkoon. Mutta muuten kyllä heräsimme paljon helpommin ja varhemmin kuin kouluaamuina heh heh... lahjojen kimppuun ja herkkuaamupalalle, joka jouluna oli perempi kuin tavallisesti.

Joulupäivä kului kotona hiljaisesti ja vähän jo iltapäivästä ehkä pitkästyttävästikin, kun ei haluttu olla "joulusikoja". Eli äiti oli opettanut, että joulupäivänä ei sovi mennä kyläilemään mihinkään, koska silloin on joulusika. Tapaninpäivänä sitten kaikki lähtivät yleensä vierailemaan toistensa luona. Ainakin sukulaiset kävi meillä ja me heillä ja me lapset saatiin mennä myös katsomaan kavereiden lahjoja naapuriin jne. Isän äiti oli joka joulu laittanut meille joulukuuseensa omat karkit, jotka saimme sitten käydä ottamassa, kun kuusi riisuttiin. Se oli oma rituaalinsa siinä mummulassa. Ne oli semmoset ihanan koristeelliset isot levymäiset suorakaiteen malliset karkit. En ole niitä nykyään enää nähnyt missään. 

Tässä tämä pikku stoori nyt oli, niitä varsinaisia blogipäivityksiä ootellessa ja ehkä sopii tämmönen muutenkin näin joulun aikaan. Vähän niinkuin joulutervehdyksenä teille lukijoille ja jos tämä joskus myöhemmin, kun olen jo mennyt, näkyy niille tulevillekin polville, niin toivotan teille kaikille iloa ja onnea ja JOULURAUHAA.