Mutta jo vuonna -49 se kasvoi kahdella, kun Marjatta sai uudenvuoden aattona pojan ja vauvan isäkin, Esa muutti taloon. Esa ja Marjatta olivat menneet kesällä kihloihin.
Nuoret olivat seurustelleet jo vuoden verran ja kesällä 1950 he menivät naimisiin, kun Marjattakin oli saanut luvan presidentti J.K.Paasikiveltä.
Häitä juhlittiin Miettisten työväentalolla peräti kolmena päivänä, joka oli tuohon aikaan ihan yleinen tapa. Sahtia tarjoiltiin ja ruokaa tottakai. Häätalossa sitten käytiin "rääppiäisissä" niinkauan, kuin eväitä piisasi. Tässä ihan vieressä asui silloin Kujansuun Ida ja Aleksi, mummun veljen, Toivon rakentamassa talossa, jossa siis oli ensin asuneet Toivo ja Hilma, mutta kun he ostivat tuosta läheltä toisen tilan, niin myivät talonsa ja tonttinsa Kujansuille. Sittemmin, Aleksin ja Iidan kuoltua talossa asui Tiitisen perhe, joka oli luullakseni karjalasta tulleita evakoita ja talo paloi heidän aikanaan. Tontille rakennettiin toinen talo eri paikkaan ja siinä oli aika monta omistajaa sitten, mutta sitäkään taloa ei enää ole olemassa. Mutta tuolloin siis oli tämä ja Ida ja Idalla oli kotinsa vieressä upea perennapenkki, jossa kasvoi kauniita Pioneja.
Kun äitini oli siis lähdössä vihille, niin Kujansuun Ida huomasi, että eihän morsiamella ole edes kukkakimppua vielä. Kauppalasta sellaista ei varmaan edes aiottu lähteä hakemaankaan, olihan sinne matkaa ja kun oli kesä, niin kukkia oli luonnossa vaikka kuinka. Mutta Ida taitteli omata Pionipenkistään äidilleni kauniin hääkimpun. Sitten lähdettiin porukalla kävelemään Miettisiin työväentalolle. Kassupoika oli puolivuotias vauva ja häntä työnnettiin vaaleankeltaisissa vaunuissa mukana. Tuosta lähti oikotie, kun mentiin Ruusintietä ja sinne Ahvenlammin suuntaan. Siinähän se työväentalo olikin "Pretikassa", kuten sitä paikkaa on aina kutsuttu. Ahvenlammin ja Lähteenmäen talot olivat siinä ihan vieressä.
Silloin, kun isä ja äiti "seukkasivat" niin työväentalolla oli usein iltamia joissa näyteltiin näytelmiä. Eli harrastajateatteritoiminta oli aikas vireää täällä Tevaniemi-Miettinen-Kallionkieli sektorilla. Äiti ja isäkin olivat innolla mukana ja myöhemmin, kun työväentalo alkoi olla aika rapistunut, eikä toimintaa juurikaan enää ollut, me mukulat (olin varmaan vähän toisella kymmenellä tuolloin) siellä rampattiin kielloista huolimatta tutkimassa paikkoja ja tekemässä "löytöjä". Siellä oli sellasia näytelmävihkoja, joissa oli ne näytelmien vuorosanat ja niihin oli merkitty aina, kuka näytteli mitäkin osaa. Siellä oli monessa näytelmässä isä ja äitikin mainittuna ja he itsekin niitä joskus muistelivat.
Aune kävi tuolloin vielä kansakoulua. Tässä luokkakuva vuodelta 1950. Aune kuvassa tuo pisin tyttö, jolla valkoinen pusero, tumma liivihame ja hiuksissa valkoinen nauha.
Tunnistan kuvasta myös monta muuta kyläläistä. Se on aika jännää, miten paljon sitä "näköisyyttä" säilyy joissakin ihmisissä aikuiseksi asti. Enhän minäkään näistä ketään ole tuolloin nähnyt, kun en ollut vielä syntynytkään vuonna -50. Mutta on kuvassa myös opettaja Saarenheimo, joka on opettanut myös minua, minun poikaani ja minun äitiänikin.
Kun minä synnyin, eräänä erittäin kylmänä Tammikuisena Keskiviikkona 1951, lunta oli valtavan paljon ja äidillä oli vaikeuksia päästä synnytyslaitokselle, kun auto ei meinannut oikein kulkea paksussa lumessa. En tarkalleen tiedä, kenenkä autolla "meitä" vietiin, mutta saattoi olla "Valiini" (Wallin) jolla niitä autoja oli tuolloin. Ei kovin monella ollut. Valiinilla oli ainakin myöhemmin hieno Buick, jolla meidän Kasperia vietiin "tuhatta ja sataa" paikattavaksi sairaalaan, kun oli kaatunut pyörällä ja oli "ottanahka silimillä". Mutta se oli myöhemmin se...
Mutta tuolloin -51 ja vielä vuosia tämänkin jälkeen, Ikaalisissa oli oma synnytysosasto sairaalassa ja siellä minäkin synnyin, kuten kaikki sisaruksenikin.
Keväällä 1952 tänne tuotiin taas uusi asukas. Saimme Kassun kanssa pikkusiskon, Arjan. Ahdasta alkoi olla jo talossa ja äiti ja isä olivatkin suunnitelleet jo muuttoa.
Isä oli jo -51 ostanut amerikoihin muuttaneelta tädiltään Miettisissä sijaitsevan maapalstan, johon kuului myös metsää. Metsä ei kuitenkaan ollut samassa paikassa. Tuo Aino-täti oli kuulemma sanonut, että kenellekään muulle hän ei sitä halua myydä, mutta jos Esa haluaa ja tarvitsee, niin hän saa sen ostaa. Sinne Esa sitten aikoi rakentaa nk. rintamamiestalon, mutta sitä ei vielä tuolloin aloitettu. Se valmistui vasta 1953 lokakuussa.
Mutta nyt, kun tilanne ja tilat täällä olivat mitä olivat ja äiti halusi pois täältä, niin isä sai vuokrattua Kallionkielestä eräältä tutultaan tyhjillään olleen pienen mökin, jossa oli vain iso pirtti ja sen vieressä keittiö, jonne tultiin suoraan pihalta. Pirtissä oli iso leivinuuni, joka piti kyllä sen hyvin lämpimänä, mutta keittiö oli niin hatara, että siellä oli joskus talviaamuna lunta lattialla oven edessä, kun yöllä oli tuiskannut. Ja tämän minä muistan ihan itse, vaikka olin tuolloin alle kolmivuotias.
Mutta palataanpa taas tähän taloon. Naapuri, Kujansuun Ida kuoli 1952 kesällä, jolloin minä olin 1,5 vuotias. Se on varhaisin oma muistikuvani täältä, kun joku otti kameralla kuvia niissä hautajaisissa. Myös minua ja Kassua pyydettiin kuvaan tuohon ulkoportaille. Minä olin juuri silloin saamassa leivänpalan Elli-mummulta. Olen juuri astumassa portaille, toinen jalka vielä liikkeessä ja mulla on leivänpala kädessä. Tältä päivältä on olemassa toinenkin kuva, jossa istun isän sylissä ja hän istuu ison kiven päällä pihassa. Mutta se kuva on hävinnyt jonnekin. Tämä seuraava kuva on myös niistä Idan hautajaisista. En ole varma, missä kuva on otettu, ei varmaankaan tämän talon edessä, koska tuota metsää tuossa kuistin taustalla ei noihin aikoihin ollut. Tämä voi olla siitä Idan mökin luota. En tunnista myöskään kovin montaa ihmistä tästä kuvasta, mutta oikeassa reunassa silmälasipäinen mies on isä, hänen vieressään on Artturi ja siitä kun mennään yhden miehen yli vasemmalle päin, niin luulisin että on Tuomisen Toivo tuo rillipäinen mies. En kyllä ole varma, oliko hänellä silmälaseja, mut jotenkin se on mielestäni hänen näköisensä.Kuvassa on kaksi kukkamekkoihin pukeutunutta nuorempaa naista/tyttöä, jotka saattavat olla Toivon ja Hilman tyttöjä tai voi myös olla, että oikeanpuolimmainen heistä on Aune.
Näiden tapahtumien jälkeen meidän sakki sitten muuttikin tästä talosta noin 5-6 km päähän Kallionkieleen, jossa Arttutaatakin lapsuutensa vietti ja samoin isäni isä Taavetti Tuominen. Heidän molempien kotimökit olivatkin melkein vastapäätä toisiaan kylätien varrella. Mutta se meidän asuttama mökki oli vähän edenpänä niistä vielä.
Kuitenkin, vaikka me asuttiin siellä, niin kävimme täällä usein ja myös mummut kävivät meillä. Minä ja Kassu sen lisäksi oltiin täällä mummulassa aina silloin tällöin pidempiäkin aikoja. Ja myöhemmin kaikki muutkin sisarukset jonkin verran.
Talo näytti noihin aikoihin aikalailla varmaan samalta, kuin tässä seuraavassa kuvassa:
Taloon tultiin alunalkaen toiselta puolelta. Äiti on kertonut, että se pieni kuisti, joka siellä oli, siirrettiin kokonaisena tällepuolelle ja hän istui siinä kuistin kaiteella, kun veljet sitä siirsivät. Äiti muisteli, että veljet olivat sodasta lomalla silloin, kun ovi muutettiin talon toiselle puolelle, mutta epäilen sen olleen kuitenkin jo ennen sotia, koska Jormahan kaatui jo talvisodassa. Kuisti siirrettiin kuitenkin kesäaikaan, joten sen on täytynyt olla 1939 kesällä tai syksyllä, ennenkuin sota on alkanut. Jormahan oli kyllä jo armeijassa silloin ja taisi olla Mattikin. Eli he olivat sieltä lomalla vissiin sitten. tuo umpikuisti on tehty sen jälkeen, kun yksi huone lisää tehtiin tuohon oikaan päätyyn 1945.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti