1930-luku

20-luku on jätetty taakse, pahimmat haavat alkavat pikkuhiljaa arpeutua, vaikka jättävätkin ikuiset jäljet niin Maria mummoon, kuin Elliin, Hiljaan ja Toivoonkin. Maailma ei ole heille vieläkään kovin turvallinen paikka, joten suut pidetään supussa eikä menneistä puhuta, niitä itketään ehkä yksin metsässä hakiessa lehmiä laitumelta tai ojaa kaivaessa...
Vuosikymmen vaihtuu, Marian ja Teemun lasten perheet kasvavat ja tuovat heille mukanaan uudet haasteet ja työt.
Hilja on löytänyt vuosia sitten uuden miehen Luojuun Artturista ja heillä on Hiljan 16-vuotiaan Aune-tytön lisäksi jo neljä uutta lasta: 10-vuotias Onni, 8-vuotias Kerttu, 6-vuotias Urho ja 3-vuotias Inkeri. Tällä uudella vuosikymmenellä he saavat vielä kaksi lasta lisää 1934 syntyy Raine ja 1938 Kauno.
Toivolla ja Hilmallakin on 30-luvulle tultaessa Jaakko 7v, Helvi 5v ja Margit 1v. 1932 heille syntyy Kyllikki ja vielä tulee "iltatähtikin" vuonna 1940, pikkuinen Tapani poika.
Myös Elli, joka on saanut jo poikansa kasvatettua lähes "aikamiehiksi", Jorman ollessa 13 vuotias ja Matin 12 v, on löytänyt Tampereella työskennellessään Niemisen Artturin, joka on täältä samoilta kyliltä, Kallionkielen kasvatteja, mutta on  8 vuotta Elliä nuorempi, joten eivät ehkä senkään vuoksi ole täällä kylillä kulkeneet vielä samoissa "piireissä". Artturikin on kuitenkin jo kasvanut aikuiseksi ja saanut koulutuksen suutarin ammattiin, jota on harjoittanut jo eri puolilla suomea siihen mennessä. He menevät naimisiin.  Hyvin Arttu tuleekin toimeen poikien kanssa ja 1934 heille syntyy ensimmäinen tytär, Elli Marjatta. Artturi on tuolloin 28 vuotias ja Elli 36. Neljän vuoden kuluttua pikku Elli saa siskon, jonka nimeksi tulee Aune. (Myöhemmin, kun Elli oli lähes teini-ikäinen, hän ei enää halunnut, että häntä kutsuttiin "pikku-Elliksi" erotuksena äiti Ellistä, vaan hän otti toisen nimensä Marjatta käyttöön)

Yksi seikka minua kummastuttaa tuossa 30-luvussa. Onhan se ollut todella ankeata aikaa suomessa muutenkin, mutta että ei yhtä ainutta valokuvaa löydy, jonka voisin selvästi laskea olevan 30-luvulta. (siis puhun nyt tästä omasta suvustani, äitini suvusta paremminkin) Mutta sekin kertoo tarinaa omalla tavallaan... kaikki keskittyy nyt vain eteenpäin selviämiseen ja lasten kasvattamiseen, jokaisessa kolmessa perheessä syntyy lapsia ja elantoa hankitaan sieltä, mistä sitä parhaiten on saatavilla. Pienet maatilkut on kaikilla ja lisäksi käydään muualla töissä, kuten Elli ompeiljana, Toivo kirvesmiehenä ja Hiljakin oli luullakseni hyvä käsityöihminen, koska koko sukumme on enimmäkseen käsityöläisiä. Maria kutoi edelleen kankaita ihmisille oman talon töiden ohella. Artturi-vävy teki kenkiä, niitä maankuuluja jatsareitakin ja vuonna 1936 hän rakensi tuohon pihaan yhden ulkorakennuksen lisää, nimittäin suutarinverstaan itselleen ja sen toiseen päähän Ellille "Puolin", eli vaateaitan, jossa myös kesäisin nukuttiin, aina joku piti sitä kesäkamarinaan. (minäkin sen kesän, kun olin noin 12v)
Mutta, jos palaan nyt siihen valokuvattomuuteen vielä; olen kummastellut sitä, että Ellin ja Artturin häistäkään ei ole minkäänlaista dokumenttia missään, ei yhden yhtä valokuvaa! Ei kihlakuvaa, ei hääkuvaa... on täytynyt olla todella tiukkaa aikaa ja ehkä totuteltu liiaksi pitämään "matalaa profiilia" sisällisodan jälkeen, eikä ole haluttu tulla esiin millään tavalla noina vuosina.
Mutta Artturi ei ollut samaa maata. Hän soitteli viulua -missä lie oppinut sen taidon- ja oli muutenkin iloinen velikulta. Rakasti lapsiaan yli kaiken ja yritti opettaa pikku Elliäkin soittamaan viulua, mutta äiti Elli ei oikein jaksanut sitä kuunnella vaan oli usein käskenyt lopettaa sanoen: "ei tommosta vingutusta kukaan kuuntele". Harmi sinänsä, nyt äiti tuolla hoivakodissa sitä sitten muistelee ja suree ja sanoo, että kyllä hän varmaan olisi oppinut... No, äidillä on kyllä hyvä musiikkikorva ja kaunis äänikin hänellä oli ennen. (Mainittakoon nyt tässä yhteydessä, että myös eno-Toivo oli musiikkimiehiä, hän soitteli haitaria)
Laitan tähän yhden kuvan, jossa Arttu ja pikku-Elli ovat jollain vierailulla jossakin, en tiedä missä ja kuva täytyy olla jo 40-luvun puoleltakin, mutta koska tähän nyt ei muuten tulisi juuri mitään kuvia, niin laitan tämän: Siinä äitini on luultavasti 6 vuotias, eli kuva olisi silloin vuodelta 1940.  En tiedä, keitä muita kuvassa on.

