Työsunnuntai

Eilen se "intiaanikesä" sitten tuli. Aurinko lämmitti mukavasti, mutta ei ilman pohjavire nyt kuitenkaan mikään helteinen ollut. Sen verran oli kuitenkin lämpöä, että se sai minutkin tuonne pihalle puuhastelemaan pitkästä aikaa. En ole kyllä tämän vuoden puolella kovin mielelläni mennyt ulos touhuamaan, jos on ollut vähänkään koleaa tai kosteaa. Mä tuun heti kipeeksi ja voimat menee jotenkin...
No, eilen sain jopa leikattua osan nurmikosta. Toki sitä hommaa jäi vielä, eikä siitä tänään ainakaan mitään tule, kun selkä meni taas siihen kuntoon, että sen kanssa ei ainakaan tänään tehdä paljon mitään.
Pyykkiäkin pesin eilen ja päivä olikin mitä loistavin pyykinpesuun, joka siis edelleen täällä minun mökissä suoritetaan pulsaattorikoneella saunalla. Veden kuumennan saunan pihalla olevassa muuripadassa. Siitä sitä sitten kannetaan ämpäreillä koneeseen jne. Käy jumpasta kyllä... Onneks mulla nyt on kuitenkin talon takaseinässä vesipiste, josta saan puutarhaletkulla vettä saunalle ja pyykkipadalle. Pitäisi vielä tänä syksynä kaivaa se letkukin maahan, jottei sitä aina tarvis kelata pois, kun leikkaa nurmikkoa.
Pyykinpesun jälkeen pesin vielä saunan kauttaaltaan ja kyllä olikin mukava mennä sitten kaiken työn loputtua puhtaaseen saunaan saunomaan.
Tänäänkin näyttää aurinko paistavan, kello on nyt 9:04 just tällä hetkellä ja aurinko on näyttäytynyt jo tunti sitten. Harmittaahan se vähän, kun nyt ei onnistu sitten pihatyöt kuitenkaan, mutta jospa tuolla kumminkin hiljakseen kävelisi tänään vähän ...
Mutta nyt menen keittämään toiset aamukahvit ja katellaan sit sen jälkeen, mitä tässä voisi touhuta.

Artturi

8.9.2021

PÄIVITYSTÄ.

Koska Artturin elämästä on selvinnyt jonkin verran lisää tietoa, niin päivitän tätä kirjoitusta- korjaan väärin luulemani tiedot oikeilla, todistettavilla tiedoilla (mm sukuselvityksestä saaduilla jne) En erikseen selvitä, mitkä tiedot on vaihtuneet, vaan yritän saada tästä edelleen yhden kokonaisuuden.

Artur Wilhelm Nieminen oli äitini isä. 

Hän syntyi Hangossa kesäkuun 5. päivä, vuonna 1906. Hänen kutsumanimensä täällä Ikaalisissa oli Artturi, tai Arttu.

Artun äiti, Hilda Maria Tell, syntyi Ikaalisten Kallionkielessä 28.11.1883 Wilhelmina ja Wilhelm Tellin neljästä lapsesta nuorimpana. 

Sisarukset; Wilhelmina Tell, myöhemmin Hällfors, Kurulaissyntyisen Wihtori Hällforssin vaimo,  oli lapsista vanhin. 

Toisena syntynyt David Viktor kuoli vauvana

Kolmas, joka hänkin sai nimekseen David Viktor, jäi henkiin ja käytti myöhemmin nimeä Viktor Nieminen. Myös kuopus Hilda, otti 1907 sukunimen Nieminen, joka myös tuli hänen aviottomana syntyneelle pojalleen Arturille.

En tiedä, kävikö Hilda Maria koulua, (luultavasti, koska hänen tätinsä oli Tevaniemen koulussa opettajan) tai että oliko hän piikana jossain taloissa koulunsa käytyään. Mutta kun Hilda Maria Tell oli 17 vuotias ja veli Viktor 19. sisarukset lähtivät yhdessä maailmalle. Vuosi oli 1900. Sisarukset suuntasivat Tampereelle, kuten niin moni täältä siihen aikaan ja tähän päivään asti. 

Hilda asui (tai oli ainakin kirjoilla) Tampereella vuoteen 1905, jolloin muutti Hankoon joulukuun 21 päivänä. 

Viktor veli oli muuttanut jossain vaiheessa Helsinkiin, vuotta en vielä tiedä, mutta hän työstkenteli ainakin merimiehenä jonkin aikaa. Meni naimisiin Alma Järveläisen kanssa ja olivat Hangossa Arturin kummeina kesäkuussa 1906.

Viimeaikoina minulle on tullut mieleen, että muuttiko Hildakin tosiaan sinne Hankoon jo ennen tuota virallista muuttoilmoituspäivää? Hän näyttää kuitenkin pitäneen tiiviisti yhteyttä veljensä Viktorin kanssa, kun veli on tullut kummiksikin vaimonsa kanssa Helsingistä. Joten on paljon mahdollista, että Hildakin on asunut Hangossa jo aiemmin. Hildan tarina on minulla myös työn alla...

Artturi siis syntyi kesäkuuna 5. ja sai toiseksi nimekseen Wilhelm, joka oli myös hänen isoisänsä ja tämän isänkin nimi. Kirkonkirjoihin ei ole merkitty mitään Arturin isästä.

Olen paljon miettinyt sitä, miksi Hilda ylipäätään lähti Tampereelta Hankoon? Olihan hän ollut Tampereella jo viisi vuotta, joten hän kaiketikin kävi töissä ja elämä oli jonkinlaisessa järjestyksessä. Kaikenlisäksi hän on ollut raskaana jo Hankoon muuttaessaan, joten jos tarina kartanon isännästä on tosi, niin heidän "rakkaustarinansa" on täytynyt alkaa Tampereelta, joka on tietysti ihan mahdollistakin. Mies on saattanut olla käymässä Tampereella ja kohdannut jossain Hildan. En yhtään tiedä, missä Hilda on ollut töissä, mutta hän on saattanut olla esimerkiksi tarjoilijana jossain ravintolassa, kun miettii sitä, että hän kuitenkin myöhemmin meni Kotkassakin töihin ravintolan tarjoilijaksi. (Huhupuheena kuultu tämäkin joskus kauan sitten) Kun hän on tullut raskaaksi, mies on ehkä lupaillut hänelle jotain ja pyytänyt lähtemään Hankoon, jonne Hilda on sitten muuttanut joulun alla.
Me emme voi tietää, mutta sen me tiedämme, että vuonna 1911, kun Artturi oli 5vuotias, Hilda muutti hänen kanssaan Hangosta Kotkaan. Eikä vain hänen kanssaan, vaan mukana on ollut myös pikkuveli Hjalmar! Tämä oli minulle täysi yllätyspaukku, kun tilasin Hangosta Hildan sukuselvityksen, josta ei sinänsä paljon muuta sitten selvinnytkään, kuin tämä, että Hilda oli muuttanut sukunimensä Niemiseksi 1907 ja kesäkuun 28 pv vuonna 1909 hän oli saanut toisen pojan. Eli pojilla oli ikäeroa melkein tasan 3 vuotta. 

Hilda oli asunut Hangossa osoitteessa Ratakatu 9, joka talo on edelleen pystyssä ja osoitekin sama.

Mutta syyskuun neljäntenä päivänä 1911 Hilda Maria Nieminen lähtee muuttokuormineen ja kahden pikkupojan kanssa Hangosta Kotkaan. Jo seuraavana päivänä, 5.9.1911 2 -vuotias Hjalmar kuolee! Miksi? Mitä tapahtui? En tiedä, mutta tuntuu kamalan oudolta, että jos lapsi on kuolemansairas, niin yksinhuoltajaäiti lähtisi toteuttamaan paikkakunnan vaihdosta juuri sillä hetkellä. Yksi vaihtoehto on, että tapahtui muuton yhteydessä jokin tapaturma pikkupojalle.

Ehkä saan selville sen joskus... 

Elämä jatkui siis Arturin kohdalla aika lailla sanoisinko traumaattisissa merkeissä. 5-vuotiaalle muutto toiseen kaupunkiin ja samalla pikkuveljen häviäminen perheestä kuoleman kautta oli varmasti kauheaa. 

No, heidän elämästään Kotkassa ei ole tietoa sen enenpää, kuin että asuivat osoitteessa Iso Satamakatu 1. (Nykyään Ruotsinsalmenkatu) 

Vuoden 1913 keväällä Hilda menee naimisiin Kangasniemeltä vuoden alussa muuttaneen Jalmari Pulliaisen kanssa ja näin Artur saa isäpuolen. Jalmari työstkenteli "Kutsaitilla" eli oli sahatyöntekijä.

Mutta onko elämä ollut onnellista tässä perheessä? Vaikea sanoa, ajat alkoivat olla levottomia kun tultiin vuoteen 1917. Jalmari liittyi punakaartilaisiin ja Hilda päätti tuoda poikansa Ikaalisten Kallionkieleen vanhempiensa luokse. Ehkä hän ajatteli, että täällä maalla on rauhallista ja turvassa. Toisin  kävi. Hilda ei varmasti voinut aavistaa sitä, että vain muutamaa kuukautta myöhemmin hänen nuori poikansa joutuu katsomaan läheltä veristä sotaa, kun Kallionkielessä punaiset ja valkoiset taistelivat alle kilometrin päässä hänen kodistaan? Koko kylä oli täynnä huutoa ja parkua, jäällä verisiä ruumiita valkoisella lumella ja pakenijoita sankoin joukoin...

 Syyskuun 15 päivä, 1917 Artturin ollessa 11 vuotias, muutti hän siis isovanhempiensa luokse Ikaalisten Kallionkieleen.  On jäänyt hämärän peittoon, oliko Hildan tarkoitus ottaa poika myöhemmin taas luokseen, mutta tänne Artturi jäi.  Mitkä mahtoivat olla pienen pojan tunnelmat, kun äiti syksyn alkaessa jättää poikansa isoisän ja isoäidin hoiviin pieneen maalaiskylään? 

Maisemat ovat kyllä täällä kauniit ja Kyrösjärvi ihan lähellä, mutta se ei suinkaan ole sama, kuin meri. Iltojen syyspimeys ja viljapellot olivat astuneet pojan uudeksi maisemaksi kaupungin valojen ja katujen sijaan. 

Entä isovanhemmat? Olivatko nämä hänelle jo entuudestaan läheisiä? Rohkenen epäillä, ettei yksinhuoltaja Hilda kovinkaan usein voinut matkustella Hangosta, sen enenpää kuin Kotkastakaan kotikonnuilleen lapsensa kanssa.
Lisäksi tuolloin 1917 syksyllä oli jo aika levotonta ja aikuisista monet varmasti tiesivät, että sota siitä on tulossa. Tämä teki varmaan kaiken vielä jännittävämmäksi.
 Oliko Artturilla ketään, joka olisi lohduttanut ja ymmärtänyt sitä äidin ikävää, joka varmasti monena iltana pakahdutti sydäntä, kun piti nukkumaan käydä.
Millainen mies oli Wilhelm ukki? Tai millainen mummo oli Wilhelmina? Luultavasti he pitivät pojasta kuitenkin hyvän huolen, koska olivat ottaneet myös toisen pojan kasvatikseen. Kalle oli tämän toisen pojan nimi ja Kallelle jäi myöskin Tellien kotimökki sitten aikanaan, kun Artturi lähti maailmalle ja sanoi isoisälleen, että "anna mökki Kallelle, kyllä minä pärjään".

Niin kasvoi poika, joka oli ollut "Kotkan poikii ilman siipii..."
 Olisinpa tiennyt tuon silloin, kun itse asuin pienen hetken Kotkassa 14-vuotiaana. Olisin voinut käydä katsomassa hänen asuinsijojaan ja leikkipaikkojaan, vaikka ne varmasti olivat jo tuolloin muuttuneet, niinkuin kaupungit nyt muuttuvat. 

Silloin oli Arttutaata vielä hyvinkin elossa ja olisin voinut häneltä kysellä kaikki paikat, mutta enpä älynnyt, kun en edes tiennyt, että hänkin oli siellä lapsuuttaan viettänyt ja koulua käynyt.  

Hangosta hän ei luultavasti paljon olisi muistanut, kun oli niin pieni, mutta ehkä jotain sieltäkin...

Artturista tuli siis suutari. Hän kiersi eri paikkakuntia opiskelemassa (luultavasti ainakin Tampereella, jossa hänen isosetänsäkin oli opiskellut suutariksi)  ja tekemässä töitä. 

Sitten hän, noin 22 vuotiaana, "törmäsi" mummooni Elliin, joka ei tuolloin tietenkään ollut kenenkään mummo, vaan noin kolmikymppinen yksinhuoltajaäiti.

Elli Aurora, joka tuolloin käytti sukunimeä Luoma, edesmenneen miehensä mukaan, oli sotaleski. Hänen ensimmäinen miehensä, Nestori Matias Luoma (entinen Rautamäki) oli ammuttu sisällisodassa, aivan niinkuin Ellin isä Teemu Tuominenkin.
Ellille jäi kaksi pientä poikaa joista toinen ei ollut vielä syntynytkään kun isä surmattiin. Toinen oli vuoden ikäinen.
Mutta elämä jatkui sodan loputtuakin ja Elli oli töissä Tampereella eräässä ompeluateljeessa. Hänhän oli ammatiltaan ompelija. 

Sitä en tiedä, missä ja miten Artturi ja Elli toisensa kohtasivat, mutta pari heistä kuitenkin myöhemmin tuli. Ehkä he tiesivät toisensa jo siltä ajalta, kun Artturi oli vielä nuori poika, koska asuivat lähikylissä täällä. Artturi Kallionkielessä ja Elli Tevaniemessä. Elli oli 8 vuotta vanhempi kuin Artturi ja hän oli melko nuorena jo mennyt yhteen tuon Luoman Matin kanssa, joka sitten tapettiin. Elli oli 19 v kun esikoinen syntyi. (Se oli muuten helmikuussa 1917 ja saman vuoden syyskuussa Artturi saapui näihin maisemiin, mutta oli siis tosiaan vasta 11 v tuolloin.)

 Tarvittiin siis nuo kaikki vuodet ja Artturin maailmalla seikkailut, ennenkuin heistä tuli pari. Ja komea pari tulikin. Hääkuvaa ei ole taidettu ottaa, koska sellaista ei mistään ole löytynyt, mutta hääpäivä oli 21.8.1935.
Artturilla ja Ellillä oli tuolloin jo yksi tytär, tammikuussa 1934 syntynyt Elli Marjatta. (Josta tuli minun äitini) Toisen tyttärenkin he vielä saivat huhtikuussa 1938, Aune Annikin.

Artturi tuli siis vävyksi tähän taloon, jossa minä nyt asun ja tätä kirjoitan. Hän laajensi taloa yhdellä huoneella ja rakensi 1936 pihapiiriin itselleen suutarinverstaan, jossa teki töitään. Se oli kyllä vain kesäverstas, koska on vain lautaseinät ilman eristeitä, talvet hän työskenteli pirtissä ikkunan äärellä sijainneen työtilansa ääressä. Lisäksi hän opetteli pienviljelijäksi, joka oli tämän torpan väen vanha ammatti ja jota oli vanhamummu lähinnä Ellin poikien kanssa harjoittanut, koska Ellin täytyi tienata rahaa ompelutöillään. Mutta nyt kun Arttu tuli avuksi niin he yhdessä sitten koittivat repiä elantoaan tästä pienestä parin hehtaarin tilasta parin lehmän avulla. Kun kenkiä ei enää niin paljon teetetty alusta pitäen, koska kaupoista niitä alkoi saamaan melko helposti, niin Artturi lähti myös vieraan töihin ja kulki mopollaan pitkiäkin matkoja  tietyömailla ja rakennuksilla, mistä vain töitä löytyi. 

Vuodet 1940-45 olivat pahoja aikoja jälleen. Artturi, kuten Ellin vähän yli parikymppisiksi ehtineet pojatkin, joutuivat lähtemään sotaan. Niille kentille jäivät  Ellin pojat molemmat, mutta Artturi palasi.

Taata oli melko musikaalinen. Hänellä ja Olavi serkulla (Wilhelminan, Hildan siskon poika) oli molemmilla viulut, joita he soittelivat paljonkin. Vielä vanhanakin, kun taata ei oikein enää kuullut juuri mitään, hän mielellään pyynnöstä soitti viuluaan ja "Karjalan poikia" oli hänen mielikappaleensa, jota hän usein soitti.

Hän oli myös viimeisin tämän talon vakituinen asukas ennen minua. 

Kun minä astuin niinsanotusti remmiin täällä,  Helmikuussa 2015, kaikki ulkorakennukset ja niiden sisältö kertoi hätkähdyttävästi Arttutaatasta.

Suutarinverstaan lestihylly oikealla päätyseinällä on täsmälleen niin, kuinka se oli taatan sen jättäessä, lesteineen päivineen. Talon oikealla sivulla pienessä melko matalassakin "metalliverstaassa" kaikki hänen työkalunsa ja muut tilpehöörit ovat juuri niillä paikoilla, mihin hän ne on viimeksi kädestään laskenut. Siellä on isoja nauloja rivissä seinillä ja niissä riippuu kaikki työkalut kätevästi esillä. "Smirkeli" on tosin siirretty nurkkaan paikalta, jossa se oli Arttun sillä työskennellessä. Se on itse tehty poljettava laite, ja muistan hyvin sen vingutuksen, kun taata hioi sillä jotain pajassaan...
Liiterin oven päällä naulassa roikkuu edelleen hänen lippalakkinsa, jonka muistan hänellä viimeaikoinaan olleen aina päässään. Punainen polkupyörä nojasi ladon seinää, kun tulin tänne, nyt se on tuolla ladon takana odottamassa uutta paikkaansa jossain tontilla...

Paljonkaan ei ole valokuvia Artturilla ollut äidistään tai isästään, mutta nämä kaksi kuvaa löytyi. Vasemmalla on hänen tuntematon isänsä, josta emme tiedä edes nimeään. Niin hyvin Hilda on asian salannut. Oikealla olevassa kuvassa on Hilda Maria uuden miehensä Jalmari Pulliaisen kanssa.

Artturin isä

Hilda miehensä Pulliaisen kanssa  

Mistä Arttutaatan äidin suku Tellit tulee?
Menkäämme hetkeksi ajassa taaksepäin. 

Soldaten Wilhelm Tell

”Rotesoldaten n:o 58, Wilhelm Tell” tuli Kallionkieleen ruotusotilaaksi vuonna 1857 jossa hän asui kuolemaansa saakka 1919. 

Wilhelm syntyi Kilvakkalan Hahkassa, leskivaimo Maria Lundin aviottomana lapsena  8.2.1836. Maria oli synnyttänyt myös 1831 aviottoman tytön, Evan, mutta tämä kuoli jo aivan vauvana. Lisäksi Maria Lundilla oli aiemmasta avioliitostaan ruotusotamies Henric Lundin kanssa kaksi poikaa. Henric oli kuollut 1829, vain 28 vuotiaana.

Wilhelmin isän tiedetään olevan Carl Johansson, jonka kanssa Maria Lund sai vielä toisenkin pojan  (Carl Calrsson (Wallin), s. 1838) mutta tuolloin pari oli jo aviossa ja asui Parkanossa. He muuttivat kuitenkin jo vuoden kuluttua takaisin Ikaalisiin, Karttuun jälleen.

Poikien isä, Carl Johanssonkaan ei elänyt kovin vanhaksi, hän hukkui 39 vuotiaana. Paljon oli mies kuitenkin ehtinyt tuohon ikään mennessä. Kaksi avioliittoa ja 7 lasta.

Wilhelmillä ja Carlilla oli siis myös joukko sisaruspuolia, koska molemmat vanhemmat olivat aluksi naimisissa toisten henkilöiden kanssa; Carl Regina Johanssonin kanssa ja Maria Henric Lundin kanssa. 

Wilhelmin  alkuvaiheista on vaikea sanoa mitään, mutta sotilasuralle hän kuitenkin lähti. Sukunimensä Tell hän luultavasti sai "sotaherroilta" kuten muutkin sotilaat tuohon aikaan. Kaikille annettiin uusi sotilasnimi, joka oli lyhyt ja useimmiten ruotsinkielinen. Olisiko tuo Tell tullut vähän huumorilla kuuluisan kaimansa mukaan? 

Wilhelmin vaimo oli  Eva Gustava Esaiaantytär Isoröyhiöstä, (2.7.1835- 25.9.1896) Naimisiin pari meni Kartussa 1856, mutta kaikki lapset, yhtä lukuunottamatta ovat syntyneet Kallionkielessä, pari on varmaan muuttanut sinne pian häiden jälkeen, kun Wilhelm on asetettu Kallionkielen ruotusotamieheksi.

Wilhelm ja Eva saivat 10 lasta:

Wilhelm, synt. 16.10. 1857 (Arttu-taatan isoisä)

Daniel Victor, synt. 13.9.1859

Rosa, synt. 16.10.1861 (kuoli 1 vuotiaana 6.12.1862, kuolinsyy ”konvuls.”)

Robert, synt. 6.2.1864

Anders, synt. 20.7.1867 (kuoli 19.10,1867 alle vuoden vanhana kuolinsyy ”torsk”)

Greta Josefina, synt. 12.8.1868 (kastettu 16.8.1868 Höytölä)

Ivar, synt. 18.8.1869 (kuoli 26.8.1869, kuolinsyy: ”andtäppa”)

Amanda, synt. 3.8.1870

Johan Ivar, synt. 28.12.1875 (kuoli 19.19.1877 1 vuotiaana, kuolinsyy ”wattensot”)

Karl Arvid, synt. 11.11. 1878 (kuoli 23.1.1881 2 vuotiaana, ilmeisesti tuhkarokkoon; ”tuhkuri”)

Pari kuvaa Artturista. Hattupäisistä herroista oikeanpuoleinen on Artturi (toista en tunnista) ja toisessa kuvassa on Artturi vasemmalla   ja serkku Olavi Valdemar Hällfors oikealla.

 

1930-luku

20-luku on jätetty taakse, pahimmat haavat alkavat pikkuhiljaa arpeutua, vaikka jättävätkin ikuiset jäljet niin Maria mummoon, kuin Elliin, Hiljaan ja Toivoonkin. Maailma ei ole heille vieläkään kovin turvallinen paikka, joten suut pidetään supussa eikä menneistä puhuta, niitä itketään ehkä yksin metsässä hakiessa lehmiä laitumelta tai ojaa kaivaessa...
Vuosikymmen vaihtuu, Marian ja Teemun lasten perheet kasvavat ja tuovat heille mukanaan uudet haasteet ja työt.
Hilja on löytänyt vuosia sitten uuden miehen Luojuun Artturista ja heillä on Hiljan 16-vuotiaan Aune-tytön lisäksi jo neljä uutta lasta: 10-vuotias Onni, 8-vuotias Kerttu, 6-vuotias Urho ja 3-vuotias Inkeri. Tällä uudella vuosikymmenellä he saavat vielä kaksi lasta lisää 1934 syntyy Raine ja 1938 Kauno.
Toivolla ja Hilmallakin on 30-luvulle tultaessa Jaakko 7v, Helvi 5v ja Margit 1v. 1932 heille syntyy Kyllikki ja vielä tulee "iltatähtikin" vuonna 1940, pikkuinen Tapani poika.
Myös Elli, joka on saanut jo poikansa kasvatettua lähes "aikamiehiksi", Jorman ollessa 13 vuotias ja Matin 12 v, on löytänyt Tampereella työskennellessään Niemisen Artturin, joka on täältä samoilta kyliltä, Kallionkielen kasvatteja, mutta on  8 vuotta Elliä nuorempi, joten eivät ehkä senkään vuoksi ole täällä kylillä kulkeneet vielä samoissa "piireissä". Artturikin on kuitenkin jo kasvanut aikuiseksi ja saanut koulutuksen suutarin ammattiin, jota on harjoittanut jo eri puolilla suomea siihen mennessä. He menevät naimisiin.  Hyvin Arttu tuleekin toimeen poikien kanssa ja 1934 heille syntyy ensimmäinen tytär, Elli Marjatta. Artturi on tuolloin 28 vuotias ja Elli 36. Neljän vuoden kuluttua pikku Elli saa siskon, jonka nimeksi tulee Aune. (Myöhemmin, kun Elli oli lähes teini-ikäinen, hän ei enää halunnut, että häntä kutsuttiin "pikku-Elliksi" erotuksena äiti Ellistä, vaan hän otti toisen nimensä Marjatta käyttöön)

Yksi seikka minua kummastuttaa tuossa 30-luvussa. Onhan se ollut todella ankeata aikaa suomessa muutenkin, mutta että ei yhtä ainutta valokuvaa löydy, jonka voisin selvästi laskea olevan 30-luvulta. (siis puhun nyt tästä omasta suvustani, äitini suvusta paremminkin) Mutta sekin kertoo tarinaa omalla tavallaan... kaikki keskittyy nyt vain eteenpäin selviämiseen ja lasten kasvattamiseen, jokaisessa kolmessa perheessä syntyy lapsia ja elantoa hankitaan sieltä, mistä sitä parhaiten on saatavilla. Pienet maatilkut on kaikilla ja lisäksi käydään muualla töissä, kuten Elli ompeiljana, Toivo kirvesmiehenä ja Hiljakin oli luullakseni hyvä käsityöihminen, koska koko sukumme on enimmäkseen käsityöläisiä. Maria kutoi edelleen kankaita ihmisille oman talon töiden ohella. Artturi-vävy teki kenkiä, niitä maankuuluja jatsareitakin ja vuonna 1936 hän rakensi tuohon pihaan yhden ulkorakennuksen lisää, nimittäin suutarinverstaan itselleen ja sen toiseen päähän Ellille "Puolin", eli vaateaitan, jossa myös kesäisin nukuttiin, aina joku piti sitä kesäkamarinaan. (minäkin sen kesän, kun olin noin 12v)
Mutta, jos palaan nyt siihen valokuvattomuuteen vielä; olen kummastellut sitä, että Ellin ja Artturin häistäkään ei ole minkäänlaista dokumenttia missään, ei yhden yhtä valokuvaa! Ei kihlakuvaa, ei hääkuvaa... on täytynyt olla todella tiukkaa aikaa ja ehkä totuteltu liiaksi pitämään "matalaa profiilia" sisällisodan jälkeen, eikä ole haluttu tulla esiin millään tavalla noina vuosina.
Mutta Artturi ei ollut samaa maata. Hän soitteli viulua -missä lie oppinut sen taidon- ja oli muutenkin iloinen velikulta. Rakasti lapsiaan yli kaiken ja yritti opettaa pikku Elliäkin soittamaan viulua, mutta äiti Elli ei oikein jaksanut sitä kuunnella vaan oli usein käskenyt lopettaa sanoen: "ei tommosta vingutusta kukaan kuuntele". Harmi sinänsä, nyt äiti tuolla hoivakodissa sitä sitten muistelee ja suree ja sanoo, että kyllä hän varmaan olisi oppinut... No, äidillä on kyllä hyvä musiikkikorva ja kaunis äänikin hänellä oli ennen. (Mainittakoon nyt tässä yhteydessä, että myös eno-Toivo oli musiikkimiehiä, hän soitteli haitaria)
Laitan tähän yhden kuvan, jossa Arttu ja pikku-Elli ovat jollain vierailulla jossakin, en tiedä missä ja kuva täytyy olla jo 40-luvun puoleltakin, mutta koska tähän nyt ei muuten tulisi juuri mitään kuvia, niin laitan tämän: Siinä äitini on luultavasti 6 vuotias, eli kuva olisi silloin vuodelta 1940.  En tiedä, keitä muita kuvassa on.

Mutta paljon siihen aikaan kyllä tehtiin sukulaisvierailuja ja oltiin yhteyksissä tiiviisti. Lähinnä kirjeiden muodossa, mutta aina, kun jossakin perheessä sattui jotain, iloa tai surua, niin kaikki osallistuivat. Kauniita mustareunaisia surukutsuja lähetettiin ihan henkilökohtaisesti (vielä minunkin lapsuudessani niitä tuli) ja samoin hääkutsut. Myös äitienpäivinä ei koskaan unohdettu lähettää äitienpäiväkortteja kaukana asuville äideille ja mummoille. Täällä on paljon ihania vanhoja kortteja, joita Maria ja Elli saivat joka vuosi. Niistä teen myös oman postauksen tässä lähipäivinä.
Nykyään on niin yleistä, että netissä vaan ilmotellaan ja sanomalehdestä saa lukea hautajaiskutsutkin, jos on tilannut paperiversioita lehdistä... sehän ei oo enää edes muotia... Moni asia jää pintapuoliseksi nykyään. Mutta ei ole tarkoitus huokailla vanhojen hyvien aikojen perään ja väittää että nykyään on kaikki huonommin. Perusasiat ovat nykyään paremmin, mutta ihmisten kanssakäyminen ja toisista välittäminen on paljon huonommin.

 Mutta palataan taas "Sorvanperälle" ja kolkytluvulle. Heh.
Lapsia oli siis  paljon joka talossa ja nyt myös serkuksia tässä lähitienoolla aika liuta, kun oli Ellin tytöt Marjatta ja Aune, sekä Toivon lapset; Helvi, Margit, Kyllikki ja pikku Tapani. Nuo leikkivät äitini puheitten mukaan paljon yhdessä lapsina. Joskus talvella laskettiin kait "Sillanahdetta" eli Kiljunpiitan mäkeä potkukelkkajonolla hurjaa vauhtia alas ja Tapani pikkuinen oli huutanut että; "tuurapakkerilla mennään!"   Linkkasin tuohon, mitä tuo pikkumies tarkoitti tuolla "tuurapakkerilla"
Monta muuta hauskaa juttua äiti on kertonut joskus, mutta en minäkään niitä kaikkia enää muista. Aune, joka oli äitiä 4-vuotta nuorempi ja näinollen myös noita Tuomisen tyttöjä nuorempi, mutta rehasi kyllä aina mukana, oli joskus myös itkenyt jossain metsässä, kun olivat leikkimässä, että "mulla on vilu ja nälkä ja äitee ikävä".
Koska mulla ei nyt ole tuosta 30-luvusta niitä valokuvia laittaa muitakaan, niin laitan kumminkin isäni, Esa Tuomisen koulukuvan tähän loppuun. Nimittäin, kun mennään seuraavalle vuosikymmenelle, eli 40-luvulle, niin Niemisen pihapiiriin ja Marjatan elämään astuu mies Miettisten Tuomiselta, pitkän huiskea Esa Mikael, mutta se on sitten taas uusi tarinansa sekin.
Koulunsa Esa-poika aloitti kuitenkin 30-luvun alussa, kun Niemisen Marjatta ei vielä ollut syntynytkään.
Kuvassa Esa on etualalla istujien rivin reunimmainen oikealla ja koulu oli Miettisten Paastolla. Vuosi saattaa olla 1931, tai 1932.

Kolme vuotta kohta täällä...

Jotta emme vallan uppoaisi "wanhoihin hywiin aikoihin" ja unotaisi, että talo elää tänäkin päivänä täyttä elämää parinkymmenen hiljaisen vuoden jälkeen, laitan vähän tämän päivän kuuulumisia.
Viimeisin talon vakinainen asukas ennen minua oli Arttu-taata. Nyt minä koitan pitää taloa pystyssä ja elävänä. Puutarhaa olen koittanut laitella tänne, tosin aika huonolla menestyksellä toistaiseksi, kun tuota kuusikkoa ja isoa puustoa on liikaa tuossa "päivänpuolella", eli aurinko ei pääse täydellä tehollaan auttmaan minua kasvien ja kukkien kanssa, Nyt siihenkin asiaan on kuitenkin tulossa parannusta, kun poikani osti tuon viereisen tontin ja hänellä on nyt siis lupa kaataa puustoa pois. Talvella niin olis tarkoitus tehdäkin ja eiköhän ensikesänä ole jo ihan toinen meininki minullakin tuon pihan kanssa. Kun olin pieni, täällä oli paljon kukkaniittyjä ja aurinkoa. silloin ei ruohonleikkurit laulaneet, vaan ruoho niitettiin loppukesällä ja pihamaallakin oli pari heinäseivästä pystyssä, kun nekin heinät ja kukat kuivattiin eläimille.
Minä en kuitenkaan aio ottaa eläimiä, enkä kasvattaa pihanurmikkoa seipäälle laitettavaksi, mutta kukkaniittyjä kyllä saa olla parikin ja sitten ihan istutettuja alueita ja sensemmosta...

Viime syksynä laitatin vesijohdon taloon ja pihamaa myllerrettiin kaivurilla auki ja tämä mennyt kesä oli -ei vain säiden puolesta- vaan siksikin surkea, että sitä raadeltua pihaa yritin "raapia" takaisin tasaisesmmaksi ja saada nurmikon siinä kasvamaan. Ehkä sekin ensi kesänä on jo parempi. Tuuliniemi (naapuri) toi mulle kolme traktorin peräkärryllistä maata tuohon kaivannon päälle, kun se oli mennyt vähän kuopalle ja sitä tarttis nyt sitte levitellä sitä maatakin siinä taas... *huoh*

Joo ja talossakin oon nyt vähän alotellut maalaushommia. Lattiamaalia pitäis seuraavaks käydä ostamassa ja maalata pari puulattiaa. Vaatehuonettakin oon nikkaroimassa parhaillaan yhteen nurkkaan, kun ei sitä ennen vaatteita niin paljon ihmisillä ollut, että sitä varten oikein tiloja olisi taloon suunniteltu heh heh.. ja kyllä määkin oon nyt päättänyt rajoittaa tuota vaatteiden määrää. Mutta kyllä mää silti pienen vaatehuoneen niille tartten, että saa sitte kaikki samaan koppiin lykätä, eikä joka puolella ole jotain.

Ensimmäinen kosketus "omaan kotiin" 27.1.-15 illalla.

Tammikuussa tulee 3 vuotta siitä, kun tulin tänne. Laitan tähän jokusen kuvan tuolta ajalta, mitä satun löytämään koneelta, jos niistä selviää yhtään mitään tämän ajanjakson aikana tapahtuneista muutoksista. Sen voin sanoa, että talvella 2015 talo oli aikalailla metsän puristuksissa. Nuorta kuusikkoa ja muuta vesaikkoa oli jo päässyt kasvamaan aika lähelle taloakin ja vain pikkuisen pilkisti mökki niiden välistä. Tätini, joka omisti talon ennen minua, oli tullut senverran vanhaksi ja huonokuntoiseksi, ettei enää jaksanut täällä käydä niin usein ja pitää huolta ympäristöstä. Se oli ollut vuosia jo vähän oman onnensa nojassa. Talossa sisällä oli kyllä lämpö esim päällä talvet, niin että se pysyi koko ajan hyvässä kunnossa.
Kaadoin itse kaikki käsivarren paksuiset ja sitä pienimmät puut pihasta heti ekana keväänä ja poika sitten myöhemmin jonkin verran isompiakin tästä ihan talon läheltä. Sain vähän edes kirkastumaan pihamaata...
Oikealla olevan kuusi kuvattu maaliskuussa -16. Sen kaadoin ihan ite keväällä 2016. Se oli takapihalla ja sen paikalla on nyt "Tohtorin päärynä".

 Tämä kuva on otettu 31.1.2015, eli pari päivää sen jälkeen, kun tulin tänne ekan kerran niinku omaan mökkiin. Lunta oli paljon silloin ja Tuuliniemen Timo oli käynyt auraamassa pihatiet, niinkuin hän tekee nykyisinkin, jos lunta on. Oikeassa reunassa näkyvät isot koivut piti kaataa samalla kertaa kevättelvella mutta vain toinen kaadettiin sitten maaliskuun alussa 2016. Nyt tulevana talvena sitten menee tuo toinenki.

Artturin vuonna 1938 rakentama sauna oli jo päässyt hirsiltään niin huonokuntoiseksi, että kun aloimme sitä Seben kanssa remppaamaan syksyllä 2015, niin hirret vaan karisivat tomuna alas. Siellä oli joku "viisas" laittanut muutama vuosi sitten lastulevyt löylyhuoneen seiniin hirsien päälle. Aika surullinen näky sieltä homehtuneiden levyjen alta sitten paljastuikin ja niin koko sauna meni purkuun. Kaikki käyttökelpoinen materiaali kuitenkin otettiin talteen ja käytettiin uuden saunan rakentamisessa hyödyksi. MM. ikkunat siirrettiin tästä suoraan seuraavaan saunaan. Ne ovat ikivanhat hyvästä sydänpuusta nikkaroidut ikkunat puutappiliitoksin. Ne palvelee vielä pitkään.

Tässähän se uusi sauna sitten onkin tekeillä talon takapuolelle, siihen paikkaan, missä ennenmuinoin oli navetta. Tämä kuva on talvelta 2016, jolloin saunassa jo kylvettiin, mutta paljon se oli vielä keskenkin. Ulkovuorauskin puuttui ekan talven, se tehtiin heti keväällä 2016. Tossa kuvassa muuten näkyy se iso kuusi, jonka sitten keväällä kaadoin ja istutin siihen sen päärynäpuun tilalle. Tuo etualalla näkyvä pikkupuu on kirsikka, jonka Sebe toi heti 2015 keväällä tänne. Siinä on ollut jokunen kirsikka kahtena kesänä, mutta ei mitään hyvää satoa vielä.

 Ja tässä se ensimmäinen iso koivu kaatui. Velipoika sitä kaatoi ja seuraavan kaatoi yhdessä Seben kanssa, joka saapui paikalle myöskin ja siinähän sitä oli sitte Sebelle pilkottavaa hyväksi toviksi :)

 Tämä on se toinen koivu. Nuo olivat jo niin vanhoja ja niin isoja ja vielä niin lähellä taloa, varsinkin tämä, että jos jokin iso myrsky olisi sen kaatanut talon päälle, niin aika ikävät olis ollut seuraukset. Ja saihan siitä paljon polttopuuta...

 Tuolla kaadetun koivun takana näkyy vielä sitä vanhaa saunaa ja kuinka siitä on ikkuna otettu jo irti. Uusi oli tekeillä ja sitä mukaa otettiin matskua kun sitä oli tarvis ja mikä nyt kävi tuosta vanhasta. Onhan ne hirretkin, mitkä oli ok, tuolla pilkottuna polttopuiksi, (aika pieni sauna ja pätkiä hirsiä, joten ei niitä voinut missään muualla enää käyttää.) Osahan niistä tosiaan mureni pölyksi maahan...

 No niin, tässä on sitten mun kasvimaa kesältä 2016. Käänsin toki maan jo 2015 ja kasvatin myös silloin paljon kasveja, mutta niitä kuvia mulla ei enää ole koneella lainkaan. Teetin niistä valokuvakirjan ja poistin kuvat koneelta, kun niitä muutenkin tahtoo kertyä ihan liikaa.

 Salkoruusut kukkivat myöhälle syksyyn saakka. Vielä lokakuussakin niitä oli.

 Syyskuun lopulla 2016 oli vielä niin kauniita aurinkoisia päiviä, että me täällä syötiin vieraiden kanssa ulkona... Eli toukokuusta syyskuun loppuun on monet ateriat syöty pihamaalla, ihan kuin ennenvanhaan Ellimummunkin aikaan tehtiin, aina kun oli vieraita enemmän. Mökkihän on melko pieni, joten sisällä ei niinkään voi mitään kestejä järjestää, mutta ulkona on tilaa ja lääniä :)
Tässä kuvassa on vielä mun äitikin mukana, taitaa olla todella viimeinen  kerta, kun hän on pystynyt täällä käymään, koska marraskuussa hän kaatui sitten niin pahasti, että joutui pitkäksi aikaa sairaalahoitoon. Eikä hän senjälkeenkään enää koskaan voinut palata omaan kotiinsa, vaan asuu hoivakodissa ja istuu pyörätuolissa, joten häntä on tänne vaikea tuoda.

 Lokakuussa 2016 kaivettiin vesijohto maan alle ja siitä kuukausi, niin putkimies kävi vetämässä keittiöön johdot ja aloin saamaan hanasta vettä. Sekä lämmintä että kylmää ja se oli kyllä merkittävä parannus mun oloihin täällä, vaikka mää aluks niin romantisoin sitä kaivolla käyntiä ja veden kantamista ja aattelin, että kyllä se mulle riittää. Ja olisin tehnyt sitä kyllä ihan tappiin saakka, laiskuudesta ei ollut kyse, mutta voimat petti. Se vaan täytyi myöntää, että mää en oo enää niin nuori ja kun mulla nyt sattuu oleen noita "kroonisia" remppoja niin ei sitä poweria vaan oo... Ja  kun sitä tarvitaan joka hommaan täällä, niin jostain päästä on helpotettava.

 Oi, tuo pikkupoika oli kyllä mahtava! Tää kuva on otetu keittiön ikkunan läpi, kun olin sisällä laittamassa ruokaa ja näin, kuin kaivurimiehen pikkupoika, joka oli tullut vain "katteleen" alkoi yhtäkkiä tehdä hommia kuin mies vähä joka puolella. Hän oli vasta 8v mutta herranjestas mitkä voimat ja mikä ketteryys ja kerkiäväisyys. Se katteli tossakin vähän aikaa mitä Sebe tekee ja sitte se juoksi hakeen mun pihasta tommosen pikkulapion ja hyppäs tonne montun pohjalle tekeen Seben rinnalla ihan samaa hommaa. Mun oli pakko ottaa sitä videollekin pätkä  ja pari valokuvaa.

Saunakin on saatu valmiiksi ja päivät lyhenee, talvi tekee jälleen tuloaan, mutta silloin tällöin on maisemassa hienoja valoefektejä ja hetkiä ja tunnelmia, joita ei voi saada betoniviidakoissa, eli kaupungeissa. Ainakaan isommissa. Täällä tämä hiljaisuus, luonnon omat äänet ja ihmisen sydämen syke... Jo Einstein sanoi: "katso luontoa, niin ymmärrät" vai mitenkä se meni...

Pieni yhteenveto ajalta 1910 -20

Kun tullaan vuoteen 1910, Elli on 12 vuotias, isosisko Hilja 16 ja veli Toivo 15 vuotias. Hilja on varmaan käynyt jo rippikoulun ja Toivokin saattaa käydä sitä.
Teemu ja Maria ovat molemmat työväenaatteen ihmisiä ja Teemu osallistuu aktiivisesti kunnallispolitiikkaan, ollen mukana erilaisissa lautakunnissa. 
Eteenpäin yritetään ja oloja koitetaan parantaa parhaan kyvyn mukaan. Lapsetkin opetetaan olemaan mukana kaikissa asioissa ja työtä pitää tehdä pienestä pitäen.
 Miettisten työväenyhdistys oli jo perustettu vuosia aiemmin (en tiedä tarkkaa vuosilukua), mutta  Teemu oli valittu sen puheenjohtajaksi jota hommaa hän hoitikin kuolemaansa saakka (huhtikuussa 1918.)
Kun työväenyhdistys perusti naisosaston 1908, Maria Tuominen valittiin sen puheenjohtajaksi.

Sosiaalidemokraatti  28.4.1908:

"Ikaalisten Miettisten T. Y:n naisosaston perustava kokous pidettiin t. k. 21 p. Jäseniä liittyi osastoon 15, puheenjohtajaksi valittiin Maria Tuominen ja johtokuntaan Tilda Tuomela, Manda Rinne, Aliina Kivinen, Roosa Mäkinen, Agda Lahtinen ja Hilma Ojala. Johtokunta valitsi keskuudestaan kirjuriksi Hilja Tuomisen ja rahastonhoitajaksi Elli Aittomäen. Osaston puolesta valittiin aluetoimikuntaan Maria Tuominen, Tilda Tuomela, Aliina Kivinen, Roosa Mäkinen ja Manda Rinne- Valittiin edustajaksi valitsijayhdistyksen kokoukseen T. Tuominen. Osanotto kokoukseen oli vilkasta ja runsasta. Lopuksi huudettiin kolminkertainen ”eläköön” naisjaostolle."

Aika hauska lukea noita juttuja ja huomata, että sekä äidin, että isän sukulaisia on toiminut yhdessä noissa jutuissa. Maria Tuominen oli siis äitini mummo ja Tilda Tuomela taas isäni mummo. Hilja Tuominen on tässä vaiheessa ollut vasta 14 vuotias, mutta on jo mukana yhdistyksessä kirjurina. Hilma Ojala oli Teemun veljen, Davidin (Taavetti) vaimo.

Sosiaalidemokraatti lehdessä 26.01.1909:

"Miettisten työväenyhdistyksen naisosaston vuosikokous pidettiin 10 p:nä tammik. Tevaniemen Lahtisella.

Luettiin osaston vuosi- ja tilikertomus, joka osoitti, että osasto on toiminut ripeästi tämän 8 kuukauden aikana, siitä kun osasto perustettiin, kun tuloja on ollut 231 mk. 75 p. 

Tilintarkastajain lausunnon perustalla ei myönnetty rahastonhoitajalle tilinvapautta, sillä rahaston tila osoitti 2 mk. 80 p. vaillingin, josta rahastonhoitaja hermostui niin pahasti, että lähti kiroten ja poraten pois ja sanoi, ettei hän ole semmoisten perkeleitten rahojen omistaja. 

Sitten valittiin virkailijat. Puheenjohtajaksi tuli Maria Tuominen, kirjuriksi Hilja Tuominen ja rahastonhoitajaksi Roosa Lindbom. 

Johtokuntaan: Hilma Ojala, Iida Mäkelä, Aliina Kivinen, Manda Rinne ja Agata Lahtinen. Kuukausimaksu päätettiin pitää entisellään. Mieliala oli kokoujksella iloinen, paitsi edelllämainittua henkilöä lukuunottamamatta joka osoitti tietämättömyyden oireita.
 Lopuksi laulettiin työväen marssi."

Sitten Ellikin jo menee rippikouluun ja tässä on hänen rippikouluaikainen kuvansa.  Olen tunnistavinani Ellin tuosta kuvasta ja merkkasinkin hänet siihen. 

Olisi kiva tietää, keitä nuo papit olivat, mutta en nyt jaksa alkaa etsimään sitä tietoa netistä. Jos joku lukijoista tietää tai haluaa etsiä, niin voisi kertoa.  

 Kuva on vuodelta 1914 ja  Ellin isosisko Hilja on jo naimisissa ja hänellä on pieni Aune vauvakin. Hilja itse on 20 vuotias. 

Noina aikoina ei ollut juurikaan autoja, mutta hevospelillä kuljettiin ja höyrylaiva Ikaalinen liikennöi vilkkaasti Kyrösjärvellä kuskaten ihmisiä kauppalaan ja kauppalasta pois. Miettisten laivalaituristakin pääsi monta kertaa viikossa laivalla kauppalaan ja muuallekin. Ohessa Ikaalinen lehdestä "leikattu"  "Höyrywene Ikalisen kulkuwuorot 1916"

Kauppoja oli laiturin lähellä rannan tuntumassa kaksikin. Se, joka minun lapsuudessani oli "Talosen Seijan kauppa", oli tuohon aikaan Eräsen kauppa. Kylillä oli paljon ammattilaisia, oli suutareita, kraatareita, meijeri, seppiä, sahoja jne. Leipomokin oli "Temperin lahdessa", eli Stenbergin talossa, Miettisissä. Talo oli lahdenpohjukassa ihan rannalla. Siellä me kävimme lapsina ongella, kun talo oli jo kauan ollut kylmillään...

Näin mentiin täällä silloin. Maria oli hyvin taitava ja  haluttu kutoja, joka osasi suunnitella hienoja kankaita ja kutoi niitä. Adam Mattila, Teemun veli teki hänelle kangaspuut ja ne ovat tänäkin päivänä minun äidilläni, (tosin varastossa) joka myös kutoi niillä aikanaan paljon räsymattoja.)

Maria kehräsi langat ja teki kaiken alusta loppuun. Minulla on täällä vielä Marian rukkikin, mutta se on hieman rikki, joten se pitäisi korjata ja sitten valokuvata jne. 

 Elli oli seurustellut jo jonkin aikaa Luoman Matin kanssa, joka myöskin toimi aktiivisesti työväenyhdistyksessä. Oli iltamia, näytelmiä näyteltiin ja elämä oli vilkasta, vaikka maailma oli tuolloin levoton ja sotaisa.

 Elli tuli noihin aikoihin raskaaksi ja synnytti helmikuussa 1917 pojan, jolle annettiin nimeksi Jorma Bertel.  Joulukuussa Elli ja Matti kuulutettiin avioliittoon, joka ei sitten sattuneesta syystä ehtinyt toteutua. Ja Ellihän odotti jo tuolloin toista poikaa, joka syntyi  elokuussa 1918 ja sai nimen Veli Matti.

 Teemu yritti ajaa köyhälistön asioita. Hänelle oli hyvin tärkeää oikeudenmukaisuus ja parempi elämä kaikille. Lyhyemmät työpäivät ja se ettei kenenkään enää tarvitsisi olla toisten "orjina" tekemässä raskaita taksvärkkejä, vaan kaikki voisivat lunastaa torppansa halutessaan ja tehdä palkkatyötä oikealla palkalla ja inhimillisiä määriä. 

Onhan se aika mielivaltaista ollut monellakin taholla isojen isäntien toiminta torppareita ja muita palkollisia kohtaan. Ei toki koskaan saa yleistää, aina on ollut puolin ja toisin myös oikeudenmukaisia ja reiluja ihmisiä, niinkuin niitä koijareitakin. 

Ja jos tässä nyt verrataan nykypäivään, niin kyllä aika kehnossa asemassa on jälleen osa kansalaisiamme. 

Mutta tässä nyt vielä pari lehtijuttua vuodelta 1917, jolloin täällä Tevaniemessäkin kuohui ja kauppalanpuolellakin pidettiin "torikokouksia", joihin Teemukin näyttää osallistuneen. Nuo ensimmäisen jutun iltamat ovat olleet samana sunnuntaina tuon torikokouksen kanssa. Hauska tapa ilmaista asioita on ollut tuohon aikaan.

Ikaalinen lehti 20.4.1917:

Ikaalisten Työwäenyhdistyksen iltama oli t. k. 15 p:nä Kauppalan Seurahuoneella.

Terwehdys puheen piti Nestori Karlsson ja runon lausui wauhdikkaasti nti Hilda Jaakkola. Kaksinäytöksinen näytelmakappale  suoritettiin melkoisen hywin.

Seurasi sitten kuplettilaulu, jonka esitti puutarhuri Henriksson. Tämän jälkeen luettiin kertomus ja esitettiin hauska kuwaelma. Senjälkeen alkoi yleinen karkelo kestäen puoleen yöhön saakka. - Yleisöä oli tilaisuuteen kokoontunut paljon ja kaikkien käytös erittäin mallikelpoista niin ettei mitään häiriötä iltaman kuluessa sattunut.

Järjestykseen nähden olisi tästä iltamasta muillakin paljon oppimisen waraa.

Kansalaiskokous Ikaalisten kauppalan torilla

pidettiin viime sunnuntaina täkäläisten työwäenyhdistysten kunnallisjärjestön toimesta

kello 12:ta päivällä alkaen. Saapuwille oli tullut pää-asiallisesti työwäestöä noin 350 henkilön waiheille. Muihin puolueihin lukeutuva yleisö näkyi tulleen katselijoiksi ja kuuntelijoiksi päättäen siitä etteiwät he ennen kun vasta kokouksen loppupuolella ottiwat osaa keskusteluihin.

Kokouksen puheenjohtajaksi walitiiin koneasioitsija Oskari Salonen ja pöytäkirjuriksi walokuwaaja Nestori Karlsson.

- Ensiksi keskusteltiin elintarpeiden hankkimisesta paikkakunnalle, sillä kokoukseen saapuneet tuntuvat olevan tyytymättömiä kunnan elintarvelautakunnan hitauteen, wieläpä sen muihinkin toimenpiteisiin. Päätettiin sen wuoksi ehdottaa kiireellisenä asiana Ikaalisten kunnankokoukselle lisäjäsenien valitseminen tuohon elintarwikelautakuntaan ja hywäksyttiin siihen ne ehdokkaat,

joita työwäestön kunnallisjärjestö oli siihen valinnut. Asia on esitettävä mahdollisimman pian laillisesti kuulutettawassa kunnankokouksessa

Sen johdosta ettei kunnan elintarwelautakunnan pyyntöön saada kunnan alueella toimittaa pakollinen wiljantarkastus, ole kuwernöörinwirastosta saapunut minkäänlaista wastausta, päätti kokous lähettää yhden joukostaan Turkuun kiirehtimään asiaa. Walituksi tuli walokumaaja Nestori Karlsson.

Kuka hänelle palkkion ja matkakustannukset suorittaa jäi kokoukselta päättämättä.

Sen jälkeen esitti puheenjohtaja keskusteltawaksi täkäläisten poliisiwiranomaisten - kruununwoudin, nimismiehen ja poliisein asian, joille oli wiime naalisk. 30 pv täällä pidetyssä ”kansalaiskokouksessa" päätetty antaa kruununwoudille ja kahdelle poliisille wirasta eroamistäsky ja nimismiehelle warotus. Raskaita syytöksiä näitä henkilöitä wastaan lausuttiin ja nyt ei enään tyydyttykään nimismiehelle warotuksen antamiseen, waan päätti kokouksen enemmistö määrätä hänen kohta eroamaan wirastaan.

Kokouksen wähimmistö waati otettawaksi pöytäkirjaan niiden henkilöiden nimet, jotka owat ilmoittaneet näitä wirkamiesten „rikoksia" ja että heitä on „ensin tutkittawa ennenkuin hutkitaan". Salaisia ilmiantoja nyt, niinkuin aina ennenkin on kaikkien kansalaisten halweksittawa ja yhtä ankarasti tuomittawa niinkuin hirmuwallankin aikana.

Kokouksessa huomautettiin, että äsken kuluneena aikana oli santarmeilla ja muilla heidän ta-

paisillaan tapana tehdä ilmiantonsa salaisuudessa ja pysytellä itse piilossa ja kysyttiin tahtooko tämä kansalaiskokous nyt menetellä samalla tawalla, eli toisin sanoen, yksityisten ilmiannot ja syyttäjät pitää salassa ja kansalaiskokouksen päätöksen nimessä tehdä syytökset.

Tähän mielipiteeseen yhtyi suuri joukko m. m. sosialistejakin, mutta enemmistö kuitenkin tahtoi nimet salata, eikä syyttäjien nimiä merkitä kokouksen pöytäkirjaan.

Erottamispäätöksistä tietoa viemään asianomaisille itselleen walittiin wiisimiehiset lähetystöt, jotka kokouksen kestäessä käwivät nämä tiedot ilmoittamassa.

Poliisille annetaan tieto päätöksistä pöytäkirjan otteilla. Kun lähetystöt palasiwat ja ilmoittavat etteiwät kruununwouti ja nimismies suostu eroamaan wiroistaan, päätti enemmistö waatia kuwernöörin toimenpidettä asiassa.

Tätä asiaa ajamaan walittiin walokuwaaja N. Karlsson, asioitsija O. Salonen ja 
nahkuri I. I. Bonsdorff.

Kokouksen wähemmistön puolesta ilmoitettiin etteiwät he yhdy siihen eikä rupea wastaamaan syytöksistä.

Kun asianomaiset ruununwirkamiehet näin päätettiin erottaa ja siltä waralta ettei paikkakunta jäisi ilman järjestyksen walwojitta, jos hallitus wirkamiehet erottaisi, walittiin n. s. kansan miliisi. Siihen walitsiwat nyt ne, jotka asiaa tahtoiwat wirastoissa perille ajaa, poliisi Tuomijoen tilalle Nestori Karlssonin ja Wileniuksen tilalle T. A. Nybergin. Poliisi Iwalo saa jäädä paikalleen kansan miliisimiehenä. Hallituksen asiaksi jäi ruununwoutin ja nimismiehen wirkojen täyttäminen.

Kun wiinanpoltto pitäjässä yhä wain näyttää olewan kiihtymään päin, niin walittiin erityinen järjestö, jonka tulee häwittää salapolttimot ja ottaa wiinat takawarikkoon. Tällä tawalla saadaan salapoltto pitäjästä häwiämään, jos wain tähän järjestöön kuuluwat tarmokkaasti ja rehellisesti tekewät tehtäwänsä. Siihen walittiin N. Karlsson ja W. Lindeman Ikaalisten kylästä, I.Haawisto ja K. Kanko Kilwakkalasta, W. Asell Hangasjärweltä, A. Marjamäki Pukarosta, W. Wilppo Wähästä-Röyhiöstä, E. Jokinen Luhalahdesta, K. Kulmala Watulasta, Teemu Tuominen Tewaniemen ja Riitialan piiriin, opetj, W. Kuusilaakso Juhtimäelle. Tämäkin asia esitetään kunnankokoukselle ja pyydetään kunnan puolesta hankkimaan heille erityinen taskussa kannettawa merkki, jonka he woiwat tarwittaessa näyttää olewansa oikeutettuja wiinoja häwittämään.

Elintarwe asiasta keskusteltaessa päätettiin samalla walita kunnan elintarwelautakunnan jäsenien awuksi kullekin kulmakunnalle eri henkilöt, joiden tulee mennä sellaisten talollisten luokse ja tarkastaa heidän wiljawarastonsa. Jos talolliset eiwät tähän tarkastukseen suostu, niin merkittäköön niiden nimet muistiin wastaisia toimenpiteitä warten. Ilman omistajien suostumusta ei tarkastusta saa toimittaa.

Kokouksessa käytettiin säännöllisiä puheenwuoroja ja kaikkien käytös oli siiwoa waikkapa kiiwaitakin sanoja lausuttiin. Tämä olkoon sanottu kiitokseksi järjestyneille työmiehille,

jotka näkyiwät kyllä kykenewän käyttäytymään rauhallisesti silloinkin kun wäittelyissä tahtoo

mieliala tuohahdella.

Tähän loppuun laitan vielä tämän Nikodemus (Teemu) Tuomisen kuvan, joka on otettu noina aikoina. 

Levottomuudet alkoivat jo 1917 loppupuolella olla sitä luokkaa, että Teemukin tiesi sodan tästä syttyvän. Hän valmistautuikin siihen ja tiesi, että oli puolensa valinnut ja sitä tietä oli kuljettava. Kävi miten kävi. Vaikka ei Teemu varmasti uskonut, että häviö olisi niin massiivinen ja tuhot niin kamalat hävinneelle osapuolelle. 

Hän taisteli plutoonanpäällikkönä ja Tampereen taisteluissa hänkin joutui vangiksi, kuten tuhannet muutkin ja mukana vävynsä Mattikin.

Ja lopputuloshan on jo kaikkien tiedossa, olen siitä ennemmin kertonut.

Olen tutkinut noita Valtiorikosoikeuden aktejakin netissä ja joskus kerron niistä muitten sukulaisten osalta, mutta Teemusta ja Matista ei minkäänlaisia "pöytäkirjoja pidetty", nappi otsaan vaan ilman mitään oikeudenkäyntejä.
Teemun ainoa poika Toivo suunnitteli amerikkaan muuttoa pian sodan jälkeen, mutta jostain syystä tuo suunnitelma sitten raukesi. Teemun veli Adam (Aatami Mattila) kuulemani mukaan kuitenkin lähti sinne "lännen maille", mutta myöhemmin palasi takaisin. Adam oli tosi taitava tekemään kaikenlaista puusta ja kaikki tämänkin talon alkuperäiset huonekalut ovat hänen käsialaansa. Hän oli myös tehnyt kauniin pienen kaapin, jonka oviin oli hienosti kirjaillut nimikirjaimet. Koitin siskoni kanssa, joka entisöi tämän kaapin monien maalikerrosten alta, selvittää, että kenen nimikirjaimet olivat ja on aika todennäköistä, että ne ovat Aatamin ja Emman, tämän huikentelevaisen pikkurikollisen naisen, jonka Aatami aikoi ottaa vaimokseen, ennenkuin kuuli tämän menneisyydestä Tampereella ja jätti hänet. Aatami ei sittemmin koskaan mennyt naimisiin.
(Tuo kaappi oli päätynyt Arttutaatan maalipurkkien sun muun tilpehöörin säilytykseen tuonne ulkovajaan, josta sen pelastin ja annoin siskolleni, joka sen sitten putsasi.)

Ehkä tämä nyt riitti tällä kertaa. Näkemiin ja kuulemiin taas seuraavaan kertaan. 

Talo

Elämä Mattilan talon vaiheilla on jollakin lailla hakeutunut uomiinsa. Elli, käy ompelutöissä Harjun Hiljan kanssa taloissa ja ompelee kotonakin omalle väelle. Maria hoivaa Ellin poikia ja kotia. Heillä on luullakseni ainakin yksi lehmä, voi olla pari kolmekin. Kesällä ne laiduntavat tuolla Kotajärven maastossa kylän yhteislaitumella. Sitten Elli lähtee Tampereelle töihin, eletään 20-luvun loppupuolta. Ellin sukunimi on Luoma. Sen hän sai luvan ottaa käyttöön, vaikka heitä ei oltu ehditty vihkiä Luoman Matiaksen kanssa ennen sisällisotaa. Joulukuussa 1917 heidät kuulutettiin avioliittoon, mutta sitten alkoi se kahina ja Matinkin täytyi lähteä Teemun ja Toivon ja monien muiden mukaan. Eikä hän siltä reissulta koskaan palannut. Toukokuussa -18 hänet ammuttiin Kankaanpäässä.

Elli lähti siis Tampereelle töihin. Hän oli ompelijana Aleksis Kiven kadulla sijainneessa Järvilinnan tilausopmpelimossa. Ateljeessa, kuten sitä kutsuttiin ja Elli sai siellä tehtäväkseen mm sen ajan kuuluisan näyttelijän Tyyne Haarlan hääpuvun.
Noina Tampereen aikoina Elli tapasi myös tulevan aviomiehensä, Artturi Wilhelm Niemisen. Artturi oli syntynyt Hangossa, mutta kasvanut isovanhempiensa Wilhelm ja Wilhelmina Tellin luona Kallionkielessä, koska äiti, Hilda Maria Tell ei voinut yksin kasvattaa poikaa.

Elli ja Artturi menivät naimisiin ja päättivät palata kotikylään. Alettiin suunnitella torpan siirtämistä omalle maalle Mattilan pihapiiristä. Maria tekee talonkirjat Ellille ja Artturille 1930  ja lohkaisee tilasta vielä pojalleen Toivolle kolmanneksen. Siihen Toivo rakentaa hirrestä mansardikattoisen talon.
Huoneen, keittiön ja pikkuruisen peräkamarin kokoinen torppa seisookin pian mäen päällä metsän ympäröimänä ja sen alapuolella rinteessä on pellot.
Rakennettiin myös navetta alarinteeseen ja lehmät tuotiin siihen. Metsässä oli kellari, jossa kuitenkin perunat tahtoivat kovina talvina paleltua.

Elli alkaa jälleen osallistua yhteiskunnallisiin asioihin ja kuuluu erilaisiin lautakuntiin. Hän ottaa osaa aktiivisesti myös perustettuun pienviljelijäyhdisyksen ja on sen toimihenkilöstössäkin. Käy kursseja ja koittaa Artturin kanssa kehittää pientä tilaansa. Samalla hän tekee edelleen ompelutöitä.

1934, tammikuun kovilla pakkasilla  Elli ja Artturi saavat ensimmäisen tyttären, jolle antavat nimeksi Elli Marjatta. Niin elämä rullaa pikkuhiljaa eteenpäin.
Artturi rakentaa itselleen suutarinverstaan pihapiiriin 1936 ja siellä hän naputtelee naskaleitaan ja ahkeroi. Paljon hänellä onkin asiakkaita ja hänestä sanotaan, että hän on hyvä suutari. Paljon kiertänyt ja tehnyt "maailmalla" komeita kenkiä ja lapikkaita.
parin vuoden kuluttua, 1938 keväällä Elli ja Artturi saavat toisen tyttären, joka pääsikin syntymään uudessa saunassa, jonka Artturi oli ehtinyt rakentaa. Sitä ennen he käyttivät Toivon tontilla olevaa saunaa, joka oli kyllä yhtä lähellä Ellin ja Artturin kotia, kuin Toivonkin. Juuri siinä puolivälissä, ihan rajalla. Tehtykin ehkä yhteiseksi.

Tässä ensimmäisessä kuvassa, joka on vuodelta 1942, talon sisäänkäynti on alkuperäisellä paikallaan, talon itäpuolella, alarinteeseen päin, kohti aamuaurinkoa.
Kuvassa Artturi koiran kanssa. Hän on ilmeisesti sodasta lomalla ja saattaa olla maaliskuu, jolloin Ellin toinenkin poika kaatui ja on ollut hautajaiset. Sukulaisia on tullut hautajaisiin Hämeenlinnasta ja Lappeenrannasta. pikkutyttö Marian edessä seisomassa on Marjatta ja vieraan tädin sylissä Aune. Elli oikealla takana istumassa liina päässä. Seuraavassa kuvassa Aune ja Marjatta keinuissa. Heillä on ihan samat vaatteet päällä, kuin edellisessäkin kuvassa, joten sekin puoltaa sitä, että kuva on maaliskuulta -42, jolloin Veli-Matti haudattiin. Lunta on kyllä aika paljon vielä tuossa kohtaa, vaikka kuistin edessä ei näytä olevan yhtään. Se ehkä selittyy sillä, että aurinko tosiaan paitaa tuohon talon seinustalle aamusta alkaen ja nuo keinut ovat taas talon pohjoisella seinustalla.

Tämä  kuva on vuodelta 1945. Talon sisäänkäynti on vaihdettu länsipuolelle. Maantien puolelle. On myös rakennettu lisähuone oikeaan päätyyn. Nyt talossa on sitten molemmissa päissä isot huoneet ja keskellä eteinen ja peräkammari. Alkuperäinen keittiö on muutettu mummon kamariksi ja keittiö on nyt vasemmalla oleva iso huone ja oikealla on "isokamari" Talossa on kuitenkin nyt kaksi asukasta vähemmän, kun Ellin molemmat pojat kaatuivat sodassa. Tilaa tarvitaan kuitenkin, kun Maria, Elli ja Artturi sekä tytöt Marjatta ja Aune tarvitsevat kukin oman soppensa. Molemmat tytöt käyvät jo koulua, Aune on 7 v ja Marjatta 11.

Viimeisessä kuvassa näkyy vähän enemmän taloa. Sen on pakko olla joko 50-luvun lopulta, tai 60-luvun alusta, koska tuo keittiön ikkuna on jo erilainen, kuin muut. Ne uusittiin kyllä koko taloon, mutta tässä näemmä vasta tuo yksi on saatu paikalleen.

..

Hilman ja Toivon häät.

Tänä syksynä pihakoivujen lehdet ovat ruskeita, ei lainkaan ihanan keltaisia.  Niitä lehtää nyt ilmassa, kun lähes jatkuvasti tuulee ja sataa. 

Eilinen oli vähän aurinkoisempi ja melko lämminkin, mutta kyllä vaan iltapäivän puolelle kun päästiin, aika rankka sadekuuro tuli taivaalta. Onneksi olin koko eilisen aamupäivän pilkkomassa polttopuita ja vielä ehdin sen jälkeen vähän pihamaata laittaa. 

Sisälle tultuani, laitettuani ruuan ja syötyäni menin hetkeksi pitkäkseni.

Silloin kaatosade alkoi.

Tänään onkin sitten huomattavasti viileämpi päivä. Ajattelin myös tänään mennä vähän pilkkomaan  puita, mutta saa nähdä nyt... 

Keväällä ostamani halkopino täytyisi kyllä saada pienittyä uuneihin sopiviksi ja saada suojaan tuolta pressujen alta katon alle. 

Poikani niitä kyllä jo aiemmin kesällä pilkkoi melkein puolet pinosta, mutta vielä on jälejllä se toinen puoli, eikä hänkään oikein ehtisi nyt, kun nikkaroi tuota omaa mökkiään. No, kaikella on aikansa.

Ajattelin nyt kuitenkin kirjoittaa taas vähän noista menneistä ajoistakin.

Palataanpa siihen, kun sisällissodasta oli kulunut parisen vuotta. 

Monet sukulaismiehistäni ovat kuolleet, toiset ovat olleet vankileireillä ja pakkotöissä. Elli-mummun veli, Toivokin. Myös isän isä Taavetti, joka oli Tammisaaren vankileirillä. 
Elämä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa jatkumaan arkisena puurtamisena. Menneitä ei juuri muistella, eikä niistä varsinkaan puhuta, jos aiotaan säilyä hengissä edelleen ja saada jotain työtäkin.

1920-luku tuo uusia alkuja. Avioliittoon kuulutetaan toukokuussa työmies Taavetti Vihtori Tuominen Kiialan kylästä ja talollisen tytär Aliina Amanda Pakkanen Miettisistä. He saavat jo saman vuoden marraskuun alussa pienen Rauni tytön, jota kohtaa kätkytkuolema, elettyään vain 9 päivää. 
  Toivo Tuominen, Ellin veli vihitään avioliittoon Leutolan kylästä kotoisin olevan Hilma Tienarin kanssa. Toivo on kirvesmies ja käy rakentamassa hirsitaloja setänsä David Ojalan kanssa. David, samoin kuin tämän veli Adam Mattila, säilyivät hengissä, Teemu veljen saadessa surmansa vuonna 1918.
Tuohon aikaan oli varmaan vaikeaa viettää häitä ja saada valokuvaajaa. 

Valokuvaaja Nestori Karlssonkin kauppalasta, oli murhattu ja hänen kotinsa tuhottu. Hän oli johtavia hahmoja työväen asioissa sodan aikana.  

Toivon ja Hilman häistä on kuitenkin kuvia. Ainakin iso ryhmäkuva häätalon edustalla. Kuka sitten lieneekään ollut kuvaajana.

 Ellin poikia kuvassa ei ole, he ovat olleet liian pieniä otettaviksi häihin mukaan. Koivut koristavat häätalon porraspieliä, joten on kesä. Talo on Yliruusin talo Tevaniemessä. Siinä talossa toimi ensimmäinen kansakoulukin tällä kylällä ja sittemmin se siirrettiin työväentaloksi "Pretikkaan"

 

 kuvassa vasemmalla Elli Tuominen. Pöydän takana  Hilma Tienari ja istumassa hänen tuleva, tai ehkä jo olevakin miehensä Toivo Tuominen. Tästä kuvasta kun ei oikein tiedä, että onko tämä kihlakuva, vai otettu muuten vaan, mutta ainakin se on aika lähellä heidän häitään, joko ennen, tai jälkeen.

Tuohon aikaan näytti olevan "muotia" ottaa pariskunnista kuvia niin, että myös joku kolmas henkilö suvusta oli kuvassa mukana.

Myös tässä kuvassa on kolmen ryhmä ja jälleen yksi heistä on mummoni Elli. Hän seisoo nyt tuolla takana ja tämä kuva on selkeästi varhaisemmalta ajalta, kuin edellinen kuva. Niin, tuo toinen nainen on siis Hilja Maria Tuominen, joka meni naimisiin Johannes Kiviluoman (Jussi Luoma myöh.) kanssa ja he saivat 1914 tyttären Aune Marian. Tämä kuva voisi siis hyvinkin olla jo vuodelta 1913, tai -14, jollloin Elli olisi kuvanottohetkellä 15-16 vuotias. Ja kasvoista näkyy, ettei hän juuri sen vanhempi olekaan. 

Seuraavassa kuvassa on kuitenkin pääosassa Hilma ja Toivo ja heidän häänsä. Ihan koko hääväki ei ole mahtunut kuvaan, mutta luullakseni morsiusparin läheisimmät sukulaiset ovat kuitenkin näkyvillä. En tunnista kovin montaa, mutta olen leikannut kuvasta pienemmiksi ryhmiksi joitakin, joita luulen tunnistavani. Morsiuspari on kyllä helppo tunnistaa kuvan keskeltä, morsiamella kukkaseppele päässä ja sulhasella kukka rintapielessä.

Tämä porukka on ihan selvästi Rautamäen sakkia (Luoman Mattihan oli alun alkaen viralliselta nimeltään Nestori Matias Rautamäki, joka otti äitinsä tyttönimen Luoma)  ja nutturapää, josta näkyy vai nsilmät ja iso nuttura, on Elli. Hänestä oikealle on Kalle Rautamäki. Kalle on helppo tunnistaa monistakin kuvista. Hän muutti aikanaan Miettisistä Tampereelle ja sieltä myöhemmin Lappeenrantaan, jossa hän omisti leipomon ja virvoitusjuomatehtaan "Titania".
Etualalla olevat nuoret miehet ovat Rautamäen veljeksiä myöskin, oikealla Aleksi ja toisen nimeä en nyt juuri muista.
Aleksi muutti myöhemmin Amerikkaan ja perusti siellä perheen. (Sain muuten Veli-Matin kenttäpostikirjeistä senkin tiedon, että Aleksi oli kuollut ameriakassa joulukuussa -41, pudottuaan veneestä mereen)
Myös alla, oikealla olevassa kuvassa on Rautamäen perheeseen kuuluva nainen, tunnistan hänet myöhemmin näkemistäni kuvista, mutta en tiedä hänen nimeään.

Vasemmalla on luullakseni Hilja Maria Luojus, entinen Luoma, os. Tuominen. Ehkäpä hänen vierellään oleva pikkutyttö on hänen 1914 syntynyt tyttärensä Aune. Hiljankin mies Jussi kuoli Hämeenlinnan vankileirillä 1918 ja Hilja meni sitten uusiin naimisiin Artturi Luojuksen kanssa ja muistaakseni heidän ensimmäinen lapsensa Onni syntyi 1920. Kuvassa Hilja näyttää ihan siltä, kuin olisi raskaana, eli joko hän odottaa Onnia, tai sitten seuraavaa lasta Kerttua, joka syntyi 1922, mutta silloin häät olivatkin olleet vasta 1922 ja hääparinkin ensimmäinen poika Jaakko, syntyi jo 1921. No, mene ja tiedä, eikai nuo vuosiluvut niin kauhean tärkeitä ole, pääsasia on se, että on kiva tunnistaa ja katsella sukulaisiaan ja saada vähän tietoa heidän elämästään silloin ennen.
Ja sitten tässä alla vielä itse hääpari irtileikattuna ryhmäkuvasta. Valitettavasti kuvassa on ollut joku tahra tai muu "häiriö" juuri sulhasen naaman kohdalla suupielessä, mutta kyllä hänestä nyt selvän saa.

Niin kuluivat vuodet. Toivonkin perhe kasvoi. Ensimmäinen lapsi Jaakko, kuoli kyllä kaksi
vuotiaana, mutta samana vuonna kun hän kuoli, syntyi toinen Jaakko-poika perheeseen ja sitten vielä kolme tyttöä ja kuopuksena vielä poika. Tämä toinenkin Jaakko kaatui sitten jatkosodassa 1943, aivan kuin serkkupojat Jorma, talvisodassa -40 ja Veli-Matti jatkosodassa -42.
Toivottavasti sukulaiset eivät pahastu, jos olen olettanut väärin näitä vuosilukuja ja otan mielelläni korjauksia vastaan, jos jollakin on tarkempia tietoja. Ja muutakin tietoa.

Minä tutkin asioita paljon kyllä ja etsin tietoa historiankirjoista, kirkonkirjoista, valokuvista jne. Olisikin tosi hienoa, jos aina olisi valokuviin merkitty taakse tai jotenkin milloin ja missä kuvat on otettu. Mutta läheskään aina niin ei ole ja sitten joutuu arvailemaan ja tekemään päätelmiä toisten kuvien ja muun tiedon valossa.

Lisäsin vielä tämän yhden kuvan ja päätelmäni siitä, kuka on kuvassa. Minusta tämä mies on Nestori Matias Rautamäki, eli Matti Luoma. Ainakin hän on Rautamäen poikia, mutta siitä päätellen, että valokuva on todella kulunut jokapuolelta ja etenkin kulmistaan, sitä on varmaankin pidetty lompakossa mukana. Se ei siis ole aina ollut albumissa. Se on pehminnyt kulmistaan ja muutenkin ja lisäksi se on nykyisin albumissa, jonka kannessa on teksti "Valokuvia asevelvollisuusajaltani", eli siellä on lähinnä poikien armeija- ja sota-ajan kuvia ja muita perhekuvia, paljon juuri Rautamäkiläisistä. Siten Elli on myöhemmin laittanut sinne poikien kuoltua muitakin kuvia,varmaan tämänkin... joka on saattanut olla jomman kumman pojan rahapussissa. Muistona isästä, jota kumpikaan ei voi muistaa, toinen ei edes koskaan nähnyt.