ulkonakin. Mutta kyllä minun kohta täytyy kuitenkin karaista itseni ja mennä hoitamaan syystyöt ulkona. Sipulit on vielä maassa, samoin kaikki ne vähäiset muutkin kasvit ja perunat myös, mutta niillä nyt ei ole vielä mitään kiirettä nostaa muutamaan viikkoon.
Mutta palatakseni otsikkoon, niin näistä kylmistä tuulista ja muistakin ikävistä asioista johtuen olen istunut tietokoneen ja kenttäpostikirjeiden äärellä jo pian pari viikkoa tuntitolkulla joka päivä. Otin nääs projektiksi kirjoittaa kaikki nuo Jorman, Matin ja Arttu taatan kirjeet talteen tietokoneelle. Ja on siellä jonkinverran muiltakin tulleita kirjeitä sota-ajalta. Aion julkaista niitä täälläkin, ainakin osan ja ehkä kokoan ne erilliseksi kirjaksi jossain vaiheessa kuvien kera. Mutta sitä asiaa täytyy kypsytellä rauhassa.Tarkoitukseni oli edetä aikajärjestyksessä näissä vanhoissa jutuissa ja edellinen teksti ja kuva kertoikin ajasta, jolloin Jorma ja Matti olivat aivan pieniä sylilapsia ja nyt jo hyppään sotaan ja kenttäpostiin. Mutta olkoon tämä nyt ihan vaan tätä mun tämänhetkistä tunnelmaa kuvaava teksti. Olen todella saanut aikamoisen tietopaketin noista ajoista pelkästään lukemalla Veli-Matin kirjeitä äidilleen sotavuosilta 1940-1941. Niitä kirjeitä onkin tosi paljon, hän oli kova poika kirjoittamaan kirjeitä ja eikä vain äidilleen, vaan hänellä oli paljon kirjeenvaihtoystäviä (etenkin naispuolisia) ympäri suomea. Jossakin kirjeessä äidilleen hän mainitseekin: "lopetan tämän nyt tähän, kun käsi väsyy ja on vielä ainakin 20 kirjettä vastattavana". Äidilleen Matti kirjoitti todella usein, noita kirjeitä on todella paljon, en ole laskenut niitä, mutta kun hän näytti kirjoittavan pari- joskus kolmekin kirjettä viikossa, niin kertyyhän niitä vuoden mitttaan.
Jorman kirjeitä en löytänyt tuosta mummon laatikosta, kuin yhden ainoan. Hän oli paljon hiljaisempi kuin Matti, mutta kyllä hänkin varmaan melko usein kirjoitti, kirjeet vain ovat hävinneet jonnekin. Pitää myös muistaa se, että Jorma kuoli jo maaliskuussa 1940, eli ei hänen sotansa kesti vain siitä, kun sota alkoi (olikos se nyt lokakuussa 1939?) siihen maaliskuun 13. päivään, kun tuli se välirauha. Vain tuntia ennen rauhanjulistusta, Jorma sai kranaatinsirpaleesta osuman, joka katkaisi häneltä jalan. Häntä lähdettiin vetämään ahkiolla kenttäsairaalaan ja hän oli vielä tajuissaan, mutta kuoli sitten siellä kenttäsairaalassa. Luultavasti verhenhukkaan. Eli hänen sotansa kesti siis vain vähän yli 4 kk ja mitä nyt sitten oli armeija-aika sitä ennen. Hän oli armeijassa Valkjärvellä.