Mutta paljon siihen aikaan kyllä tehtiin sukulaisvierailuja ja oltiin yhteyksissä tiiviisti. Lähinnä kirjeiden muodossa, mutta aina, kun jossakin perheessä sattui jotain, iloa tai surua, niin kaikki osallistuivat. Kauniita mustareunaisia surukutsuja lähetettiin ihan henkilökohtaisesti (vielä minunkin lapsuudessani niitä tuli) ja samoin hääkutsut. Myös äitienpäivinä ei koskaan unohdettu lähettää äitienpäiväkortteja kaukana asuville äideille ja mummoille. Täällä on paljon ihania vanhoja kortteja, joita Maria ja Elli saivat joka vuosi. Niistä teen myös oman postauksen tässä lähipäivinä.
Nykyään on niin yleistä, että netissä vaan ilmotellaan ja sanomalehdestä saa lukea hautajaiskutsutkin, jos on tilannut paperiversioita lehdistä... sehän ei oo enää edes muotia... Moni asia jää pintapuoliseksi nykyään. Mutta ei ole tarkoitus huokailla vanhojen hyvien aikojen perään ja väittää että nykyään on kaikki huonommin. Perusasiat ovat nykyään paremmin, mutta ihmisten kanssakäyminen ja toisista välittäminen on paljon huonommin.

 Mutta palataan taas "Sorvanperälle" ja kolkytluvulle. Heh.
Lapsia oli siis  paljon joka talossa ja nyt myös serkuksia tässä lähitienoolla aika liuta, kun oli Ellin tytöt Marjatta ja Aune, sekä Toivon lapset; Helvi, Margit, Kyllikki ja pikku Tapani. Nuo leikkivät äitini puheitten mukaan paljon yhdessä lapsina. Joskus talvella laskettiin kait "Sillanahdetta" eli Kiljunpiitan mäkeä potkukelkkajonolla hurjaa vauhtia alas ja Tapani pikkuinen oli huutanut että; "tuurapakkerilla mennään!"   Linkkasin tuohon, mitä tuo pikkumies tarkoitti tuolla "tuurapakkerilla"
Monta muuta hauskaa juttua äiti on kertonut joskus, mutta en minäkään niitä kaikkia enää muista. Aune, joka oli äitiä 4-vuotta nuorempi ja näinollen myös noita Tuomisen tyttöjä nuorempi, mutta rehasi kyllä aina mukana, oli joskus myös itkenyt jossain metsässä, kun olivat leikkimässä, että "mulla on vilu ja nälkä ja äitee ikävä".
Koska mulla ei nyt ole tuosta 30-luvusta niitä valokuvia laittaa muitakaan, niin laitan kumminkin isäni, Esa Tuomisen koulukuvan tähän loppuun. Nimittäin, kun mennään seuraavalle vuosikymmenelle, eli 40-luvulle, niin Niemisen pihapiiriin ja Marjatan elämään astuu mies Miettisten Tuomiselta, pitkän huiskea Esa Mikael, mutta se on sitten taas uusi tarinansa sekin.
Koulunsa Esa-poika aloitti kuitenkin 30-luvun alussa, kun Niemisen Marjatta ei vielä ollut syntynytkään.
Kuvassa Esa on etualalla istujien rivin reunimmainen oikealla ja koulu oli Miettisten Paastolla. Vuosi saattaa olla 1931, tai 1932.