Sataa sataa yhtenään ...

Pian alkaa kärsivällisyys olla todella koetuksella!
Sataa joka päivä. Jo kuukauden tätä on jatkunut, milloin tulee "kaatamalla" vettä, milloin tihkua, mutta joka päivä suunnilleen sadetta saadaan. Kaikkialla on kummallinen kosteus ilmassa silloinkin, kun ei satu satamaan. Niitä pieniä hetkiä, jolloin aurinko näyttäytyy ona todella osattava hyödyntää ja silloin yleensä ryntään ulos laittamaan vesipadan alle tulet (jos saan syttymään, sekin on vaikeeta) ja koitan vähän pestä pyykkiä. Niinkuin eilenkin, kun sattumalta oli iltapäivällä muutama tunti auringonpaistetta. Jätin sitten houkka pyykit yöksi ulos ja aamulla kuulin hertäessäni jo tutun sateen kohinan... *huoh*
Siellä ne pyykin kastuivat uudelleen ja mieli on mulla vähän maassa. Lauantaina pitäisi pitää pihakirppistä tuossa pihalla, enkä ole tehnyt vielä mitään tavaroiden esille ottamiseksi tai hinnoittelemiseksikaan. Kun viluttaa ja on märkää ja pitäisi mennä tuonne ulkovajoihin pöyhimään...
Peruakaan ei varmaan oikein voi, kun olen ilmoittautunut siihen valtakunnaliseen kirppissuunnistukseen; "siivouspäivä" .

No, mutta tämmöstä tää elämä nyt on ja siihen on vaan sopeuduttava.
Mitäs muuta mää oon viimeaikoina tehnty?

No, en paljonkaan tässä pihamaalla, tai talossa. Olin sairaanakin muutaman päivän viime viikolla. Kävin kaupungissa laboratoriokokeissa viime viikon keskiviikkona ja tullessani kotiin iltapäivällä, olin kovassa kuumeessa.
Kun käyn asioilla kaupungissa, niin joudun menemään aamulla koulubussilla, joka menee vähän yli kahdeksan aikaan tuosta kilometrin päästä. Sitten joudunkin olemaan ainakin kello 13. asti kaupungissa, kun silloin lähtee ensimmäinen koulubussi takaisinpäin. Koska sitä ylimääräistä aikaa on aina, niin sitä joutuu sit keksimään millä aikansa kuluttaa siellä... tällä kertaa menin taas extempore kysymään eräältä kampaajalta, että ehtiskö missään välissä leikata mun hiuksia ja kas kummaa, se onnistuikin. Tässä tämä nyt sitten on lyhyimpänä kuin milloinkaan tämä minun "kuontaloni" heh heh...

Tämän viikon tiistai meni sitten Tayssissa taas, kuten aina puolivuosittain siellä pitää käydä. Sellaisina päivinä ei jaksa tehdä kotiinpalattua enää yhtään mitään.

Niin, meinasin  vallan unohtaa sen, että odottelen tässä syksyn mittaan, ehkä piankin, kaivurimiestä tontille kaivamaan vesijohtoputket maahan. Olen nääs tullut nyt siihen kohtaan elämässäni, että vesien kantamiselle kaivosta täytyy pistää piste. Voimat ovat käyneet sen  verran vähiin tuon sairauden kanssa, että jostain fyysisestä ponnistelusta on päästävä eroon, koska niitä hommia on ihan liikaa vointiini nähden. Ei ole viisasta tappaa itseään työlläkään...
Eli nyt sitten laitetaan taloon vsijohto.
Puulämmityksestä en kuitenkaan luovu, eli puiden kantamista on siis edelleen liiteristä sisään, mutta sitähän on vain talven ajan ja kesällä voi sitten voimat pistää tuonne puutarhan puolelle. vaikka kyllä sitä kesälläkin joskus pitää lämmittää ja ainakin tuota pyykkivettä joutuu kuumentelemaan tuolla muuripadassa pihalla. Samoin saunapuut kantamaan, mutta se nyt on  vaan ihan mukavaakin hyötyliikuntaa. Ja kyllä minä vettäkin tykkään kantaa ja tehdä kaikkea tuollasta, mutta kun nyt kerta kaikkiaan en enää oikein jaksa.

Silloin, kun nämä ikuiset sateet alkoivat ja tuulet myös tuiversivat muutaman kerran oikein kunnolla, niin tämä minun hoikkaakin hoikempi pihakoivuni taipui tuolla tavalla. Odotin reilut kolme viikkoa, että se siitä vielä nostaisi itsensä suoraksi, mutta koska niin ei sitten tapahtunut, niin kaadoin sen pois. Tämä kuva on kaatamishetkeä ennen muistoksi otettu.