Myöskään Arttu taatani kirjeitä löytyi vain kaksi, jotka oli osoitettu vaimolle Ellille, mutta lisäksi oli muutama kortti ja tiedän hänen lähettäneen myös äidilleni "Pikku-tyttö Elli Niemiselle" kortteja sodasta. Samoin Matin kirjeistä käy selville, että Arttu oli kirjeenvaihdossa myös Matin kanssa koko sen sodan ajan, minkä Matti pysyi hengissä. Hänhän myös kaatui maaliskuun 6. 1942. Traagisia lauseita olen löytänyt hänen kirjeenvaihdostaan äitinsä kanssa. Äiti on ollut kauhean huolissaan Veli Matista ja Matti koittaa aina lohduttaa ja rauhoittaa äitiään parhaansa mukaan. Joskus vain tuntuu, että hän ei aina ole onnistunut löytämään ihan oikeita sanoja. Yrittää esittää kovin huoletonta ja ettei häntä yhtään pelota ja antaa tulla vaan mitä tulee jne. Kerran hän mm mainitsee, että "jos minä kaadun, niin sehän on sitten vasta neljäs mies meidän talosta, jonka sota vie" Eli hän tarkoittaa sisällissodassa murhattua isoisäänsä Nikodemusta, samassa kahinassa mennyttä isäänsä Mattia, sekä veljeänsä Jormaa. Hän itse olisi se neljäs mies niinkuin sitten olikin. Eli Ellimummu antoi kyllä kovin raskaan uhrin tälle "isänmaalle".
Eniten minua raivostutti noissa "ulkopuolisten" kirjeissä, jotka lähinnä olivat surunvalittelua ja lohdutusta varten kirjoitettuja, se, että lähes jokaisessa kehotettiin olemaan kovin surematta, koska pojat kuolivat "sankareina" ja koska se oli "Jumalan tahto". Se Jumala-kortti vedettiin kyllä niin härskisti esiin monessakin kirjeessä (varsinkin sotaherrojen taholta lähetetetyissä) että oksettaa! Eihän tässä sodassa niinollen ollut mitään tekemistä ihmisillä ja heidän tappeluhalullaan ja käskyillään tapattaa toisiaan, vaan kaikki ruumiit tulivat siksi, että Jumala oli niin päättänyt, että tuon ihmisen osa oli kuolla "sankarikuolema" sotakentällä. Kätevää tehdä itsestään täysin syytön ja syyntakeeton näihin menetyksiin.
Palaan vielä useastikin näihin kirjeisiin, mutta julkaisen tässä nyt yhden tuollaisen "surunvalittelun".
Aunuksen
kannaksella 10.3.42.
Rouva Elli Nieminen
Ikaalinen
Teille on saapunut
viesti täältä rintamalta, sanoma siitä, että poikanne Veli Matti
Tuominen on kaatunut.
Tämä viesti on
raskas ottaa vastaan, raskain juuri Teille, hänen lähimmälleen.
Olkoon kuitenkin surussanne huojennuksena tietoisuus siitä, että
poikanne on antanut jalon uhrin, kalleinpansa mitä hänellä oli,
oman elämänsä isänmaan puolesta. ”Sen suurempaa rakkautta ei
ole kenelläkään kuin että antaa henkensä ystäväinsä edestä.”
Ja lohduttakoon Teitä tieto siitä, että poikanne oli sen
kaikkivaltiaan Jumalan kädessä, jonka tietämättä ei meille
mitään tapahdu. Sillä Pyhä Kirja sanoo ihmisestä: ”Hänen
päivänsä ovat määrätyt ja hänen kuukausiensa luku on Sinun
tiedossasi; Sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka yli hän
ei pääse.”
Olkoon poikanne
viittomassa Teitä, niinkuin meitä jokaistakin, sen Jumalan puoleen,
joka on antanut suurimman uhrin, jotta meillä olisi iankaikkinen
elämä.
Poikanne viime
vaiheita ovat hänen toverinsa kertoneet. He olivat etuvartiossa
Laatokalla ja siellä joutuivat taisteluun vihollisen kanssa. Siinä
taistelussa sattui häneen luoti, joka katkaisi elämän langan, niin
että kuolema seurasi välittömästi. Lähimmät toverinsa olivat
hänen vierellään tuona hetkenä aamulla 6.3. ja totesivat hänen
hiljaa nukkuneen pois.
Vainaja ja hänen
jäämistönsä on täältä lähetetty taaksepäin edelleen
kotiseudulle toimittamista varten.
Osanottoni
terveisin:
7804:n psta
vänrikki M
Rikkanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti