Se sairastui viime viikonloppuna -tai niin minä luulin- mutta se olikin jo sairastanut pitempään munuaisten rappeumasairautta, josta minä en siis tiennyt mitään, koska oireet tulivat äkillisenä ja vasta niin loppuvaiheessa, kuten näissä munuaissairauksissa yleensäkin, että mitään ei voitu enää tehdä. Viime viikonloppuna Viiru lopetti syömisen ja juomisen kokonaan. Tai no, ei ihan kokonaan, sillä tiistaina se yritti syödä uutta tuomaani ruokaa ja yrittihän se ressukka juodakin ulkona kaikista vesipisteistään mitä sille olin laittanut, mutta jostain syystä ei pystynyt. Ulos tahtoi kyllä vähän väliä ja minä sen perässä sitten kävelin, kun se raukka ei enää jaksanut kuin metrin pari ja sitten jäi lepäämään paikoilleen. Kuitenkin se otti kontaktia minuun loppuun saakka ja seurasi katseellaan mitä tein jne.. kävin hakemassa apteekista parfiiniöljyäkin, kun pelkäsin aluksi että sillä on suolitukos. Ostin myös nestetasapainon ylläpitävää lääkettä ja koitin juottaa ruiskulla jne. Mutta torstaina en enää kestänyt epätietoisuutta, vaan vein Viirun lääkäriin jotta otettaisiin kokeita ja se saisi oikeita lääkkeitä parantamaan sen. Toisin kävi, Viirun munuaiset ultrattiin, koska lääkäri jo tunsi käsiinsä että siellä on jotain häikkää... epäili että vois olla kasvain. Mutta se olikin niin, että molemmat munuaiset olivat valtavasti paisuneet ja se kuulemma johtui rappeumasairaudesta. Mitään ei enää ollut tehtävissä joten päästin Viirun lepäämään ikiunta. Mutta mulla on kauhea ikävä. Sen lepopaikka on tuolla minun puutarhassani ja näen makuuhuoneeni ikkunasta sen kummun. Hyvää matkaa Viiruliiru sinne Rutkuputkun luo. kerro terveisiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti